Dokumentaristit tekemässä työtä, jolla on tarkoitus.

19.9.2007 15:59

Arvioitu elokuva

Alkuperäinen nimi:Valtio vapauden vei
Valmistusvuosi:2004
Pituus:66 min
”Tää on vaan tämmönen paikka, joka kasvattaa v*tutuksensietokykyä.”

Jep, sellainenhan se. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama dokumenttielokuva Valtio vapauden vei ottaa terävästi kantaa kotoisen Suomen asevelvollisuuskysymykseen, kolmesta eri kulmasta ongelmia viivaillen, ja nostattaa kuvineen ainakin näin intin käyneelle puoliksi pilkallisen ja puoliksi nostalgisen tunneaallon tuosta 180, 270 tai 362 päivän koettelemuksesta. Sen verran kornilta se kassumeno videolle tallentuneena(kin) näyttää. Ja siihen em. tunneaaltoon kuuluvat niin oudon voimakas kunnioitus esim. porsliinipöntön todelliseen arvoon kuin v*tutus oudoimpiin palvelusmuodollisuuksiin.

Valtio vapauden vei –doku seuraa kolmen pohjoisen kasvatin etenemistä oman palveluksensa osilta. Mukana on perinteisen asepalveluksen valinnut, sivari ja totaalikieltäytyjä. Kaikki saavat oman osansa minuuteista.

Sivarin osilta mennään metsään, sillä tuolla osiolla tuntuu olevan vähiten sanottavaa. Koko kolmannes jää motiivittomaksi tyhjänkorinaksi. Inttiosion kohdilla mennään metsään vähän konkreettisemmin, mutta vähemmän siinä vertauskuvamielessä. Toki Puolustusvoimat taitaa olla mukana sillä ehdolla, että kuva laitoksesta menisi hiukan silotellun kaavan mukaan ja ”Tee työtä, jolla on tarkoitus” –mainosotsakkeen alle, vaikka tekijöiden kriittinen asenne on ollut tiedossa. Mutta kuten sanottua, kameran vaaniessa vaikkapa lomille hipsinyttä solttua tai päivystäjän ilmoitusvelvollisuusrutiineja, niin virnettä on luvassa katselijalle. Totaalikieltäytyjäosuuden viimeiset minuutit ovat filkan vakavinta kamaa (vaikka kaikki kolme osiota esitetään niin, että kunkin erinäiset ongelmat tulevat esiin), pistäähän siinä karvaturpainen mies pasifistiaatteensa peliin ja päätyy oikeussalista vankilaan, lopulta ihan eristyksiin suojellakseen itseään muilta. Ajatuksia siinä herää itse kullekin, asenteista, vakaumuksista… sekä puolesta että vastaan.

Ja niinhän dokun kuuluu tehdäkin. Siviilipalveluksen käynyt Hotakainen ja 90-luvulla inttinsä suorittanut, varsinainen Viikate-mies Berghäll (ei ole siis sattumaa, että taustalla mm. Klamydian kotiutumiskappaleen ohessa soi pätkä kaakkoista alakuloista musiikkia) ovat tehneet ihan passelin työn pienen dokunsa osalta. Yleisilme on kantaaottava, mutta päähenkilöistä tulee tuttuun dokutyyliin ihanan koomisia vakaumuksiensa kannattajia. Tavallaan uhreja, jotka uhrataan Sanan edestä. Tästä johtuen Valtio vapauden vei soveltuu niin kriittisimmän näkökulman omaaville kuin myös meille, jotka haluavat vain vilkaista sitä jo koettua, järjenhäivän nollaavaa, yhteisöllisyyttä tuovaa menoa kameralle talletettuna.

Tärkein toteutuu, sillä Valtio vapauden vei kuuluu kahvipöytäkeskusteluihin ajattomalla tavalla – oli sitten minkä tahansa kolmanneksen puolella. Jonkin sortin ikuisuuskysymyshän Suomen miesten asevelvollisuus on.

Arvosteltu: 19.09.2007

Lisää luettavaa