Arvostelu

Kenties jopa Disneyn paras elokuva koskaan!

Kävin katsomassa Frozenin elokuvateatterissa joulukuun puolivälissä, ja tässä olisi sitten vähän ajatuksiani elokuvasta.

Olen animaatioiden ystävä, ja harvemmin muunlaisia elokuvia katsonkaan. Etenkin Disneyn, Pixarin, Dreamworksin ja Ghiblin työt ovat sydäntä lähellä. Disney ei ole pitkään aikaan saanut erinomaista elokuvaa aikaiseksi. Itse rakastin Tangledia, mutta on siinäkin omat virheensä. Viimeinen aidosti hyvä Disney-elokuva lienee Mulan, ja viimeinen muulla tavalla hyvä Keisarin uudet kuviot, siis Tangledia lukuun ottamatta.

Mutta nyt Disney teki sen taas. Loi täydellisen mestariteoksen! Pixar on jo monta vuotta putkeen suoltanut täydellisiä animaatioelokuvia kuten WALL-E tai vaikkapa Rottatouille, mutta nyt myös Disney on ottanut itseään niskasta kiinni, ja ilman Pixaria on saanut aikaan Frozenin, parhaan animaatiomusikaalin kahteenkymmeneen vuoteen!

Elokuva kertoo kahdesta prinsessa-siskoksesta, Annasta (Kristen Bell/Saara Aalto) ja Elsasta (Idina Menzel/Katja Sirkiä). Heidät on lapsena eristetty toisistaan, koska Elsan hallitsemattomien jäisten taikavoimien pelätään satuttavan jotakuta. Vanhemmat kuolevat, ja Elsasta on aika tulla kuningatar. Kruunajaisissa tapahtuu ja paljon. Anna tapaa unelmiensa miehen prinssi Hansin (Santino Fontana/Tuukka Leppänen), ja Elsan voimat paljastuvat. Hän karkaa vuorelle, jonne hän rakentaa oman jääpalatsin. Hän on myös vahingossa tuonut valtakuntaansa ikuisen talven, ja Anna lähtee Elsan perään pelastaakseen sekä siskonsa, että valtakuntansa. Matkalla mukaan tarttuu karski vuoristomies Kristoff (Jonathan Groff/Axl Smith), tämän poro Sven, ja Elsan voimillaan luoma elävä lumiukko Olaf (Josh Gad/Tero Koponen).

Elokuvan juoni mukailee etenkin alussa todella stereotyyppisiä Disneyprinsessa-piirteitä. Ainoa selvästi tuore asia alussa on Elsan hahmo, joka sitten lopussa jääkin hiukan taka-alalle Annan ottaessa selvemmin paikkansa päähenkilönä. Tämä on siis Annan elokuva joka kertoo Elsasta, näin hienosti selitettynä. Keskivaiheilla elokuva alkaa hivuttautua yhä lähemmäs Disneyprinsessa-elokuvien juonten tapahtumakaarta, kunnes viimeisen 20 aikana se romuttaa kaiken stereotypian, ja loppukohtaus romuttaa sen lopullisesti, jättäen vain pienen palasen tuota perinteistä juonta jäljelle. Todella nerokas juoni, etenkin näin "lasten" elokuvaksi.

Elokuvasta löytyy peräti 10 laulua, jotka kaikki ovat aivan mahtavia!
Elokuvan aloittaa mahtipontinen "Frozen Heart/Jääsydän", joka todella asettaa elokuvalle juuri oikeanlaisen alkutunnelman.
Seuraavaksi kuullaan sudäntäsärkevä ja kaunis "Do You Want To Build A Snowman/Lumiukko Tehtäisiinkös", joka näyttää miten siskokset kasvoivat erillään. Etenkin loppu on hyvin surullinen.
"For The First Time In Forever/Ensi Kertaa Ikuisuuteen" on se tämän elokuvan täyttä Disneyä oleva laulu. Sävel on hurmaava, ja Saara Aalto vetää tämän niin upeasti että kyllä siinä jo Kristen Bell jää jalkoihin. Myös Katja Sirkiää kuullaan tässä laulussa, ja hänen äänensä sointuu Saaran äänen kanssa hyvin viimeisen kertosäkeen duetossa.
"Love Is An Open Door/Ovi Nyt Auki On" on tämän elokuvan ainoa rakkauslaulu, eikä tämäkään sitä täysin ole, sillä laululla on kiero kaksoismerkitys.
Ja sitten tämän elokuvan SE laulu. "Let It Go/Taakse Jää" on tämän elokuvan kuuluisin laulu, voittihan se jopa Oscarin. Idina Menzel laulaa tämän niin voimallisesti, että luulisi ettei Suomen Katja Sirkiä pärjäisi tälle millään ilveellä. Vaan kylläpäs pärjääkin! Suomen kieliset sanat eivät ole siitä parhaimmasta päästä, mutta Katjan jäinen ääni todella tekee tästä kappaleestä entistä voimallisemman. Jos et ole nähnyt vielä tätä elokuvaa, käy youtubessa katsomassa Let it go (Idinan versio jossa näkyy myös upea kohtaus, Demi Lovatokin coveroi tämän, mutta jälki oli pitkälti tunteetonta purkkapoppia), ja jos ei nappaa(mitä kyllä rankasti epäilen), niin sitten tämä tuskin on elokuva sinulle.
Sitten laulujen taso vähän laskee, ja seuraava laulu onkin hassu mutta onneksi superlyhyt "Reindeers Are Better Than People/Poro Ain' Ihmisen Voittaa" jonka Kristoff laulaaa porolleen hyvän yön lauluksi. Laulu on ihan hassu, mutta silti hiukan typerä.
Sitten tulee Olafin "In Summer/On Kesä" joka on kyllä hyvin hauska, muttei minuun ole kyllä koskaan napannut.
"For The First Time In Forever (reprise)/Ensi Kertaa Ikuisuuteen (repriisi)" on ehkä jopa voimallisempi kuin kuin alussa kuultava versio. Tässä etenkin Katjan ääni pääsee upeasti oikeuksiinsa.
Sitten on vielä peikkojen laulu "Fixer Upper/Vinksin Vonksin" joka on hyvin hauska ja mukavan rytmikäs.
Elokuvan lopputeksteissä vielä soi se Demi Lovaton popversio Leit It Go-biisistä.

Elokuvan dubbaus on parasta Disneyltä vuosikymmeniin! Englannin version olen katsonut jo kymmenisen kertaa netistä. Kristen Bell hoitaa Annan roolin niin upeasti, että Annalle on muuta ääntä vaikea kuvitella. Myös hänen kepeä ja kaunis lauluäänensä on todella kaunis! Idina Menzel Elsana on ehdottomasti eräs parhaista Elsoista. Vaikka Idinalla on ikää yhtä paljon kuin äidilläni, hoitaa hän parikymppisen kuningattaren roolin hyvin aidosti. Muusta alkuperäisestä äänikaartista etenkin Josh Gad tekee erinomaisen roolityön Olafina, saaden aikaan monta hauskaa hetkeä elokuvaan.

Suomenkielinen versio on sitten ihan oma lukunsa. Laulujen sanoista ollaan tehty mahdollisimman simppeleitä, eikä se aina kuulosta hyvältä. Toisaalta Suomen mahtavat dubbaajat saavat typerimmätkin riimit kuulostamaan mitä kaunoisimmalta laululta.

Katja Sirkiälle on tässä tehtävässä laskettu suurin taakka, sillä Taakse Jään sanat eivät aina ihan kuulosta korvissa niin mukavilta kuin niiden pitäisi. Mutta vaikka sanat sortuvatkin typeryyteen, Katjan käsittelyssä laulu kuulostaa todella herkältä, kauniilta, ja yllättävän voimakkaalta. Katja ei ehkä ole ihan Idina Menzelin veroinen, mutta hänen äänestään puuttuu Menzelin nasaali sävy, ja Katjan ääni on asteen jäisempi joka sopii Elsalle hyvin.

Annan roolin hoitaa Suomen ehdottomasti parhaimpiin laulajiin lukeutuva Saara Aalto. Hänen ääntään on aina ilo kuulla! Mainoksissa hän kuulosti suorastaan typerältä, mutta olen kuullut Saaraa dubeissa ennenkin, ja tiesin että elokuvassa tultaisiin kuulemaan paljon luonnollisempaa Saaraa. Ja niinhän siinä kävikin. Saara veti Annan roolin täysin omalla tavallaan. Hänellä ja Kristenillä on yllättävän samanlaiset äänet, mutta Saarasta kuulee, ettei hän lähtenyt kopioimaan Kristeniä juuri missään suhteessa. Hän on minusta paras Annan ääni tällä planeetalla. Etenkin lauluissa hänen huumaava äänensä pääsee oikeuksiinsa, ja laulut ovatkin yhtä riemua kuulla.

Axl Smithin ensimmäinen dubbirooli tuli yllätyksenä, ja silti Axl vetää roolin täysillä, ja todellakin kuulostaa hyvältä! Tuukka Leppäsen Hans on vakuuttava kaikissa mittasuhteissa, ja hänen duettonsa Saara kanssa on myös upeaa kuultavaa. Tero Koposen Olaf on upea, ja rakastan hänen ääntään aivan yhtä paljon alkuperäistä Josh Gadia.

Kenties jopa Disneyn paras elokuva koskaan, etten sanoisi. Mitä useammin katsot, sitä enemmän rakastat. Ja kehotan katsomaan tämän ainakin kerran sekä Suomeksi että Englanniksi, tee vasta sitten päätöksesi siitä, millä kielellä tahdot elokuvaa jatkossa katsoa.

Pisteet: rating 100,000

Fairytale98
Käyttäjä, 1 arvostelu
Arvosteltu: 03.04.2014
Katsottu: Teatterissa 3D-näytöksenä

Saman kategorian TOP-leffoja

Imperiumin vastaisku
Imperiumin vastaisku arvosana 4,24
Imperiumin vastaisku
Stand by Me - viimeinen kesä
Stand by Me - viimeinen kesä arvosana 4,06
Stand by Me - viimeinen kesä
2001: Avaruusseikkailu
2001: Avaruusseikkailu arvosana 4,20
2001: Avaruusseikkailu
The Revenant
The Revenant arvosana 3,91
The Revenant

Elokuvan tiedot

Frozen - huurteinen seikkailu
Frozen - huurteinen seikkailu arvosana 3,44

Frozen - huurteinen seikkailu (2013)

Alkuperäinen nimi: Frozen

Genret:
Animaatio,
Valmistusvuosi:
2013
Pituus:
108 min
Ohjaajat:
Chris Buck, Jennifer Lee
Käsikirjoittajat:
Hans Christian Andersen, Jennifer Lee, Shane Morris
Pääosanäyttelijät:
Alan Tudyk, Ciarán Hinds, Idina Menzel, Jonathan Groff, Josh Gad, Kristen Bell
Maat:
USA
Kielet:
englanti