Pistejakauma

1%

6%

4%

10%

19%

29%

23%

6%

1%

2%

Pisteytykset

rating 70,000

andy
Tähtääjä

rating 70,000

Uusi Godzilla iskee viihdyttävällä voimalla (varsinkin ääniefektit) ja pitää mukavasti otteessaan teatterinpenkissä. Varsinkin ensimmäinen reilu tunti oli sopivan mysteerimäistä meininkiä, mutta loppupuolella jättiörkkien kärhämät alkoivat jo hieman toistaa itseään. Katastrofikuvastolla ei säästelty yhtään ja paikkaa meni remonttiin melkoinen määrä. Aaron Taylor oli pääroolissa ok, vaikka tuppasi välillä jäämään aavistuksen yksipuoliseksi. Bryan Cranston ja Ken Watanabe tekivät kumpikin toimivaa työtä. Itse Godzilla oli hienosti toteutettu ja muut örvelöt muisutti aavistuksen Gareth Edwarsin Monstersin luomuksia. Godzilla on vähän kuin Cloverfield, Pacific Rim ja ripaus Jurassic Parkia pistetty tehosekoittimeen.

IsoVauva
Käyttäjä

rating 70,000

Pienoinen pettymys, mutta silti melkoisen viihdyttävä monsterimättö. Alku laahaa pahasti, mutta meno paranee loppua kohden, kun Godzilla pistää läskin tummumaan. Leffassa oli muutenkin melkoisia rytmitysongelmia ja outoja leikkauksia kesken pahimman turpasaunan.

Leffan päähenkilö on todella tylsä ja pökkelö ja ihmettelen suuresti miksei päähenkilö ollut häneen sijaan valovuosia kiinnostavampi Bryan Cranston.

Itse Godzilla on komeasti tehty ja varsinkin möllin karjaus toi hyvällä tavalla mieleen Jurassic Parkin T-Rexin. Myös lopun laskuvarjohyppy oli savun keskelle oli visuaalisesti todella komea.

Leffa hukkaa harmittavasti osan potentiaaliaan, mutta on silti ihan onnistunut "reboot" ja jatkoa on ilmeisesti luvassa.

JohnRambo
Käyttäjä

rating 70,000

Ollakseen täydellinen viihdepommi, uusi Godzilla kompastelee liikaa sudenkuopissa, jotka olisivat selvällä maalaisjärjellä olleet vältettävissä. Juonessa on muutamia porsaanreikiä, jotka olisivat huolellisemmalla työllä saatu helposti vältettyä. Ei sillä, että ne kuitenkaan suureen häiritsevyyteen olisivat nousseet. Teknisesti hieno elokuva voi yltää elokuvana kuitenkin erinomaisuuteen, jos se pitää huolen myös käsikirjoituksen laadusta sekä hyvistä näyttelijöistä. Elokuva näyttää myös, 2 tai 3 kertaa, kestonsa aikana hirviöiden tappelua odottaville katsojille keskisormea leikkaamalla kuvaan, jossa päähenkilön vaimo halaa pariskunnan lasta. Ihan oikeasti, MITÄ VITTUA??!! Jos kaatuneen Godzillan silmä aukeaa, eikö se ole isompi huomion kohde, kun "koskettava" jälleen näkeminen? Leffan ensimmäinen puolituntinen sai myös pilkkimään useaan otteeseen, joten sinne olisi vähän enemmän toimintaa myös kaivattu. 3D oli turhaakin turhempi lisä tähän pläjäykseen.

Mutta se huonoista puolista. Oikeasti oikeassa mielen tilassa uusi Godzilla on aivan älyttömän hauska viihdepommi. Uusi Godzilla on teknisesti hienoa työtä, vaikka vähän läski onkin. Myös uudet, itikan näköiset, Muto-örkit olivat hyvin toteutettuja ja antoivat jättidinolle vähän vastusta tappelussa. Mutojen keskenkin tapahtui yksi hyvin hämmentävä kohtaus; naarasmuto tunki ydinohjuksen sukupuolielimistään (!?..) sisään ns. "parittelukohtauksessa". Tavallaan kohtaus oli ihan vitun loistava!

Teknisen puolensa takia Godzilla on nimenomaan "leffateatteri-leffa", sillä kotisohvalla elämys ei vedä vertoja sille, kun Tennarin ykkössalin tanner tömisee ja korvat alkavat melkein tinnittää, kun hirviö karjuu! Godzilla tuolla tapaa yltää juuri siihen mihin teknisesti hieno leffa voi parhaimmillaan päästä, eli jättää katsojan lopussa kävelemään märissä verkkareissa kotiin.

Key
Käyttäjä

rating 70,000

Hieman odotettua parempi hirviö/katastrofielokuva. Jos juonesta ei puhuta, on tässä muuten kaikki asiat melkein kohdallaan. Näyttelijät puhaltavat hahmoihinsa eloa, ja päähirviö Godzilla on todella näyttävä ilmestys. Toimintaa on mukana juuri sopivalti, eikä aika tämän parissa käynyt pitkäksi. Vähän täytyy moittia juonen lisäksi ideattomasta lopusta ja lähes jokaisen leffan ikuisesta riesasta: hahmojen kohtaloiden ennalta-arvattavuudesta. Oli nimittäin helppo arvata ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, kuka tulee kuolemaan ja kuka ei.
Muuten tämä on oikein mainiota viihdettä ja toistaiseksi vuoden 2014 paras toiminta(/sci-fi)elokuva.

Mainittakoon vielä, että Godzillat eivät ole itselleni ennestään hirveän tuttu juttu, vaan menin katsomaan tämän pelkästään nähtyäni trailerin ja kuultuani elokuvan nimen. Tämän perusteella voisin osan niistä katsastaakin.

Mad movie man
Käyttäjä

rating 70,000

Varsin viihdyttävä hirviöelokuva. Toiminta on viihdyttävää, mutta sitä saa odotella aika kauan.
Leffassa oli muutamia erittäin jännittäviä kohtauksia, ja aika paljon keskikertaisten ihmishahmojen jaarittelua. Silti todella viihdyttävä elokuva, mutta ei ilman ongelmia.

Soapmaker
Käyttäjä

rating 70,000

Ei nyt mikään mestariteos, mutta tuskin kovin moni sitä siltä odottikaan surkean ysäriversion seuraajana... Näyttelijäsuorituksiltaan (etenkin Bryan Cranston) ihan mukiinmenevä setti ei juonen puolesta säväyttäny vaikka yritystä löytyikin. Tällä kertaa Godzilla ei ollut sentään helikopteita pakoonjuokseva pikku liskonen vaan kunnon "jytky", jolta löytyi asennetta. Muut leffan örvelöt (M.U.T.O:t) tuntuivat melko turhilta ja päälleliimatuilta vaikka olivatkin keskeinen osa juonta. Itse olisin ainakin katsonut itse Godzillaa senkin edestä. Itse actionia kyllä riitti ja visuaalinen puoli oli odotetusti leffan parasta antia. Hirviöiden jaloissa tuhoutuvia suurkaupunkeja oli ilo katsella 3D:nä, mikä sai minut tuntemaan että olin saanut rahoilleni vastinetta. Vuoden 2014 Godzilla on askel parempaan, vaikkei se mikään varsinainen huippuluokan rymistely olekaan. Seuraavaa versiota odotellessa...

Also Starring
Käyttäjä

rating 70,000

anna.v
Käyttäjä

rating 70,000

Antsa82
Käyttäjä

rating 70,000

arskamahis
Käyttäjä

rating 70,000

EdvardH
Käyttäjä

rating 70,000

Evelyn
Käyttäjä

rating 70,000

FinnPoro
Käyttäjä

rating 70,000

honkytonk
Käyttäjä

rating 70,000

JJL420
Käyttäjä

rating 70,000

Juuseri
Käyttäjä

rating 70,000

KaiZeri
Käyttäjä

rating 70,000

Krisu79
Käyttäjä

rating 70,000

Lordi-fani
Käyttäjä

rating 70,000

malahma
Käyttäjä

rating 70,000

miqqex
Käyttäjä

rating 70,000

Mon
Käyttäjä

rating 70,000

Naatti
Käyttäjä

rating 70,000

Niklas K.
Käyttäjä

rating 70,000

Nutipää pohjolasta
Käyttäjä

rating 70,000

Raato-A
Tykittäjä

rating 70,000

RaiFFel
Käyttäjä

rating 70,000

recreazion
Käyttäjä

rating 70,000

Ronnie C
Käyttäjä

rating 70,000

Ryakar
Käyttäjä

rating 70,000

Spuge
Käyttäjä

rating 70,000

SuKuNa
Tähtääjä

rating 70,000

Taukki
Käyttäjä

rating 70,000

TomCruise
Käyttäjä

rating 70,000

vomppa
Käyttäjä

rating 70,000

Xsamid
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Godzilla
Godzilla arvosana 2,82