Bangkok Dangerous

(2008)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Bangkok Dangerous
Genret: , ,
Maat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Bangkok Dangerous
Valmistusvuosi:2008
Pituus:99 min
Pisteytyksiä: 207
Tarkka arvio: 2.68

Nicolas Cage on nopealiikkeisen toimintatrillerin pääosassa timantinkova palkkamurhaaja Joe, jonka tuorein komennus kuljettaa eksoottiseen ja kiehtovan vaaralliseen Bangkokiin. Hän palkkaa avukseen paikallisen pikkurikollisen Kongin, josta on tarkoitus tehdä selvää keikan päätteeksi. Aisteja hivelevä ympäristö ja yllättävät käänteet pakottavat kuitenkin Joen arvioimaan suunnitelmiaan uudelleen.

Arviot

Harmittavan surkeaa wannabe-machoilua, jonka vauhdikkaalta tuntuvaa menoa hidastavat turhamaiset romantiikkapelleilyt ja Cagen säälittävän surkea ja ilmevapaa yrmyily.

Näin remake-teosten aikana, Pangin veljekset Danny ja Oxide päivittivät alkuperäisen toimintamättönsä (1999) Hollywood-aikaan. Näin jälkijossitelujen aikakautena voisi sääliä Pangin veljeksiä ja ihmetellä, oliko teossa mitään järkeä. Uudempi (2008) on kerrassaan käsittämättömän huono remake ja selvä hollykylän räiskepaukkuteos, joita teinilapsukaiset tuijottelevat kiiluvine silmineen ja fantasioiden kuola suusta valuen. Pääosaan valittiin luonnollisesti joku yrmyilmeinen jätkä, jolla on […]

Arvosteltu: 15.02.2009

Hyvä idea, mutta todella vaisusti toteutettu ja pyörii lähinnä Nicolas Cagen ympärillä.

Thaimaalaiset Pang-veljekset tekivät melkoisen tempun mennessään Hollywoodiin. He ohjasivat heidän omasta thaimaalaisesta elokuvastaan Bangkok Dangerousista samannimisen Hollywood-version. Pääosaan pistettiin Nicolas Cage pyörimään hieman eksoottisimmissa maisemissa. Cage näyttelee työhönsä jo hieman tympääntynyttä palkkamurhaajaa. Hän on jättämässä alan, mutta vielä olisi Bangkokissa päästettävä muutama tyyppi päiviltä. Kuten aina viimeistä tehtävää suorittaessa, ei tässäkään asiat mene aivan putkeen. […]

Arvosteltu: 23.05.2011

Kommentit & Pisteytykset

It
Samt
pökkelö
kewanhammer
xxcromxx
jeti
JuhoTsu

Lisää luettavaa