Gravity

(2013)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Gravity
Näyttelijät: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Gravity
Valmistusvuosi:2013
Pituus:90 min
Pisteytyksiä: 311
Tarkka arvio: 3.58

Oscar®-voittajat Sandra Bullock (Elämä pelissä, Odottamaton ehdotus) ja George Clooney (Up in the Air, Syriana) tähdittävät elokuvaa GRAVITY, joka on syvän avaruuden armottomiin pyörteisiin katsojansa tempaiseva huippujännittävä trilleri. Elokuvan on ohjannut Oscar®-ehdokas Alfonso Cuarón (Ihmisen pojat) ja elokuva on valittu Venetsian elokuvajuhlien avajaiselokuvaksi.

Bullock on tri Ryan Stone, lahjakas lääkintäupseeri ensimmäisellä sukkulalennollaan konkariastronautti Matt Kowalskyn (Clooney) kanssa, joka taas johtaa viimeistä lentoaan ennen eläkkeelle jäämistä. Katastrofi iskee kuitenkin rutiininomaisella avaruuskävelyllä. Kun sukkula tuhoutuu, Stone ja Kowalsky jäävät tyystin oman onnensa nojaan—pimeyden syövereitä kohti leijaillessaan he eivät ole kiinni missään muualla kuin toisissaan.

Painostava hiljaisuus kertoo, että yhteys maahan on lopullisesti menetetty… ja sen mukana kaikki toivo pelastumisesta. Pelon vaihtuessa paniikkiin jokainen hengenveto kuluttaa jo ennestään rajallisia happivaroja. Kenties viimeinen toivo kotiinpääsystä onkin matkaaminen yhä syvemmälle avaruuden pelottavaan syleilyyn.

Arviot

Monessa mielessä huikea matka, joka kannattaa ehdottomasti kokea 3D:nä.

Leffa-artikkeleita pitkin syksyä-2013 seuranneen on ollut miltei mahdoton sivuuttaa otsikoita, jotka ovat kertoneet Alfonso ja Jonás Cuarónin (isä ja poika) elokuvasta Gravity. Kyseinen leffa on liki yhtä huikea kuin hypetys on antanut ymmärtää. Tuota huikeutta vielä lisää se seikka, että Gravity ammentaa siitä samasta laarista kuin kymmenet muutkin ”avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi” -lajin leffat, […]

Arvosteltu: 06.11.2013

Erinomaisen hyvin toteutettu avaruusspektaakkeli.

Fiktiivinen avaruussukkula [I]Explorer[/I] on yhtä huoltotehtävällä STS-157 (STS-135 oli viimeinen) korjaamassa Hubble-teleskooppia (totta). Miehistöön kuuluu veteraani Matt Kowalsky (George Clooney) ja spesialisti Ryan Stone (Sandra Bullock). Valtava pilvi avaruusromua kuitenkin iskee sukkulan kanssa törmäyskurssille ja kiertoratanopeudet tarkoittavat sitä että jälki on enemmän kuin rumaa – se on kammottavaa. Siitä alkaaa eloonjäämistaistelu minkä aikana vieraillaan todellisilla […]

Arvosteltu: 08.11.2013

Gravity on ehdottomasti paras 3D-kokemus tähän mennessä.

Avaruuteen sijoittuvia elokuvia on tehty pilvin pimein ja aina välillä – genrestä riippumatta – ilmestyy leffa joka erottuu positiivisesti edukseen. Valtavan suosion saavuttanut Gravity on juuri sellainen elokuva. Se ei tuo tarinallaan sinänsä mitään uutta lajityyppiin, mutta mahtavan 3D-toteutuksensa takia sitä voi pitää mestariteoksena. Ryan Stone (Bullock) on NASAlle työskentelevä tohtori, joka on lähetty avaruuteen […]

Arvosteltu: 11.11.2013

Ei missään nimessä kaikkien aikojen paras avaruuselokuva, mutta keskivertoa parempi Hollywood-jännäri

Varoituksen sana alkuun! Gravity on erittäin spoileriherkkä, joten varoitan lukemaan arvioni omalla vastuullanne. Gravity oli itselleni hyvin poikkeuksellinen leffa. Harvoin nimittäin tulen katsoneeksi teatterissa mitään, mistä tietäisin etukäteen yhtä vähän. Muutamia asioita tiesin, ensinnäkin sen että hype leffan ympärillä oli ja on edelleen valtava, leffa sijoittuu kokonaan avaruuteen sekä varsinaisia näyttelijöitä on vain kaksi: George […]

Arvosteltu: 16.11.2013

Lainausta, lainausta ja lainausta koottuna ihan kivaksi viihdykkeeksi.

Ihmisen Pojat oli ainoa elokuva, jonka olin nähnyt Alfonso Cuarónilta ennen tätä iltaa, ja se on ehdottomasti tämän vuosituhannen scifien parhaimmistoa. Näin ollen ihmetykseni onkin suuri, mikä motivoi Cuarónia ohjaamaan Gravityn? 3D, tuo elokuvaa mullistava uuden ajan airue, on tuonut mukanaan paljon täydellistä sontaa elokuvakankaille kuriositeettinsa varjolla, mutta Gravity ei onneksi astu siihen pahimpaan sudenkuoppaan. […]

Arvosteltu: 24.11.2013

Tällaisenaan Gravity on vain yksi turha ja päätön ajelu. Mutta hemmetin kaunis sellainen.

Simppeliys on yhtä aikaa Gravityn vahvuus ja heikkous. Kun toisaalta kuvauspaikkojen ja hahmojen vähyys karsii elokuvasta paljon turhaa, niin se toisaalta jättää pois paljon tarpeellistakin. Niiden kahden roolihahmon sisään on hankala näin onnettomalla esittelyllä päästä eikä tarinakaan pääse kasvamaan, kun se on käytännössä täydessä vauhdissaan ensiminuutista alkaen. Draamaa on tarjolla, ajoittain jopa liiaksi asti. Gravityn […]

Arvosteltu: 27.11.2013

Vuoden 2013 parhaita elokuvia.

On ollut paljon kohua elokuvasta, joka käsittelee kahta astronauttia, jotka jäävät oman onnensa nojaan pimeässä avaruudessa. Kun ensimmäinen teaser pöllähti esiin, kiinnostus oli suhteellisen korkealla. Kun elokuvan keston oli todettu olevan vain 90 minuuttia, alkoi huolestus painaa mieltä. Ylensä puolitoistatuntiset hollywood-elokuvat olivat rahastusmieleisä (esim. Die Hard 5). Mutta kun ylistäviä arvosteluja tuli internettiin, ajatelin kääntää […]

Arvosteltu: 04.12.2013

Katsoja ei ole enää omalla sohvallaan tai leffateatterin penkillä, vaan hän elää hahmojen mukana avaruudessa

Avaruus on paikka, jota ihmiset eivät pääse konkreettisesti koluamaan kuin ruudulla. Väite ei luonnollisestikaan pidä täysin paikkaansa, koska onhan ilmakehän ulkopuolelle lähetetty lukuisia tyyppejä amerikkalaisen, venäläisen (entisen neuvostoliittolaisen) ja kiinalaisen puljun ansiosta. Mutta jos mietitään tavallista mattimeikäläistä, heidän kosketuspintansa avaruuteen ja siellä oleviin härveleihin rajoittuu aiheesta tehtyihin julkaisuihin. Yksi mahdollisuus tutustua tähän kiehtovaan aiheeseen on […]

Arvosteltu: 06.01.2014

Kommentit & Pisteytykset

Herman Tottooro
Arz
Linkous
Bjarska
HAL9000
arskamahis
Visailija
oohika
Anzalone
MaggotCorpse
mika727

Lisää luettavaa