Arvostelu

Elämää suurempaa elokuvaa - ja kerrankin tuo vertaus istuu myös leffan teemaan!

Darren Aronofsky piti läpimurtoelokuva Requiem for a Dreamin jälkeen luovan kuuden vuoden paussin ohjaamisesta. Ratkaisu kannatti. Välissä syntyi niin käsikirjoitus harmittavan vähälle huomiolle jääneeseen Kirotut sielut -leffaan kuin myös poikalapsi näyttelijävaimo Rachel Weiszin kanssa. Ja lopulta miehen kolmas kokopitkä leffa The Fountain näki päivänvalon syksyllä 2006. Jotakin leffan markkinoinnista kertoo se, että Aronofskyn kahta aiempaakin työtä upeina taideteoksina pitäneellä meni kaksi vuotta, ennen kuin Fountain löysi tiensä soittimeen. Jälkikäteen on hyvä sanoa, että myös tämä ratkaisu kannatti. Hyvää kannattaa odottaa. Loistavuutta vaikka vielä pidempään.

Esitettyään kansalle jo hulluutta henkivän mustavalkoisen Piin ja jättimenestykseksi osoittautuneen huumeleffa Requiem for a Dreamin, Aronofsky valitsi uuden polun. The Fountain unohtaa täysin edeltäjiensä lohduttoman, jopa suljetun tuhoisan, ilmapiirin ja alkaa kertoa The Rakkaustarinaa. Ja millä tavalla! The Fountain on yksi kirottu trippi rakkauteen, kaipuuseen, menettämisenpelkoon, haluamiseen. Se vain kertoo kaiken häkellyttävän hienosti, monikerroksisesti, myyttien varassa. Ei liene yllätys, jos moni kaikkoaa ruudun luota ekan vartin aikana. Silloin useita tarinajanoja yhdistelevä leffa vasta lämmittelee, testaa yleisöänsä, ja pudottaa hätäisimmät pois. Muut palkitaan hitaasti rakentuvalla ja lopulta musertavan mahtipontiseksi yltyvällä fantasiaelokuvalla, jolla tuntuisi olevan helppo itkettää vähänkin herkemmässä mielentilassa olevaa katsojaa. Positiivisesti siis.

Välillä fantasian tuoksinassa ja tarinan kurottaessa menneisiin Maya-intiaanien mystiikoihin, leffa vaikuttaa lähes kornilta (yksittäiset tavattoman komeat maisemat, näyttelijöiden ilmeet), ja niin lähellä käydään, että jokaisen pikkaisenkin mielikuvituksettoman tai ko. genreä kavahtavan on helppo säikähtää leffaa. Toisaalta on äärettömän helppo kuvitella kuinka helposti leffan visuaalinannainen ja komeasti kirjoitettu tarina voi vietellä skeptisesti mahtipontiseen huttuun suhtautuvat puolelleen.

Aronofskystä puhuttaessa ei sovi koskaan unohtaa Clint Mansellia. Duo tekee nimittäin jo kolmannen yhteistyönsä tavalla, joka saa kiittämään luojaa/mitä lie, ettei kyseessä ole räätälikaksikko. Saumaton yhteistyö ei nimittäin istu sille alalle. Piin junnaavan synkistelyn ja Requiemin messuksi yltyvän scoren jälkeen myös Mansell ottaa uuden suunnan sekä uuden tason. Entisen Pop will eat itself –yhtyeen jäsen on korjannut tarkoituksellisen koneistettua soundiaan vahvasti melodiseen suuntaan, säilyttäen ja oikeastaan nimenomaan julkeasti suorasti esiintuoden sävellystensä kätketyn mahtipontisuuden. Ja juuri sitä The Fountainin kaltainen tavattoman suurista asioista hömpän kautta puhuva leffa tarvitseekin: jotakin, joka jo yksistään koko leffan ylle valtaisan tunnehunnun ja –kuohun. Toki sitä fiilaria uhkuvat muutkin osa-alueet.

Kuin koristeena koko makean kakun päälle Aronofsky osoittaa jälleen kerran kykynsä repiä näyttelijöistään kaikki irti. Ohjaajan oma vaimo on roolissaan voimakastahtoinen, valloittava ja hurjan seksikäs, vaikkei vaatekerta edes vähene monen muun Holly-leffan tyyliin. Tyylikäs on tyylikästä, ja aito hurmaavuus hurmaavuutta jopa aikoja lähes mielettömällä tavalla yhdistelevässä leffassa. Miespääosan Hugh Jackman kertoo voimakastahtoisuutensa erilaisten hahmojen lävitse ja osoittaa muuntautumiskykynsä. Jos Weisz on hauraudessaan voimakas, niin Jackmanin osana on rikkoa itseään jykevästi rakkauden tähden – ja komeasti antautuminen rakkaansa puolesta luonnistuu. Sivuosista on mainittava Ellen Burstyn, Requiemin tähti, joka käväisee vetämässä oivan suorituksen jo mahtavaan elokuvaan.

The Fountain on jo genrensä takia porukan kahtia jakava elokuva, mutta se totisesti potkii kohdeyleisöään päähän ja kovaa. Clinun scorella, ylitsevyöryvällä visuaalisella taidokkuudellaan sekä kaiken kaikkiaan jämäkällä otteella vaikeasta aiheesta. Moni ohjaaja olisi ns. kusaissut nilkoilleen tämän aiheen kanssa – Darren ei sitä meidän onneksemme tee. The Fountain on lopulta leffa, jonka kohdalla ei todellakaan ole ihme, jos muutama herkempi katselija tarvitsisi ison nenäliinapaketin seurakseen. Eikä leffaa voi myöskään lähteä nollataulutustarkoitukseen tarkastamaan, siinä valuu liian monta kohdilleen viritettyä ovelan paljon kertovaa replaa sekä tarkalleen hiottua kohtausta hukkaan. Suositukset lähtevät etenkin vaativaa ja äärimmäisen mahtipontiseen kuosiin rakennettua fantasiadraamaa kaipaaville. Toinen vaatimus voisi olla simppelisti vain puhdas leffanautinto. Sitähän herra D.A. taas tarjoaa elämää suuremmalla tavalla – ja kerrankin tuo vertaus istuu myös leffan teemaan!

Pisteet: rating 100,000

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 850 arvostelua
Arvosteltu: 30.10.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Mulholland Drive
Mulholland Drive arvosana 4,03
Mulholland Drive
Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,38
Vihreä maili
Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33
Kummisetä
Taksikuski
Taksikuski arvosana 4,10
Taksikuski

Elokuvan tiedot

The Fountain
The Fountain arvosana 3,74
Genret:
Fantasia,
Valmistusvuosi:
2006
Pituus:
96 min
Ohjaajat:
Darren Aronofsky
Käsikirjoittajat:
Ari Handel, Darren Aronofsky
Pääosanäyttelijät:
Cliff Curtis, Ellen Burstyn, Fernando Hernandez, Hugh Jackman, Mark Margolis, Rachel Weisz, Sean Patrick Thomas, Stephen McHattie
Maat:
USA
Kielet:
englanti, maya