Arvostelu

Piirrostyyli on jo itsessään erittäin anarkistista.

Vuonna 1993 heppu nimeltä Mike Judge pisti kaksi luuseria istumaan TV:n eteen ja heittämään kommenttia musiikkivideoista. Kaverukset pääsivät myös erilaisille seikkailuille. Kyseessähän ovat tietenkin Beavis and Butt-Head, alun perin MTV:llä pyörinyt kulttimaineessakin oleva piirrossarja. Tuota TV-sarjaa tehtiin vuosina 1993–1997 ja se keräsi sinä aikana paljon kohua, moitteita, paheksuntaa, kehuja, suosiota ja paljon yleisöä. Varsinkin nuoriin poikien anarkistinen maailmankuva iski. Minuun ei tuo sarja pahemmin iskenyt, musiikkivideoiden kommentit olivat mielestäni tylsästi toteutettuja ja ne pätkivät ikävästi jaksojen tarinoita. Pidin kuitenkin veijareiden tähdittämästä elokuvasta Beavis and Butt-Head Do America, joka oli säilyttänyt TV-sarjan anarkistisen ilmeen, mutta unohtanut kokonaan musiikkivideoiden näyttämisen.

Leffa kertoo siitä, miten Beavis ja Butt-Head kokevat Yhdysvallat. He ovat kaksi luuseria, kaksi vajaata teinipoikaa, jotka ovat koko ikänsä kasvaneet vain TV:n ääressä. He ovat esim. paljon kiinnostuneimpia vessan toiminnasta tai aasin kakasta kuin esim. geysiirin näkemisestä. Kaikki alkaa, kun pojat lähtevät etsimään varastettua TV:tään. Bruce Willisin äänellä puhuva Muddy palkkaa pojat murhapuuhiin ja siitäpä vasta se sotku syntyy.

Piirrostyyli on jo itsessään erittäin anarkistista, mutta poikien mielipiteet ne vasta anarkistisia ovatkin. Tylsää tämän älyvapaan kaksikon seurassa ei tule ja aivan seko tarina liikkuu täysin omalla painollaan. Huumori on aivan älytöntä ja vitsit usein todella tyhmiä, mutta katsoja saa hekotella tätä katsoessa usein itsensä hengähdyksiin saakka. Tällaisen sekoilun takana piilee kuitenkin neroutta, sillä kyllähän osa näistä elokuvan oivalluksista on aivan vertaansa vailla.

Värikäs hahmogalleria koostuu erilaisista stereotypioista ja niiden avulla pläjäys naureskelee Amerikalle. Tällainen meno on kaikessa typeryydessään pöyristyttävän hienoa. Yhteiskunnallinen satiiri ja elokuvien parodiointi toimii tällaisessa paketissa suoraan sanottuna loistavasti. Jos haluat nähdä jotain sivistävää elokuvataidetta, niin tätä ei kannata tarkastaa, mutta jos haluat nähdä superhauskan komedian, jonka huumori ei ole sieltä älykkäimmästä päästä, niin tässä on todella hyvä vaihtoehto siihen tarkoitukseen.

Pisteet: rating 80,000

Thoke
Tykittäjä, 620 arvostelua
Arvosteltu: 20.07.2005
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Milanon ihme
Milanon ihme arvosana 3,93
Milanon ihme
Toy Story 2
Toy Story 2 arvosana 3,74
Toy Story 2
Keltainen sukellusvene
Keltainen sukellusvene arvosana 3,83
Keltainen sukellusvene
Sademies
Sademies arvosana 4,06
Sademies

Elokuvan tiedot

Beavis and Butt-Head Do America
Beavis and Butt-Head Do America arvosana 3,65
Genret:
Animaatio,
Valmistusvuosi:
1996
Pituus:
81 min
Ohjaajat:
Mike Judge
Käsikirjoittajat:
Joe Stillman, Mike Judge
Pääosanäyttelijät:
Bruce Willis, Cloris Leachman, Demi Moore, Mike Judge, Robert Stack
Maat:
USA
Kielet:
englanti