Raise Your Voice. Teinidraama, joka kerrotaan teinikomedian keinoin, tällä kertaa kuitenkin vaihtamalla alapäähuumori tahattomaan komiikkaan.
Tarina lähtee liikkeelle, mistäpä muustakaan kuin koulun loppumisesta ja kesäloman alkamisesta. Nuori Terri on päättänyt mennä kesällä Los Angelesissa järjestettävään musiikkikouluun, mutta tyttöään ns. suojeleva isäntäpä ei periksi päätöstään anna: tyttö pysyy kotona. Tästä ei Terrin isoveli, jostain kumman syystä jonkinlaisen koiranruokapurkin mieleen tuova Paul tykkää hyvää ja ajautuukin konfliktiin isäpappansa kanssa. Saatuaan liput suosikkibändinsä konserttiin Terri ja Paul ikäänkuin karkaavat kotoaan ja pääsevät konserttiin. Matkalla kotiin tapahtuu jotain traagista, jonka voitkin itse selvittää…
No, Terri lopulta pääseekin (pienen huijauksen ansiosta tosin) musiikkikouluunsa, jossa tapahtuukin tuttu kuvio: alku vaikeaa, lopussa kaikki loksahtaa kohdalleen. Mukaan koulutapahtumiin mahtuu tietenkin pakollinen ihastuminen, oppilaan/opettajan ystävyyssuhde, mustasukkaisuutta ja muita teinikliseitä, myös Terrin eräänlainen trauma. Lopulta kaikki ”huipentuu” päätösesityksiin, jossa kaikki näyttävät mitä osaavat. Musiikki pauhaa ja yleisön päät heiluvat kuin idiooteilla. Voittajan voi jo ehkä arvata seurattuaan tarpeeksi elokuvaa.
Näyttelijätyö. Hmm. Hilary Duff vetää jälleen kerran perusroolin. Tyttöä kyllä katselee mielellään, vaikka elokuva itse ei mikään klassikkoaines olisikaan. Ihastuminen vastanäyttelijään jää todella väljyksi, ja tuntuu kuin heillä ei olisi kemiaa, ei sitten ollenkaan. Välillä saa pistää oikein kätensä silmiensä eteen hävetäkseen naurettavia repliikkejä. Duffin pitäisi jo alkaa päästä kunnon rooleihin näyttämään onko tästä edes näyttelijäksi. Vielä ainakin näyttää hänelle siunaantuvan ainoastaan nuorten, ”lasten jotka kasvavat aikuisiksi” -rooleja. Erityisen tahatonta komiikkaa pursuaa Terrin isä, joka elokuvan aikana muuttuu tympeästä virtaheponaamasta jo lähes kyynelehtiväksi perheenisäksi.
Mitä hyvää tässä sitten on Duffin lisäksi? Ei paljoa. Käsikirjoitus on naurettava, ohjaus perinteistä ym., mutta jokin tässä kuitenkin viehättää ja tätä on mukava katsella. Musiikit ovat pieni plussa, siis sävelletyt (ei perinteiset teinikomediarock-biisit). Suosittelen tätä erityisesti muista Duffin elokuvista pitäville, sillä samalla kaavalla jatketaan. Kaksi ja puoli tähteä viihdyttävästä katselukokemuksesta.
nimimerkki: CoolHand
