Boot Camp

(2007)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Boot Camp
Genret: ,
Maat: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Boot Camp
Valmistusvuosi:2007
Pituus:99 min
Pisteytyksiä: 32
Tarkka arvio: 2.66

Eräälle Tyynenmeren saarelle on perustettu koulu ongelmanuorille. Kun Sophie Bauer saapuu paikalle, hän tajuaa olevansa pelottavassa laitoksessa, jossa nuoria aivopestään väkivallan ja hyväksikäytön keinoin. Sophien poikaystävä keksii suunnitelman, jonka avulla Sophie voi palata kotiin. Ensin pojan pitää kuitenkin itse mennä karmaisevaan laitokseen. Boot Camp perustuu tositarinaan, jossa nuoret yrittävät parantaa omaa elämäänsä, mutta joutuvatkin taistelemaan henkensä edestä!

Arviot

Surullinen ja tunnevahva draamaelokuva, jossa trillerimerkintä on hieman kyseenalainen.

Joidenkin elokuvien vain tulee olla olemassa merkityksensä tai tarinansa puolesta. Tällaiset elokuvat ovat vastakohtia niille viihdehömpille, jotka valmistetaan vain ihmiskunnan huviksi ja joita pääasiassa vain rahallisen tuoton vuoksi levitetään. Käsittelyn alla oleva jenkkidraama kuuluu tähän vakavasti otettavien ja kaikille suositeltavien tuotoksien joukkoon. Se kertoo tärkeää tarinaa 1970-luvulla käynnistyneistä Tough Love -tyyppisistä koulutus- ja opetusleireistä, joihin […]

Arvosteltu: 23.08.2011

Kommentit & Pisteytykset

Nimetön
Keräilijä
Lobster88
tuulenpuuska
ajv
Niksu_Naksu
sykkeys
impi80
Animal_Nitrate
rostetti
Kiuliu
Waki
Staffan
eskoaarne
Ryyppy
Fakiiri
apc 53
M16
Antsa82
TheDude
Rayman
Miko
Sonix
D-McH
NataDine
Boy From Shadows
Ryakar
Miliisi
Key
Sante
c4fkw294ziq
Edelweiss

Lisää luettavaa