Arvostelu

Voi hyvällä syyllä pitää mestariteoksena

Vincent Hanna (Al Pacino) on poliisi, joka on omistautunut työhönsä ja sen johdosta kotona on ongelmia. Hän saa tutkittavakseen jutun, jossa rahankuljetusauto ryöstetään ja kuljettajat ammutaan. Hanna saa selville, että ryöstön takana on Neil McCauley (Robert De Niro), apunaan kumppaninsa. Täysin työlleen omistautunut Hanna ei kauan katsele McCauleyn touhuja ja alkaa tutkia pala palalta lukuisia rikoksia. Armoton kissa ja hiiri -leikki voi alkaa.

Heat on uusintaversio L.A Takedown -nimisestä televisioelokuvasta vuodelta 1989, jonka Michael Mann oli myös ohjannut ja käsikirjoittanut. Elokuvan miltei puolivälissä tapahtuva pankkiryöstöjakso on mieleenpainuvin ja sähäkin toimintakohtaus vähään aikaan. Ohjaamisen ohella käsikirjoituksesta vastaava Mann on iskenyt suoraan kultasuoneen omintakeisella ja tylyllä tekeleellä, jota ei hevillä unohda koskaan. Myös lavastus on kauttaaltaan onnistunutta kamaa ja Los Angeles on sopiva ympäristö elokuvalle ja sen tarinalle.

Pacino ja De Niro tekevät kaikkensa ansaitakseen mainetta ja kunniaa, ja onnistuvatkin siinä uskomattomalla tavalla. Heat on toinen elokuva, mutta ensimmäinen, jossa 1970- ja 1980-lukujen kilpailevat tähdet esiintyvät samassa kohtauksessa. 21 vuotta aikaisemmin he esiintyivät yhdessä Kummisetä, osa II päärooleissa, mutta siinä heillä ei ole yhteistä kohtausta. Sivuosissa nähdään vakuuttava näyttelijäkaarti, johon kuuluvat Val Kilmer, Jon Voight, Tom Sizemore ja Ashley Judd, jotka kaikki säväyttävät kekseliäästi.

Kokonaisuudessaan Heat - ajojahti on Mannin parhaita ja eeppisimpiä rainoja, jota voi hyvällä syyllä pitää mestariteoksena. Siinä ei ole yhtään huonoja elementtejä, joiden sijasta n. kolmen tunnin ajan luvassa on pakkomielteistä ja piinaavan rankkaa poliisityötä sekä sietämätöntä väkivaltaa ja julmuutta. Suosittelen kaikille poliisijännäreistä pitäville, koska Heat on yksi 1990-luvun klassikkoja.

Pisteet: rating 80,000

TomCruise
Käyttäjä, 50 arvostelua
Arvosteltu: 21.08.2016
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Vertigo - Punainen kyynel
Vertigo - Punainen kyynel arvosana 4,28
Vertigo - Punainen kyynel
Mulholland Drive
Mulholland Drive arvosana 4,03
Mulholland Drive
Blade Runner 2049
Blade Runner 2049 arvosana 3,93
Blade Runner 2049
Blade Runner
Blade Runner arvosana 4,08
Blade Runner

Elokuvan tiedot

Heat - ajojahti
Heat - ajojahti arvosana 4,20

Heat - ajojahti (1995)

Alkuperäinen nimi: Heat

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1995
Pituus:
165 min
Ohjaajat:
Michael Mann
Käsikirjoittajat:
Michael Mann
Pääosanäyttelijät:
Al Pacino, Amy Brenneman, Ashley Judd, Diane Verona, Robert De Niro, Tom Sizemore, Val Kilmer
Maat:
USA
Kielet:
englanti, espanja