Pistejakauma

3%

9%

16%

3%

28%

22%

13%

6%

0%

0%

Pisteytykset

rating 30,000

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 30,000

Tyylitön sotku, jossa ei ole yhtäkään kiinnostavaa hahmoa tai omperäistä käännettä. Ei hauska, ei nokkela eikä todellakaan cool. Huono elokuva, vaikka Gary Oldman ja Robert Carlyle kovasti yrittävätkin. Silti yllättäen Billy Zane vie voiton, hänen hahmolleen jopa hymähdin kerran tai kaksi.

Masu
Käyttäjä

rating 30,000

Dead Fish on elokuvana kuivalla maalla sätkivä, henkeä haukkova kalaruipelo. Täynnä ruotoja. Ei tällaisen pienen budjetin brittiläisen mustan toimintakomedian pitäisi olla näin epäpätevä, sekava kokonaisuus. Ja vielä tällaisella näyttelijäkaartilla mihin on saatu mukaan suuret sankarini; Oldman ja Carlyle. Oldman vaikuttaa hyvinkin epäkiinnostuneelta kaiken aikaa ja uniikeista rooleistaan tunnettu näyttelijä ei vain saa aikaan mitään kasvottoman hahmonsa kanssa. Carlyle pääsee olemaan oma energinen itsensä onneksi. Jopa Billy Zanella on kiinnostava rooli, vaikka häntä ei osata käyttää kekseliäästi.

Elokuvassa Oldmanin esittämä psykoottinen, s&m-taipuvainen hitman kadottaa luurinsa kesken aluillaan olevan mission ja pari yhteiskunnan hylkiönuorta saavat niin tehtävän tiedot kuin tappovälineetkin haltuunsa. Oldman rupeaa jahtaamaan näitä taviksia samalla kun heitä ahdistelee vielä Carlylen esittämä vulgaari herrasmiesklubiomistaja perittävien vuokravelkojen takia. Sekaan heitetään vielä jotain kolmioromanssia ja muita tarpeettomia sivujuonia niin kasassa on melko haahuileva juoni. Ai niin ja elokuvan keskittyessä enemmän antagonisteihin niin katsojaa ei kauaa jaksa todellakaan kiinnostaa nämä luuseritavikset joiden pitäisi pelastaa päivä. Elokuva on teknisesti vaikuttava ja kuvaus on yllättävän kovaa luokkaa, mutta jumankauta kun homma laahaa ja dialogi on kammottavaa jos ei lasketa Carlylen vuorosanoja. Tuotanto on vain jotenkin all over the place..

Annalisa
Käyttäjä

rating 30,000

jaska_paalu
Käyttäjä

rating 30,000

Supah
Käyttäjä

rating 30,000

Elokuvan tiedot

Dead Fish - päivä palkkatappajana
Dead Fish - päivä palkkatappajana arvosana 2,45

Dead Fish - päivä palkkatappajana (2004)

Alkuperäinen nimi: Dead Fish

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2004
Pituus:
98 min
K15
Ohjaajat:
Charley Stadler
Käsikirjoittajat:
Adam Kreutner, Charley Stadler, David Mitchell (X), Thomas Geiger
Pääosanäyttelijät:
Gary Oldman, Karel Roden, Robert Carlyle, Terence Stamp
Maat:
Saksa, Iso-Britannia
Kielet:
englanti