Alice (Pugh) ja Jack (Styles) ovat onnekkaita saadessaan asua idyllisessä Victory-yhteisössä, joka on kokeellinen asuinalue huippusalaiselle Victory Projectille työskenteleville miehille ja heidän perheilleen. Toimitusjohtaja Frank (Pine) – visionääri ja elämäntapavalmentaja – kannattaa 1950-luvun yhteiskunnallista optimismia ja ankkuroi sen osaksi tiiviin erämaautopian jokaista arjen hetkeä.
Samalla, kun aviomiehet viettävä päivät Victory Projectin päämajassa työskennellen ”edistyksellisten materiaalien kehityksen” parissa, heidän vaimonsa – mukaanlukien Frankin tyylikäs kumppani Shelley (Chan) – saavat viettää aikaa nauttien yhteisönsä kauneudesta, luksuksesta ja elostelusta. Elämä on täydellistä, kun yritys täyttää kaikkien asukkaiden tarpeet. Heidän tulee vain vastapalveluksena omistautua kyselemättä Victoryn aatteelle.
Kun idyllinen elämäntyyli alkaa rakoilla paljastaen jotakin paljon pahaenteisempää viehättävien kulissien takana, Alice alkaa kyseenalaistaa, mitä Victoryssa oikein tapahtuu ja miksi. Miten paljon Alice on valmis menettämään paljastaakseen, mitä paratiisiyhteisössä todella on meneillään?
2/5
Kohuttu mysteeridraama Don’t worry darling on loppujen lopuksi aika hämmentävä elokuva. Se rikkoo genrejen rajoja ja onnistuu yllättämään montakin kertaa. Samalla se on kuitenkin myös tylsähkö, ja osa hahmoista sekä heidän teoistaan jää varsin hämäriksi. Florence Pugh on kyllä aika loistava tässä, kuten oli toisessa oudossa sekoilussa, Midsommarissakin. DWD:n loppu on kuitenkin pettymys. Siinä elokuva putoaa oudosta, ajoin turhankin taiteellisesta mysteeristä tavalliseksi toimintakaahailuksi aivan suotta. Kokonaisuudelle 6,5/10
Ihan jees!