127 tuntia

(2010)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: 127 tuntia
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:127 Hours
Valmistusvuosi:2010
Pituus:95 min
Pisteytyksiä: 543
Tarkka arvio: 3.72

Aron Ralston on henkeen ja vereen seikkailija intohimonaan extreme-lajit keskellä kovinta erämaata. Jäätyään jumiin irronneen kalliolohkareen ja seinämän väliin Utahin kanjoneissa,muuttuu hänen hyvin alkanut viikonloppumatkansa elämänsä haasteeksi. Seuraavien viiden päivän aikana Ralston tekee uskomattoman matkan omaan itseensä, ainoana lohtunaan muistot läheisistään ja toivonaan rohkeutensa ja kekseliäisyytensä – ja ihmisen käsittämätön sinnikkyys kuolinkamppailussaan mahdotonta vastaan. Elokuva keräsi kuusi Oscar® -ehdokkuutta mukaanlukien Paras elokuva.

Arviot

Sanalla sanoen täydellisiksi hiottujen yksityiskohtien summa on mestariteos.

Tositarinoihin perustuvat elokuvat tuntuvat usein ratsastavan todellisilla tarinoillaan. Elokuvat eivät aina ole niin hyviä (vrt. Blind Side, joka tuskin olisi voittanut Oscaria ilman oikeaa tarinaa), mutta sillä pääsee pitkälle, että katsoja voi hämmästellä ”näin kävi oikeasti”. Tositarinat voi myös tehdä niin kuin Danny Boyle on tehnyt -elokuvansa kanssa. Tarinan todellisuutta ei elokuvan äärellä edes mieti, […]

Arvosteltu: 29.11.2010

Ralston on yksin, jumissa, seuranaan vain upeat kiviseinät, kivenmurikka ja videokameran näytöltä katseleva mies – Ralston itse.

Verenmaun voi miltei tuntea omassakin suussaan. Aron Ralston (Franco), yksi tavallinen seikkailija, riuhtoo raajaansa irti niin että rouskuu. Oscar-ehdokkuuksia kerännyt 127 tuntia on pääosin yhteen ahtaaseen kallionkoloon sijoittuva draama, jossa mies yrittää selviytyä pinteestä. Elokuvan loppuratkaisu voi olla tuttu ainakin vuoden 2003 uutisia seuranneille, sillä Ralstonin tarina on tosi. Ohjaaja Danny Boyle ei pyrikään valloittamaan […]

Arvosteltu: 03.02.2011

Kommentit & Pisteytykset

noorah
TomHenry
mcleffa92
jallua
HAL9000
sinm
Suvi
Annalisa
upp-mE
Gaz
Kauhuhullu
YoHoo
Fallen angel
batzmo
tiituli
Salluskainen
teemou
Kaz
Sinipiika
hehahi
ring12
samuli97
eskoaarne
zeitp
Nimetön
Arska79
losersgame
jempha
Pertsa69
Nimetön
Kuosimodo
kareinen
impi80
Tapirus
Duchess
Punaparoni
patruzka
albertfish
Turbulenz
Linkous
Citizen Vader
tirehtööri
JohnGabriel

Lisää luettavaa