Donnie Darko

(2001)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Donnie Darko
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Donnie Darko
Valmistusvuosi:2001
Pituus:113 min
Pisteytyksiä: 532
Tarkka arvio: 4.03

Donnie Darko saattaa ulospäin vaikuttaa aivan tavalliselta amerikkalaiselta kaverilta, joka elelee perheensä kanssa uneliaassa lähiössä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. 18-vuotiaalla Donniella on mielikuvitusystävänä jättiläismäinen jänis nimeltä Frank, joka innoittaa hänet tekemään järjettömältä vaikuttavia tekoja. Frank pelastaa Donnien hengen kun valtava lentokoneen moottori tippuu keskelle pojan huonetta. Donnie tutkii outoa onnettomuutta ja saa selville uskomattomia asioita, joiden avulla hän voi muokata ajan ja kohtalon virtoja. Matkallaan universumin halki nuorukainen kulkee uskaliaita ja salattuja polkuja. Donnie Yrittää ymmärtää kaoottista, raivoisaa maailmankaikkeutta ja lopulta näkee totuuden: pienimmilläkin teoilla on mittaamaton vaikutus.

Arviot

Kokonaisuuden tajuaminen vaatisi ehkä toisen pällistelykierroksen.

Leffa kertoo Donnie Darko nimisestä 18-vuotiaasta kaverista, joka eräänä iltana lähtee haahuilemaan huoneestaan puistoon ja törmää siellä hänelle juttelevaan jättiläiskaniin nimeltänsä Frank. Kun Donnie herää aamulla puistosta niin hänen huoneeseensa on yön aikana tippunut lentokoneen suihkumoottori ja heppu välttyi Frankin ansiosta kuolemalta. Frank alkaa palata kuitenkin yhä useammin Donnien luokse vaatien tätä tekemään järjettömältä vaikuttavia […]

Arvosteltu: 01.01.2003

Pitää muistuttaa, ettei jätetä niitä aivoja sinne narikkaan. Tässä elokuvassa tulet niitä tarvitsemaan, ja paljon

Donnie Darko (Jake Gyllenhaal), on 18-vuotias poika, jolla on selvästi ongelma. Hän näkee ison jänistä muistuttavan hahmon, Frankin, joka käskee häntä tekemään asioita. Eräänä iltana Donnie seuraa Frankiä ulos, ja lopulta löytää itsensä aamulla golf-kentältä. Kotiin tultuaan hänen talonsa on virkakavallan ympäröimä, ja katon läpi hänen huoneeseensa on pudonnut lentokoneen suihkumoottori. Hän on siis elossa […]

Arvosteltu: 05.07.2004

Kaikki on kääritty älykkään tieteiskauhun muotoon, joka hämmentää mutta myös palkitsee uskollisen katsojan.

Vuosi on 1988 ja nuorukainen nimeltä Donnie Darko näkee näkyjä. Iso pupujussi nimeltä Frank pakottaa hänet tekoihin, joita on vaikea hallita saati muistaa. Niin, Donnie on… hullu, mutta niinhän on maailmakin. Ja se lähestyy loppuaan. Moisen huomaa kyllä, kun lentokoneet putoavat, taivas repeää ja aika loppuu. Se on mukava näky se. Donnie Darkoa markkinoitiin ilmestyessään […]

Arvosteltu: 29.01.2005

Donnie on erilainen. Donniella on oma pupuystävä… ja Donnien monitasoinen kertomus kannattaa katsastaa.

Donnie Darko on nuoren ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Kellyn visio maailman kaoottisuudesta ja äärettömän pienten asioiden merkityksestä tapahtumien virralle. Varsinkin kriitikoiden parissa kulttisuosiota nauttiva, mutta teatterilevityksessään flopannut, leffa todella laittaa harmaat aivosolut liikkeelle. On siis vuosi 1988 ja Donald ”Donnie” Darko (Gyllenhaal) on auktoriteettien kanssa törmäyslinjalle ajautunut poikapahanen, jonka vanhemmat ovat laittaneet psykiatrin hoivaan useiden pikkurikosten vuoksi. […]

Arvosteltu: 11.03.2005

Aivot saavat sen verran töitä, että massateinien ei kannata vaivautua, tulee vielä pää kipeäksi.

Donald ’Donnie’ Darko (Jake Gyllenhaal) on 18-vuotias amerikkalaisnuori. Päältäpäin Donnie vaikuttaa aivan tavalliselta nuorukaiselta, mutta kupolin alla kuplii jotain ”hieman” normaalista poikkeavaa. Donnie syö pillereitä ja käy kallonkutistajalla, mutta se ei ole vielä mitään, sillä Donniella on myös pikkuisen erilainen ystävä, nimeltään Frank. Frank on parimetrinen painajaismainen pupujussi, joka kertoo Donnielle, mitä tämän tulee tehdä. […]

Arvosteltu: 02.05.2006

Kaunista katseltavaa, vaikka tietokone-efektit ovatkin karmean teinikauhumaisia.

En ollut kuullutkaan Donnie Darkosta, kun satuin sitä vilkaisemaan SubTV Leffalta eräänä iltana. Juonikuvaus oli erikoinen. ” Poika, joka saa käskyjä jättiläismäiseltä pupulta, Frankilta”, oli se, mikä minulle siitä jäi päällimäisenä mieleen. Aloin katsoa elokuvaa ja sen jälkeen olen katsonut sen aina, kun se on jostakin kanavalta tullut. Elokuvassa Donnie Darko (Jake Gyllenhaal) on 18-vuotias […]

Arvosteltu: 06.01.2009

Kommentit & Pisteytykset

geewee
malahma
samuellaukkanen
Taikuriku
lenny
wednesday
Arwin
Mai
Alm0st
Nimetön
Nalle Pub
Uytp7
barros
SuKuNa
gerbba
miqqex
Hnry
Passenger
garyoldman
Taivaanvuohi
Madmasa
Stanislas Cordova
El Wray
skapi
mbay
Addeh
DRUGS
Avatar00
Katmand0r
Mon
Afrikan_Keisari
Fact0ry

Lisää luettavaa