Pistejakauma

3%

0%

1%

2%

3%

9%

10%

27%

18%

28%

Pisteytykset

rating 100,000

Villetys
Käyttäjä

rating 100,000

Dawn of the Dead on erinomaisesti onnistunut zombi-elokuva ja se on jopa hieman parempi, kuin triologian loistava ensimmäinen osa. Tällä kertaa juonessa epidemia on levinnyt jo ympäri maailman ja sitä ei voi enään pysäyttää. Pieni joukko ihmisiä pakenee leviävää epidemiaa helikopterilla ja laskeutuu ison ostoskeskuksen katolle. Joukko ottaa ostoskeskuksen väliaikaiseiksi turvapaikakseen ja alkaa harventamaan lähistöllä liikkuvia zombeja. Paikalle ilmestyy myös ryöstelevä moottoripyöräjengi, joka haluaa myös ostoskeskuksen itselleen turvapaikaksi. Elokuva ottaa heti alusta alkaen katsojan hyvin otteeseensa ja leviävää epidemiaa seuraa mielenkiinnolla. Näyttelijät tekevät kaikki uskottavat roolisuoritukset ja myös Tom Savinia on hauska nähdä pienessä roolissa riehuvana moottoripyöräjengiläisenä. Myös miehen erikoisefektit pääsevät hienosti esille, kun zombeja lahdataan isot määrät elokuvan aikana. Komediaa löytyy myös yllättävän paljon, mikä tekee elokuvasta viihdyttävää seurattavaa. Kokonaisuutena Dawn of the Dead on hieno viiden tähden zombiklassikko, joka on aina mukava katsoa tietyin väliajoin.

Dawn of the Dead on loistavasti onnistunut zombie-elokuva ja edustaakin genrensä parhaimistoa. Samalla se on samaa tasoa tai jopa parantaa edellisestä osasta ja kuuluu Romeron parhaimpiin elokuviin. Ostoskeskus toimii hyvin pääpaikkana ja näyttelijät ovat uskottavia rooleissaan. Kauhua ja komediaa on hyvässä suhteessa ja tämän zombiklassikon katsoo moneen kertaan.

Aatu
Käyttäjä

rating 100,000

Huumoria leffassa ainakin riitti. Tähän asti paras Romeron ...of the dead leffoista. Musta mies oli taas pääosassa ja oli samalla leffan kovin jätkä. Toimintaakin oli enemmän kuin edellisessä elokuvassa, joten siitä lisää pojoja. Ansaitsee täydet pisteet.

afterman
Käyttäjä

rating 100,000

Ylipitkä ja tylsä elokuva mutta siitä huolimatta okein viihdyttävä elokuva musiikista ja maskeerauksesta plussa mut ei silti voita 2004 vuoden uusinta versiota 4/5

Anzalone
Käyttäjä

rating 100,000

Jokaisen todellisen kauhufanin elokuvahyllystä tulee löytyä tämän trilogian toinen osa, eli Dawn of the Dead. Jatkaa Night of the Living Deadin täydellisyyttä, mutta on kuitenkin eri tavalla täydellinen kuin edeltäjänsä. Trilogian päättävä Day of the Dead on sekin myös laatuleffa, joskin silti kolmikon heikoin teos.

Yhteiskuntakritiikki länsimaisen kulttuurin materian palvontaa ja kuluttajayhteiskuntaa kohtaan on erittäin tehokasta tässä leffassa. Dawn of the Dead on todellinen klassikko ja pakollinen nähtävä jokaiselle itseään kunnioittavalle elokuvafanille. Oman genrensä tärkeimpiä elokuvia.

caesar
Käyttäjä

rating 100,000

Maailman paras zombi elokuva 5/5

Darkman900
Käyttäjä

rating 100,000

Zombieleffojen parhaimmistoa. Ei voi muuta sanoa.

Harrycane
Käyttäjä

rating 100,000

Ehdoton klassikko mutta ei onnistu enää nykypäivänä olemaan pelottava. Hauska ja ennen kaikkea puhutteleva leffa.

hehahi
Käyttäjä

rating 100,000

Ei voi muuta sanoia kuin että upea leffa.

Jason 4
Käyttäjä

rating 100,000

Tämä on helposti minun lemppari Romeron leffa.5/5

Kauhuhullu
Käyttäjä

rating 100,000

Dawn of the Dead on selkeästi edeltäjäänsä parempi leffa, ja itse asiassa lähes kaikessa on onnistuttu sata kertaa paremmin. Tämän nähtyäni en kyllä lainkaan ihmettele, miksi Geroge A. Romeroa on kehuttu niin paljon. Dawn of the Dead on alusta loppuun viihdyttävää zombien tappamista, ja välillä hahmot myös pitävät hauskaa ostarissa. Ostoskeskus on toimiva paikka elokuvalle ja vaikka maskeeraukset näyttävätkin nykypäivänä hieman typeriltä, on kyseessä siitä huolimatta mestariteos ja kaikkien zombi-filmien ikuinen klassikko.

MaggotCorpse
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuva on ylivoimaisesti oma suosikkini ja se on myös Mestariteos johon ei kyllästy! Remake on täyttä kuraa tähän verrattuna.

Matalahiilihappoinen
Käyttäjä

rating 100,000

Vaikka Dawn of the Dead on zombiemättökauhunakin erittäin pätevä elokuva, se sisältää myös runsaasti ajattelemaan pistävää yhteiskuntasatiiria, joka myös esitetään paljon paremmin kuin edellisessä osassa. Näyttelytyö ei myöskään edelliseen osaan verrattuna ole lainkaan kömpelöä, vaikka silti mukavan epäammattimaisen tuntuista. Romero on hyvä ohjaaja, kuten on tullut todettua, ja Kuolleiden aamunkoitto todellakin vahvistaa tämän tosiseikan. Vaikka jotkut kohtaukset tuntuvat ikään kuin päälleliimatuilta, niin silti Romero on saanut ehjän paketin kasaan. Kauhun tunnetta luovat vertahyytävämusiikki (jota on kaiketi vähemmän amerikkalaisessa versiossa) sekä veri ja suolenpätkät, jotka ovat mahdollisimman aidon näköisiä. Myös zombitkin ovat autenttisempia kuin ennen, mikä johtuu kehittyneestä maskeerauksesta. Kaiken kaikkiaan Dawn of the Dead on todella hyvä leffa sekä Romeron paras tähän asti.

(Katsoin amerikkalaisen version, joten jos Danio Argenton leikkaama versio sisältää Goblinin musiikkia ja on vielä raaempi, niin odotan sitä innolla.)

Metuselah
Käyttäjä

rating 100,000

Genrensä paras elokuva.

Original
Käyttäjä

rating 100,000

Tästä ei elävät kuolleet parane, ei millään. Yksi sana kuvaa tätä ja se on mestariteos. Tässäkin vanhemmassa leffassa on hyvää, että suolenpätkät ja veren roiskuminen eivät ole tärkeintä. Ihmisiä ja heidän välisiä suhteita on kuvattu Romeron tyyliin loistavasti. Seassa on myös huumoria erilaisten musiikkien ja muiden avulla. Tärkeänä osana kauhuelokuvaa myös tunnelma on ihan hyvää. Splatteria on sopivasti ja itse zombietkin ovat jo paljon paremman näköisiä kuin esikoisfilmissä. Näyttelijät hoitavat hommansa myös erinomaisesti. Timanttinen kaksituntinen kauhuelokuva, joka ei jätä ketään kylmäksi. Suosittelen jokaista kauhuelokuvien ystävää katsastamaan tämä klassikko!

OZMOxD
Käyttäjä

rating 100,000

Kehunsa aika lailla ansainnut elokuva, täytyy todeta.

Hitaasti rakentuva elokuva esittelee rauhallisesti neljä päähahmoa, joiden matkaan katsoja ikään kuin "takertuu" sattumalta. Tämänkaltainen hahmonrakennus todellakin toimi, sillä hahmoista tuli oikeasti välitettyä ja heidän halusi nähdä ainoastaan selviytyvän kaikesta, mitä tuleman piti.

Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkä ahdistava zombie-kauhu, vaan myös yllättävän nerokasta yhteiskuntasatiiria ja vielä uskottavalla tavalla kerrottuna. Apokalyptisessä maailmassa ei voi luottaa oikein kehenkään ja apua tuntuu olevan turha edes odottaa. Tämän vuoksi katsoja keskittyy tiiviisti seuraamaan neljän päähahmon edesottamuksia ja samaistuu heihin voimakkaasti.

Loppujen lopuksi rtäytyy uudelleen todeta, että kyseessä on kyllä todella hieno elokuva, joka hitaan alun jälkeen ainoastaan paranee loppua kohden.

Pandemonic
Käyttäjä

rating 100,000

Maailman paras zombie elokuva ikinä! Jää historiaan merkittävänä elävien kuolleiden elokuva genren luojana!

Pelimies
Käyttäjä

rating 100,000

Viihdyttävää zombeilua koko rahan edestä. Samalla myös osuva yhteiskuntakriittinen kertomus tämä myös on ja mielestäni paras osa Romeron Zombie-trilogiasta.

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pishamaani
Käyttäjä

rating 100,000

Kaikkien näiden vuosien jälkeen minä edelleen nautin tästä elokuvasta yhtä paljon. Uskomaton mestariteos!

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 100,000

Todellinen mestariteos,zombiegenren ja myös kauhugenren parhaimmistoa.

Tappo
Käyttäjä

rating 100,000

Yksinkerataisesti loistava.

-Testament-
Käyttäjä

rating 100,000

Yhtä hyvä tai ehkä vähän parempi kuin ykkönen .

vasara88
Käyttäjä

rating 100,000

Dawn of the Dead ei ole vain zombeja, suolia ja verta. Se sisältää paljon yhteiskunta kritiikkiä ja pistää ajattelmaan ihmisyyttä. Tarina ja roolihahmot ovat loistavia. Neljä hyvin erilaista ihmistä yrittää selviytyä zombie epidemiasta. He päättävät linnottautua ostoskeskukseen, koska sieltä löytyy kaikki tarvittava. Pahimmaksi ongelmaksi osoittautuu oma laji eli ihminen. Leffasta löytyy gorea, jännitystä, draamaa, huumoria ja kaikki mitä loistava elokuva pitää sisällään.

Dawn of the Dead ei ole pelkästään paras zombie elokuva, vaan myös yksi parhaita elokuvia ikinä. Todellinen Mestariteos.

VierasTalo
Tähtääjä

rating 100,000

zBeatrixKiddo
Käyttäjä

rating 100,000

Testasin taas vahingossa omia äärirajojani ja söin nakkeja vielä siinä vaiheessa kun aloitin vahtaamisen. Ne nakit tosin jostain syystä jäi jossain vaiheessa.

Oli tää hyvä, vaikka odotuksetkin oli korkeella. Välillä se eteneminen tuntui olevan ihan jäätävän hidasta, mut eipä tuota kelausnappia tarvinut käyttää kumminkaan, sen verran hyvin piti leffa otteessansa kumminkin.

Ja ne motoristit... Mitä ilmeisimmin mulla on motoristeihinkin liittyviä pakkomielteitä. Mut mikä siinä on, että motoristit tulee aina syödyksi?

ZombieLover
Käyttäjä

rating 100,000

Tätä se zombie elokuva tarkoittaa! Kunnon kauhua! Jännittii niin, vaikka tämäkin on tullut katsottua miljoona kertaa!!

andy
Tähtääjä

rating 100,000

animaatiohullu
Käyttäjä

rating 100,000

AP
Tähtääjä

rating 100,000

Bad Lieutenant
Käyttäjä

rating 100,000

BlaizerTM
Käyttäjä

rating 100,000

bloody-nightmare
Käyttäjä

rating 100,000

bondey
Käyttäjä

rating 100,000

Brutus
Käyttäjä

rating 100,000

c4fkw294ziq
Käyttäjä

rating 100,000

Citizen Vader
Käyttäjä

rating 100,000

DCRS
Käyttäjä

rating 100,000

dino09
Käyttäjä

rating 100,000

El Wray
Käyttäjä

rating 100,000

Elvis69
Käyttäjä

rating 100,000

F_Spaz
Käyttäjä

rating 100,000

FilmFin
Käyttäjä

rating 100,000

Freakshow
Käyttäjä

rating 100,000

Galeazzo
Käyttäjä

rating 100,000

Gordon Cole
Käyttäjä

rating 100,000

Haahuilija
Käyttäjä

rating 100,000

Hän
Käyttäjä

rating 100,000

hekki3
Käyttäjä

rating 100,000

ighetto
Käyttäjä

rating 100,000

Ipar
Käyttäjä

rating 100,000

Irse
Käyttäjä

rating 100,000

Jackou
Käyttäjä

rating 100,000

Jalkor
Käyttäjä

rating 100,000

jallua
Käyttäjä

rating 100,000

Jammar
Käyttäjä

rating 100,000

JiiHoo
Käyttäjä

rating 100,000

Joku
Käyttäjä

rating 100,000

Juki
Käyttäjä

rating 100,000

Kalmannäkijä
Käyttäjä

rating 100,000

LeFa
Käyttäjä

rating 100,000

Leffarfiikki
Käyttäjä

rating 100,000

LikeWise
Käyttäjä

rating 100,000

lobster
Käyttäjä

rating 100,000

Lobster88
Käyttäjä

rating 100,000

Madmasa
Käyttäjä

rating 100,000

Mansikkahillo
Käyttäjä

rating 100,000

Markku11
Käyttäjä

rating 100,000

MAV
Käyttäjä

rating 100,000

micco
Käyttäjä

rating 100,000

Moontear
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Fancypants
Käyttäjä

rating 100,000

Nanopoli
Käyttäjä

rating 100,000

Nephilim
Käyttäjä

rating 100,000

nurkka_
Käyttäjä

rating 100,000

nurmihe
Käyttäjä

rating 100,000

Ovulaatio
Käyttäjä

rating 100,000

Paka
Käyttäjä

rating 100,000

Pedroo
Käyttäjä

rating 100,000

PetskuPerkele
Käyttäjä

rating 100,000

pothead^pixie
Käyttäjä

rating 100,000

RanmaConan
Käyttäjä

rating 100,000

rikupena
Käyttäjä

rating 100,000

rillijulle
Tykittäjä

rating 100,000

Saku Työrinoja
Käyttäjä

rating 100,000

samuellaukkanen
Käyttäjä

rating 100,000

sassui
Käyttäjä

rating 100,000

Sehnsucht
Käyttäjä

rating 100,000

Skye_Sken
Käyttäjä

rating 100,000

slayera
Käyttäjä

rating 100,000

sloth
Käyttäjä

rating 100,000

Spiderguy
Käyttäjä

rating 100,000

Stain84
Käyttäjä

rating 100,000

Susihukka
Käyttäjä

rating 100,000

The Wolf
Tähtääjä

rating 100,000

tokitoki
Käyttäjä

rating 100,000

tony22
Käyttäjä

rating 100,000

troy
Käyttäjä

rating 100,000

Tuke
Käyttäjä

rating 100,000

Tuomas Parka
Käyttäjä

rating 100,000

Unt wor
Käyttäjä

rating 100,000

vomppa
Käyttäjä

rating 100,000

Xyw
Käyttäjä

rating 100,000

Zyklon B
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvan tiedot

Dawn of the Dead
Dawn of the Dead arvosana 4,20
Genret:
Kauhu,
Valmistusvuosi:
1978
Pituus:
126 min
Ohjaajat:
George A. Romero
Käsikirjoittajat:
George A. Romero
Pääosanäyttelijät:
David Emge, Gaylen Ross, Ken Foree, Scott H. Reiniger
Maat:
USA
Kielet:
englanti