Biovaara ei ole mikään mukava asia ja se on vielä vähemmän mukava sen ollessa extraterrestiaalia lähtökohtaa. Onneksi sellainen iskee ’vain’ Nevadassa olevaan pikkukaupunkiin ja tappaa nopeasti hyydyttämällä veren sekunneissa. Vatsahaavasta kärsivä Jackson (George Mitchell) juo tenttua ja on eloonjäänyt ja vastasyntynyt (Johnny Lee) on toinen. WIldfire-projektin tutkimustiloissa on mahdollista tutkia tätä uutta organismia ja Mark Hall (James Olson) omaa kaikista tärkeimmän luottamustehtävän muiden ollessa varsin kiireettömiä tiedemiehiä ja yksi tiedenainenkin on mukana tasaveroisena asiantuntijana. Ongelmaa tutkitaan ja andromedaksi nimetty kasvuston luonne tulee selvitetyksi, vaikka vasta viime tingassa.
Michael Crichtonin, kaksimetrisen lääkärin romaani oli menestys ja sen pikkutarkan, kiihkottoman, mutta silti nopeutta tarvitsevan filmatisointiin palkattiin ohjaajaksi veteraani Robert Wise. Vakuuttavan komeasta ja ennen kaikkea yhä täysin uskottavasta laboratoriosta loikataan vain ajoittain ulkomaailmaan ja Charles Duttonin (James Hall) kommentti osoittaa että mikrometriajattelu saattaa olla ongelmaksi. Lopputulos on hitaasti käynnistyvä ja pyrkii realistisen vaikutelman luomiseen genressä missä lisma ja sädepyssyt ovat vakiotavaraa.
James Olson on se pariton mies joka on valittu juuri tiettyjen ominaisuuksiensa vuoksi tehtävään ja lääkäritaustansa vuoksi tutkii asiaa potilaslähtöisesti. Muu kaarti on samaa hieman kuivakkaa tiederyhmää joka tietää tarkalleen mistä on kyse ja eivät selittele mutkikkaita termejään. Silti peruskoulutason luulisi (ainakin Suomessa) tarjoavan tarpeeksi tieteellistä ymmärrystä jargonin tulkkaamiseksi, sillä andromeda itsessään on mysteerejä täynnä.
Meno on siis kuivaa tiedettä ilman romanttisia sivujuoni-äpäriä ja vastapelurikin on mikroneissa mitattava kiderakenne. Suurin vahvuus onkin kaunistelematon ja luonteva kuvaus huippueristetystä laboratoriosta jonka turvajärjestelmät uhkaavat muuttua tahattomasti suurimmaksi uhaksi ja sellaisessa ympäristössä työskentelystä. Kirjailijalle tyypilliseksi muodostunut kyyninen näkemys tieteestä ei ole vielä nakertunut pisimpään muotoon, mutta jotain ennakkokaikuja kuitenkin jo kuuluu. Tunnelma on hyvä ja andromedan luonteen alkaessa paljastua ja parannuskeinon ollessa yhä salassa tulee mukaan todellista jännitystä. Kuiva, mutta maukas annos bioscifiä ajalta jolloin hirviön ei pitänyt olla mutanttipeto ollakseen uskottava.
