Pistejakauma

0%

11%

0%

17%

28%

11%

28%

6%

0%

0%

Pisteytykset

rating 70,000

Beer Master
Käyttäjä

rating 70,000

Tappajapellet oli castattu hyvin, mutta uhrien näyttelijät olivat melko huonoja ja hieman pilasivat muuten hyvän tunnelman. Myös tapot olisi saneet olla verisempiä. Mutta kyllä tämän parissa kertaalleen viihtyi.

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 70,000

Rob Zombien odotettu uutukainen ja voin sanoa että odotusten nähden pieni pettymys, mutta silti ehdottomasti parempi kuin Zombien edellinen kauhuelokuva. Juoneltansa elokuva on aika siisti ja elokuvan pahishahmot olivat loistavia varsinkin Doom-head. Rob Zombien tapaista hyvää nihilististä hurmetta löytyy, mutta ei niinkään verinen mitä hypetetty. Elokuvan ainoa huono on sen toimintakohtaukset, jossa oli käytetty huonointa shaky-camia vähään aikaan ja se pilasi elokuvaa hieman. Ei Zombien parhaimpia elokuvia, mutta silti parempi kuin Halloween II ja Lords of Salem.

srlq
Käyttäjä

rating 70,000

Hmm...mitähän tästä sanois. Porukka siis kidnapataan ja idea on selvitä hengissä tietty aika ja sehän tietää luonnollisesti ihmisjahtia. Ei huono ja toimintaa kyllä oli mutta ei kuitenkaan Zombien leffaksi erityisen raaka ja kun ne penteleen pahikset jäi jotenkin suurimmilta osin vaisuiksi aseiden heiluttajiksi vailla ns "ulkonäköön liittyvää syvyyttä". Ei Zombien parhaita ja juuri kyseisestä herrasta johtuen odotukset oli vallan korkealla. Tosin se eräs kohtaus jossa taustalla alkaa hiljaa soimaan Dream On oli ainakin kuulokkeet korvilla todella vaikuttava ja upea.

Bad Lieutenant
Käyttäjä

rating 70,000

Labratoria
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

31
31 arvosana 2,67
Genret:
Kauhu
Valmistusvuosi:
2016
Pituus:
103 min
Ohjaajat:
Rob Zombie
Käsikirjoittajat:
Rob Zombie
Pääosanäyttelijät:
Jeff Daniel Phillips, Malcolm McDowell, Meg Foster, Richard Brake, Sheri Moon Zombie
Maat:
USA
Kielet:
englanti