Pistejakauma

0%

1%

2%

15%

23%

30%

16%

9%

1%

2%

Pisteytykset

rating 80,000

Grinch
Käyttäjä

rating 80,000

Pitkälti nostalginen pätkä, mutta silti pelittää näinäkin päivinä ja on muutoin viihdyttävä. Fiilispohjanen leffa, jonka tunnelma menee melkein katosta läpi elokuvan lopussa.

Nosfecoff
Käyttäjä

rating 80,000

Top Gun ilman siipiä.
Maailmassa ei ole montaakaan minua vähemmän kiinnostavaa asiaa kuin moottoriurheilu. Siksi yllätyinkin, miten loistava tämä elokuva on. Vaikka onkin alusta asti selvää, kuka viimeisen suuren kisan voittaa, on hitonmoisessa vauhdissa tapahtuvat ajot silti jännittävää seurattavaa mahtavan musiikin soidessa. Totta kai mukana on myös päähenkilön nemesis, jonka seurauksena muut kilpailijat ovat vain koristeita kahden hurjan kisaillessa käytännössä keskenään. Tämä seikka syö uskottavuutta, mutta eipä se nyt paljoa haittaa.
Kaikenlaiset rakkaus-pöljäilyt on onneksi jätetty riittävän pieneen merkitykseen.
Näyttelijät ovat kaikin puolin vakuuttavia, ja tämä on yksinkertaisesti arvoinen leffa.
Mainittakoon vielä, että tämä elokuva pakotti minut pelaamaan aiheeseen kuuluvaa PS1-peliä, Nascar 2000:aa. Rattiohjaimella tietenkin.

Chukki
Käyttäjä

rating 80,000

Dread
Käyttäjä

rating 80,000

Grantarver
Käyttäjä

rating 80,000

klauskinki
Käyttäjä

rating 80,000

Rocconeverdies^
Käyttäjä

rating 80,000

Stemma
Käyttäjä

rating 80,000

Elokuvan tiedot

Days of Thunder - Ukkosta radalla
Days of Thunder - Ukkosta radalla arvosana 2,91

Days of Thunder - Ukkosta radalla (1990)

Alkuperäinen nimi: Days of Thunder

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1990
Pituus:
107 min
K10
Ohjaajat:
Tony Scott
Käsikirjoittajat:
Robert Towne, Tom Cruise
Pääosanäyttelijät:
Cary Elwes, John C. Reilly, Michael Rooker, Nicole Kidman, Randy Quaid, Robert Duvall, Tom Cruise
Maat:
USA
Kielet:
englanti