Frozen

(2010)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Frozen
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Frozen
Valmistusvuosi:2010
Pituus:93 min
Pisteytyksiä: 141
Tarkka arvio: 3.18

Tyypillinen laskettelupäivä muuttuu hyytäväksi painajaiseksi kun kolme lumilautailijaa jää loukkuun hiihtohissiin ennen viimeistä laskua. Kun keskuksen työntekijät sammuttavat yövalot, heille valkenee kiihtyvällä paniikilla että heidät on hylätty kiikkumaan korkeuksiin ilman mitään mahdollisuutta päästä alas. Keskuksen ollessa suljettuna seuraavaan viikonloppuun asti ja paleltumien ja hypotermian jo hiipiessä iholle, kolmikon on ryhdyttävä epätoivoiseen yritykseen päästäkseen vuorelta ennen kuin he jäätyvät kuoliaaksi. Tehtyään siirtonsa, he huomaavat kauhukseen että on paljon pahempiakin syitä pelkoon kuin hyytävä kylmyys. Kysymys kuuluukin päihittääkö selviytymisvietti pahimmat mahdolliset tavat kuolla?

Arviot

Oikeasti jännittävä, ajatuksia herättävä ja koskettava selviytymistarina.

Frozen kertoo kolmesta laskettelijasta, Dan Walkerista (Kevin Zegers) ja hänen tyttöystävästään Parker O’Neilistä (Emma Bell), sekä hänen parhaasta kaveristaan Joe Lynchistä (Shawn Ashmore), jotka vähillä rahoillaan maksavat hiihtohissin valvojalle 100 dollaria päästäkseen laskettelemaan. Valvojan lähtiessä pomon juttusille, kertoo hän sijaiselleen rinteeltä tulevan vielä kolme heppua alas. Valvoja ei kuitenkaan huomannut, että rinteessä oli vielä päähenkilöiden […]

Arvosteltu: 26.10.2010

Kommentit & Pisteytykset

OZMO
okae
Beer Master
SMK
jossu82
AlexZ
lonelyrider
Spuge
alejandro
Kristiina68
gojira
Q+Black
arska
c4fkw294ziq
jempha
höpöhöpö
TeeP
Noksuu_
Arz
SubutexWiller
julkkis
keimokoo
Getrude
kuunsuru
Termis85
Xsamid
Nimetön
ingman0
Edelweiss
Joon4G
G_N_G
Ticktock
andy
MaxHerman
Quixi
Tappo
Rombo
Nimetön
karhari
albertfish
Tertsi

Lisää luettavaa