Arvostelu

Oikein hauskaa väkivaltaviihdettä.

Foxy Brown on kunnon seitsemänkymmentäluvun erotiikalla maustettua toimintaa, johon ei voi kyllästyä. Elokuvan juoni on vähän turhankin kliseinen, mutta kuka kliseisyyttä jaksaa ajatella, kun elokuvan päätähti Pam Grier niin vuolaasti sulojansa näyttelee.

No, kootaampas nyt itsemme ja mennään asiaan. Eli elokuva lähtee kunnolla käyntiin, kun Foxyn rakas tapetaan kotiovelle - hupaisaako? No kyllä on, mutta viihdettähän tämä vain on. Foxyhan tuosta suuttuu ja lähtee kostamaan ison aseen ja viellä isompien rintojensa kanssa.

Kuten olen jo monta kertaa tässä todennut, elokuva pyörii pitkälti Foxyn muhkeiden muotojen ja väkivallan rajamailla ja joskus tuntuu, että ei tiedä missä kohdassa on sitä erotiikkaa ja missä sitä toimintaa.

Suttuisasta VHS-versiosta ei oikein voi sanoa mitään muuta kuin että ajoi asiansa. Kaiken kaikkiaan Foxy Brown on oikein hauskaa väkivaltaviihdettä, jota voi suositella melkeimpä kaikille pienellä varauksella.

nimimerkki: I Like Girls

Pisteet: rating 80,000

Nutipää pohjolasta
Käyttäjä, 11 arvostelua
Arvosteltu: 24.05.2006
Katsottu: VHS

Saman kategorian TOP-leffoja

Tokyo Story
Tokyo Story arvosana 4,26
Tokyo Story
Koskemattomat
Koskemattomat arvosana 4,20
Koskemattomat
Alaston satama
Alaston satama arvosana 4,05
Alaston satama
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot

Elokuvan tiedot

Foxy Brown
Foxy Brown arvosana 3,76
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1974
Pituus:
94 min
Ohjaajat:
Jack Hill
Pääosanäyttelijät:
Antonio Fargas, Harry Holcombe, Kathryn Loder, Pam Grier, Peter Brown, Terry Carter
Maat:
USA