Hopon poppoo

(1995)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Hopon poppoo
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:A Goofy Movie
Valmistusvuosi:1995
Pituus:78 min
Pisteytyksiä: 121
Tarkka arvio: 2.95

Disneyn hulvaton Hessu Hopo ensimmäisestä kertaa ikiomassa pitkässä elokuvassaan! Hopon poppoo on täynnä hessuttelevaa hoopolua ensihekotuksesta aina viimeiseen hihitykseen. Elokuva kertoo tietysti Hessusta, mutta myös hänen teini-ikäisestä pojastaan Mäksistä ja heidän yhteisestä kalareissustaan. Matka suosikkikalapaikkaan alkaa vauhdikkaasti, mutta kun matikkakeittoon lisätään vielä Musta Pekka, pelätty Isojalka ja maailman suurin rokkitähti, ei tarvitse muikkupäätä arvatakseen, että siitä se soppa vasta syntyykin… Kaiken kukkuraksi Hessu yrittää kuroa umpeen isän ja pojan ”ikäeroa” ja Mäksillä on teini-ikäisen ongelma: säilyttää salaisuus tai menettää unelmiensa tyttö. Hopon Poppoo on koko perheen seikkailu, joka iskee tutinaa tahtijalkaan ja kramppeja naurulihaksiin.

Arviot

Hopon poppoo on huonon ajoituksen uhri.

Jokainen Disneyn renessanssivuosina televisiota katsonut vanha jermu varmaankin muistaa sarjan nimeltä Hopon poppoo. Kyseessähän oli yksi monista mikkihiirifirman yrityksistä uudelleenbrändätä vanhoja tuotoksiaan nuoremmalle yleisölle, tässä tapauksessa 80- ja 90-luvun alun välisenä aikana syntyneille lapsille ja nuorille. Tuo kyseinen sarja sijoittui tuolloin aivan tavalliseen länsimaiseen naapurustoon, jossa Hessu Hopon ja Mustan Pekan perheet elävät värikkään arkista […]

Arvosteltu: 29.12.2023

Kommentit & Pisteytykset

OZMO
Elvis69
Duke
JoTu
SanChiBar
Norppakuutti
hankila
alejandro
Ogichi
hydf4
Uytp7
Kookosbanaani
IronMaiden
Phobia
Anzalone
Sonix
Malebug
Brutal_Action
J.Lipponen
pölypallero
Stranger

Lisää luettavaa