En oikein syttynyt Kolumbiaan pohjautuvasta ”Encantosta”, jonka päätin korkata yleissivistyksen vuoksi. Sinänsä ylihypetetty ja vimpan päälle laskelmoitu elokuva näyttää odotetun värikyltäiseltä ja kuulostaa siltä miltä oletetusti pitääkin, ja vaikka pidin hahmojen designin ideoista niin jälkikäteen elokuvasta jäi hyvin lattea maku – mikä ei pelkästään johdu siitä, kuinka paljon inhoamaani ”Frozenia” leffa muistuttaa hahmojen ulkoasun perusteella, tarinaltaan taikasukulaisista ja itsensä hyväksymisestä, rallatuksiltaan jne. Jäin kaipaamaan tarinan puolelta tiettyä logiikkaa sekä mielekkyyttä, joka on vähän niin ja näin. Kaikesta jäi fiilis siitä, että kunhan meno on hah-hei hauskaa hilipatihoi ihanaa, kunhan päähenkilönä on Anna...siis samaistuttava tylsäntavallinen tytteli, ja kunhan biiseistä tulee pomminvarmoja tusinahittejä jonnekin someen, niin onko muulla väliä?

Tuumailin elokuvaa seuratessani, että se olisi paljon mielenkiintoisempi jo ihan kunnon taustoituksella, mikä on kaiken karkin alta luonnosmaista ja vetelää velliä. Esim. jos tarinassa olisi enemmän kerrottu, mikä alun taikakynttilä tarkalleen ottaen on ja miksi se haluaa antaa Madrigalin perheelle muuten vaan taikasiunauksensa ja kaupan päälle vieläpä kokonaisen talon asuttavaksi (??), niin näistä olisi voinut jatkaa siihen, miksi muukin kylä ihannoi noin vaan Madrigaleja ja mitä nämä voimillaan aikuisten oikeasti tekevät. Toisekseen myöskään Bruno-enon tarinassa ja tähän suhtautumiseen alussa & lopussa ei ole mitään järkeä, eikä edes missään vaiheessa kunnon jännitettä vaikka sellaistakin valmistellaan – kuten kynttilänkin kanssa, Bruno vain ilmestyy mukaan, muuten vaan ja ihan kiva, näin nätisti hemmo vaan pakettiin ja laulua päälle, lallallei, ”me ei mainita/mainitaan Bruunoo”, ”Let It Gooo, joo”. Se siitä draamasta.

Toisin sanoen jos tarina on mitä sattuu, eikä itsekään oikein välitä hahmoistaan tai sisäisestä johdonmukaisuudestaan, niin miksi katsojan pitäisi? Leffan idea on ihan ookoo, mutta se että toiset asiat tapahtuvat puskista (Mirabelin ja Isabelin välit jossa ei ollut minkäänlaista alustusta) ja että toiset taas etenevät muuten vaan löyhästi suuntaan jos toiseenkin (talo, Bruno) saavat aikaan sen, etten pystynyt luomaan ”Encantoon” minkäänlaista tunnesidettä. Kerrankatsottava ja ihan kiva väripläjäys ja silleen, muttei kyllä minun teetäni.