Arvostelu

Mieleenjäävä ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostava.

Vaikka George Meliesin lyhytelokuva Matka Kuuhun ilmestyi jo vuonna 1902, voidaan Neuvostoliittolainen Aelita laskea ainakin pitkäkestoisten sci-fi elokuvien pioneereihin. Suurisuuntainen ja näyttävä elokuva perustuu löyhästi Tolstoin tieteisromaaniin.

Aristokraattien hallitsemassa Marssissa kuningatar Aelita katselee haaveillen kaukoputkellaan venäjäläistä insinööri Leonea. Lopulta Leo murhaa suutuspäissään vaimonsa ja lähtee kohti Marssia suunnittelemallaan avaruusraketilla.

Maassa asuvien evakuoitujen ihmisten elämä on kuvattu varsin uskottavasti, kun taas Marsiin sijoittuvat osiot häikäisevät expresssionistisella tyylillään. Henkilöhahmot jäävät hieman ohuiksi ja nopeasti porhaltava tarina on älytön, mutta teknisesti elokuva on aikaansa nähden erinomainen. Täyteenahdettu teos ei myöskään kärsi häiritsevästä jähmeydestä tai ylinäyttelystä, vaikka saattaa vaatia keskittymistä. Juttuun sisältyvä propaganda herättää positiivista huvittuneisuutta.

Vaikka ilmestyessään Aelita oli suuri menestys kotimaassaan, se virui äänielokuvan tulon jälkeen vuosikaudet unohduksessa. Elokuva ei tietenkään lukeudu mykkäelokuvien mestariteoksiin, kuten seuraavana vuonna julkaistu Panssarilaiva Potemkin, mutta on kuitenkin mieleenjäävä ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostava filmi.

nimimerkki: Welho

Pisteet: rating 70,000

Hiisi
Käyttäjä, 9 arvostelua
Arvosteltu: 31.08.2007
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Blade Runner
Blade Runner arvosana 4,07
Blade Runner
Rita Hayworth - avain pakoon
Rita Hayworth - avain pakoon arvosana 4,54
Rita Hayworth - avain pakoon
Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,42
Scarface - arpinaama
American History X
American History X arvosana 4,27
American History X

Elokuvan tiedot

Aelita
Aelita arvosana 3,13

Aelita (1924)

Alkuperäinen nimi: Аэлита

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1924
Pituus:
80 min
Ohjaajat:
Jakov Protazanov
Käsikirjoittajat:
Aleksei Fajko, Fjodor Otsep
Pääosanäyttelijät:
Igor Iljinski, Julia Solntseva, Nikolai Tsereteli
Maat:
Neuvostoliitto