Arvostelu

Brianin elämä saattaa olla kova shokki, koska mitään ei kunnioiteta. Eräänlainen satiiri tämän päivän tekopyhistä ihmisistä.

Python-porukan leffat ovat todella suosittua tavaraa olleet jo kauan. Huumori on tuoretta tänäänkin, se on Pythonien säilymisen salaisuus. Brianin elämässä ivaillaan kuolemalle, elämälle ja uskonnolle samalla kun seurataan Brianin elämää syntymästä kuolemaan. Kannessa sanotaan, että meno on kreisiä ja että kyseessä on paras Python-leffa. Hmm... kuulostaa hyvältä, koska kreisikomediat iskevät yleensä kuin salama allekirjoittaneen kieroutuneeseen huumorintajuun. No, pettymään sitä taas kerran jouduttiin, vaikka odotukset eivät olleet edes kovin korkealla.

Suurimman osan leffa ei kuitenkaan ole kovinkaan hauska, vaikka kannessa niin luvattaisiinkin. Onneksi muutamat kohtaukset saavat pienen virneen naamalle, ja näiden kohtausten odottaminen auttaa katsomaan leffan kevyesti loppuun asti, mutta parhaat jutut ovat laskettavissa kymmenellä sormella. Himouskovaisille Brianin elämä saattaa olla kova shokki, koska mitään ei kunnioiteta, ja leffa onkin eräänlainen satiiri tämän päivän tekopyhistä ihmisistä.

Python-huumori ei ole koskaan auennut, eikä aukea vieläkään. Aihe on todella mielenkiintoinen ja siitä on saatu revittyä yllättävän paljon irti, joten tästä pisteet tekijöille. Brittiporukan huumori on paikoin sen verran erikoista, että mistään komedian mestariteoksesta ei voida puhua. Keskivertokamaa, mutta loppulaulu on legendaarinen.

Nimimerkki: Viisas

Pisteet: rating 60,000

Viisas
Käyttäjä, 111 arvostelua
Arvosteltu: 05.07.2004
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Forrest Gump
Forrest Gump arvosana 4,38
Forrest Gump
Adaptation. Minun versioni
Adaptation. Minun versioni arvosana 3,76
Adaptation. Minun versioni
Kyttäyskeikka
Kyttäyskeikka arvosana 3,68
Kyttäyskeikka
Tuhon enkeli
Tuhon enkeli arvosana 4,32
Tuhon enkeli

Elokuvan tiedot

Brianin elämä
Brianin elämä arvosana 4,13

Brianin elämä (1979)

Alkuperäinen nimi: Life of Brian

Genret:
Komedia
Valmistusvuosi:
1979
Pituus:
94 min
Tunnetaan myös nimillä:
Monty Python: Brianin elämä
Ohjaajat:
Terry Jones
Käsikirjoittajat:
Eric Idle, Graham Chapman, John Cleese, Michael Palin, Terry Gilliam, Terry Jones
Pääosanäyttelijät:
Eric Idle, Graham Chapman, John Cleese, Michael Palin, Terry Gilliam, Terry Jones
Maat:
Iso-Britannia
Kielet:
englanti, latina