Pistejakauma

0%

0%

0%

5%

6%

22%

14%

27%

19%

6%

Pisteytykset

rating 70,000

Jautsi
Käyttäjä

rating 70,000

Kyllä minä tämän katselin, eikä tehnyt tiukkaakaan. Hieman ehkä mietin miksi tämä elokuva oli tarvinnut tehdä, kun samasta aiheesta on jo filmi olemassa. Mutta mitäpä siitä, nyt on uudet tekniikat ja jatko-osakin lienee luvassa, kun kerran lopussa tuumataan, että "Tämä on vasta alkua" ja meneehän se aikaisempi elokuva pisemmälle aiheen parissa, joten jatkoa seurannee. Ornitopterit on kivan sudenkorentomaiset.

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

Denis Villeneuven ohjaama uusintaversio alkuperäisestä Dyynistä on hyvin onnistunutta scifiä ja visuaalisesti erittäin komeaa katsottavaa koko kestonsa ajan. Juonen puolella tarina etenee alkuperäistä selkeämmin, mutta ei kuitenkaan mielestäni yhtään sen paremmin kuin Lynchin visiossa. Näyttelijät tekevät perusvarmaa työtä rooleissaan, mutta Paronin roolissa oleva Stellan Skarsgård häviää jonkin verran aikaisemman osan Kenneth McMilanille. Tarinan osalta siis liikutaan samalla tasolla, mutta kokonaisuus on tässä paremmin hallussa ja se nostaa tämän hieman alkuperäistä paremmaksi elokuvaksi. Aavikolla nähtävistä isoista madoista on saatu mukavan uhkaavia ja niitä ei näytetä liikaa elokuvan aikana. Lisäksi musiikkipuoli on kunnossa Hans Zimmerin toimesta.

AlexZ
Käyttäjä

rating 70,000

Heavyjuuseri
Käyttäjä

rating 70,000

Jii89
Käyttäjä

rating 70,000

johnny depp
Käyttäjä

rating 70,000

KaiZeri
Käyttäjä

rating 70,000

Pix
Käyttäjä

rating 70,000

sulo
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Dyyni
Dyyni arvosana 3,67

Dyyni (2021)

Alkuperäinen nimi: Dune

Genret:
Sci-fi,
Valmistusvuosi:
2021
Pituus:
155 min
Tunnetaan myös nimillä:
Dune: Part One
Ohjaajat:
Denis Villeneuve
Käsikirjoittajat:
Denis Villeneuve, Eric Roth, Frank Herbert, Jon Spaiths
Pääosanäyttelijät:
Babs Olusanmokun, Chang Chen, Charlotte Rampling, Dave Bautista, David Dastmalchian, Jason Momoa, Javier Bardem, Josh Brolin, Oscar Isaac, Rebecca Ferguson, Sharon Duncan-Brewster, Stellan Skarsgård, Stephen McKinley Henderson, Timothée Chalamet, Zendaya
Maat:
USA
Kielet:
englanti