Hiljainen huilu

Joku

Ai että, Circle of Iron on kyllä melkoinen elokuva. Tästä huokuu joka hetkessä se miten kaikki on näyttänyt hyvältä ja järkeenkäyvältä paperilla. Valkokankaalla sitten taas, no ei välttämättä ihan toimikaan. En halua suoranaisesti morkata tätä leffaa. Tässä on kuitenkin hyvin käytettyjä lokaatioita, ihan hyvää puvustusta ja lavasteita, toimivia (ja vähemmän toimivia) taistelukohtauksia ja ennenkaikkea elokuva rullaa hyvin ja on viihdyttävä. Alunperin Bruce Leen piti tätä tähdittää mutta mies heitti veivinsä ennenaikaisesti kuten moni varmasti tietää. Myös James Coburnin piti olla elokuvassa. Saatiinpa mukaan onneksi kuitenkin sitten 70-luvun b-elokuvien vakikasvo David Carradine, joka on kyllä tässä filmissä neljän hahmon rooleillaan ihan elementissään. Mies pelastaa leffasta paljon. Myös muita kovia nimiä on mukana kuten Christopher Lee, Roddy McDowall ja Eli Wallach! Pääosassa elokuvan sankarina nähtävä Jeff Cooper sitten onkin puolestaan sen tason duplo-palikka ettei oo tosikaan. Siis äijällä on karismaa saman verran kuin litran piimätölkillä! Ihan todellinen puupökkelö on kyseessä ja aivan täysin väärä valinta päärooliin. Tästä aiheutuu toki loputtomasti tahatonta komiikkaa kun äijä patsastelee yhdellä ilmeellään pallileuka väpättäen ja luvattoman näköinen kikkarapehko hulmuten. Huhhuh! Tahatonta huumoria aiheutuu myös leffan ”filosofisesta” puolesta. Tässä on sen sortin huuhaa-meininkiä ja sillä mitalla, että heikompaa hirvittää! Mahtavia aforismeja ja höpöhöpöjuttuja jotka olis ehkä toimineet jossain toisessa elokuvassa, tai ainakin toisen tekijän käsissä hyvin. Tulee tietyllä tapaa aika ajoin joku John Boormanin Zardoz mieleen, joka tosin on itseasiassa aika nerokas elokuva, kun sitä tarkastelee syvemmin pinnan alta. Circle of Ironissa on myös omat hienot oivalluksensa, kun pystyy hetkellisesti suuntaamaan sensorinsa sen makean kalkkunakuorrutuksen läpi, mitä tässä on päällimmäisenä tarjolla. Jotenkin huomasin hölmöllä tavalla nauttivani jopa todella paljon elokuvan mukafiksuista viisauksista, jotka oli osittain kuin kiinalaisen ravintolan onnenkekseistä luettuja.

Viihdyttävä ja hauska omituisuus taas elokuvahistorian hämäristä! Onneks tuli katsottua, ja taatusti tulen katsomaan uudelleenkin joskus!