Oppilaitoselokuvien ABC

Koulut alkavat jälleen tämän ja ensi viikon aikana. Kivun lievitykseksi tai vaihtoehtoisesti innostuksen lisäämiseksi Leffatykki esittelee tämänkertaisessa listauksessa mielenkiintoisia opiskeluaiheisia elokuvia. Kuten aina, luettelo ei sisällä ainoastaan kaikkein vakavimmin otettavia teoksia, vaan mukana on genrerajat ylittäviä erikoisempiakin tapauksia. Kriteeriksi ei kelpuutettu pelkkiä hahmojen iän edellyttämiä koulukohtauksia, vaan kaikki listan elokuvat selkeästi sijoittuvat oppilaitosmiljööseen ja niiden keskiössä on opiskelijaelämä eri muodoissaan.

Not Another Teen Movie (2001)

Teinileffojen ylitarjontaa ja niissä esiintyviä kliseitä pilkkaava elokuva on nykykatsojan silmin tyhjänpäiväinen ja typerä, mutta aivan kuten mikä tahansa teos, se tulisi arvioida oman aikansa kontekstissa.

Ennen Not Another Teen Movieta olivat toki ääliökomedian saralla kunnostautuneet poliisi-, agentti- ja sotaelokuvien toistuville piirteille irvailleet Mies ja alaston ase, Spy Hard ja Hot Shots -elokuvat. Tyylilajissa oltiin nähty jopa erinomaisia yksilöitä kuten Top Secret ja Jane Austenin Mafia! Teinihupailu ei siis suinkaan ollut ensimmäinen tyystin parodian päälle rakentuva elokuva, mutta se oli ehdottomasti yksi siihen saakka parhaista.


Elokuvan valttikortti oli eron kaventaminen totaalisen yliampuvuuden ja tavanomaisen komedian välillä. Huumori oli toki pääosin erittäin halpaa, mutta parhaimmillaan jopa niin osuvaa, että nuorempi katsojakunta ei välttämättä edes oivaltanut, mistä siinä todellisuudessa oli kysymys. Ero American Pien tai Road Tripin välillä oli loppujen lopuksi niin vähäinen, että myös allekirjoittanut meni pikkuskloddina samaan lankaan.

Oscareista tämä tekele ei kilpaillut edes märissä unissaan, mutta sisältää se sentään joitakin peräti ratkiriemukkaita oivalluksia. Kiinnostavia ovat myös nykyisin paremmin Greyn anatomiasta muistettavan Chyler Leighn sekä kahdetkin eri supersankaritrikoot kuluttaneen Chris Evansin pääosat. Kovan onnen kundista tutun Jaime Presslyn roolisuorituksesta teki puolestaan hauskan paitsi komediennen aito lahjakkuus, myös se, että näyttelijätär tuli samalla parodioineeksi myös omia aiempia roolejaan.

Paras yksittäinen syy katsoa Not Another Teen Movie, on kuitenkin elokuvassa vilahteleva poloinen heppu, jonka elämäntehtävä on onnistua aloittamaan joukkokohtauksen aplodit.

Kuolleiden runoilijoiden seura (Dead Poets Society, 1989)

Listauksen arvostetuin elokuva on myös eräs edesmenneen Robin Williamsin vahvimpia draamarooleja. Monipuolisena ja muuntatumiskykyisenä koomikkona ja suurten tunteiden tulkkina muistettava näyttelijälegenda esitti 1950-luvulle sijoittuvassa tarinassa englannin kielen opettaja John Keatingia, joka inspiroivalla opetusmetodillaan sai oppilaansa tarkastelemaan runoutta aivan uusista näkökulmista. Kyseessä on samanaikaisesti hyvän mielen elokuva ja koskettava kertomus lojaaliudesta.

Myös Bill Murraylle ja Dustin Hoffmanille kaavailtuun Keatingin rooliin oli jo valittu Liam Neeson, joka menetti osan ohjaajavaihdoksen yhteydessä. Pääosa vetosi Williamsiin erityisesti siksi, että Keating oli tarinassa sellainen opettaja, jonka näyttelijä olisi itse halunnut opintiellään kohdata. Nuorelle Ethan Hawkelle kyseessä oli vasta uran toinen kokopitkä elokuva. Nykykatsojalle tuttu kasvo on myös 70's Shown äreänä isäpappa Redinä tunnettu Kurtwood Smith.

Elokuvan ohjauksesta vastannut Peter Weir panosti autenttisuuteen monin keinoin. Tarina kuvattiin kronologisessa järjestyksessä, jotta nuorukaisten väliset suhteet ja kasvava kunnioitus Keatingia kohtaan saataisiin paremmin taltioitua. Oppilaita esittävät nuoret näyttelijät Weir sijoitti aidon toverihengen luomiseksi huonetovereiksi ja antoi heille tutkittavaksi kirjallisuutta siitä, mitä 50-luvun nuoriso näki elokuvateattereissa ja kuuli radiossa. Lisäksi elokuva kuvattiin aidossa sisäoppilaitoksessa.

Elokuvalla on yhtymäkohtia todellisuuteen, sillä Tom Schulmanin käsikirjoitus sisältää elementtejä hänen omista kokemuksistaan poikakoulussa. Elokuvan juoni mukailee myös tiettävästi todellisia tapahtumia, jotka johtivat oppilaskuntien syntyyn amerikkalaisessa oppilaitosjärjestelmässä 1700-luvun lopulla.

Kuolleiden runoilijoiden seura sai Oscar-ehdokkuudet parhaan elokuvan, ohjauksen, pääosan sekä käsikirjoituksen kategorioissa, joista viimeksi mainitussa se myös pokkasi palkinnon. Hieman reilun 16 miljoonan dollarin tuotantobudjettinsa se muutti maailmanlaajuisiksi 235 miljoonan lipputuloiksi. Luku kertoo katsomisen arvoisesta kokemuksesta täysin riippumatta katsojan suhtautumisesta runouteen.

Levottomat sielut (Dangerous Minds, 1995)

Michelle Pfeiffer esittää opettajaksi ryhtyvää entistä merijalkaväen sotilasta, Louanne Johnsonia, tämän omaelämäkerralliseen teokseen perustuvassa kasvutarinassa. Köyhällä alueella sijaitsevassa lukiossa Louanne saa uusilta oppilailtaan lannistavan vastaanoton, mutta onnistuu epätavanomaisia opetuskeinoja käyttämällä voittamaan näiden luottamuksen ja saamaan aikaan muutoksen.


Levottomat sielut muistuttaa läheisesti edellä esiteltyä Kuolleiden runoilijoiden seuraa ja sitä voidaankin pitää tuon historiallisen tarinan eräänlaisena 90-luvulle tuotuna versiona. Elokuva sisältää nopean sananvaihdon, jonka voisi jopa tulkita hatunnostoksi veljeskuntien syntytarinalle. Sisäoppilaitoksen kovan kurin ja kuuliaisten oppilaiden sijaan nyt kuitenkin nähtiin, mihin tilaan koulunkäynti voi huonosti toimeentulevilla alueilla rappeutua.

Elokuva ei sisällä päätä huimaavia juonenkäänteitä tai mässäile sosiaalipornolla. Se on rehellinen ja inspiroiva kertomus halusta luoda parempi tulevaisuus ja auttaa lähimmäistä - myös sellaista, joka ei ymmärrä omaa parastaan.

John N. Smithin ohjauksesta ja pääosin varsin toimintapainotteisesta ansioluettelosta tunnetusta Jerry Bruckheimerin ja Don Simpsonin tuotannosta huolimatta Levottomat sielut on Michelle Pfeifferin oma elokuva. Ratkaisu toteuttaa elokuva oman tuotantoyhtiön alaisuudessa ja väkevä roolisuoritus vankistivat entisestään näyttelijättären mainetta elokuva-alan luonnonlahjakkuutena.

Lukuisia palkintoja voittanut elokuva nosti suursuosioon myös rap-artisti Coolion kappaleen Gangsta's Paradise.

Luokka 1984 (Class of 1984, 1982)

Andrew Norris (Perry King) on uusi opettaja koulussa, jossa kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. Punkkarit pyörittävät rikollista bisnestä eikä aikaakaan kun idealistinen maikka joutuu napit vastakkain koulun todellisen johtajan Peter Stegmanin (Timothy Van Patten) kanssa. Dystooppiselta piirteeltä vaikuttavat metallinpaljastimet koulun sisäänkäynneillä tuntuvat nykykatsojan silmin ironisilta, mutta asettivat 80-luvulla juuri sopivan pohjavireen.


Luokka 1984 on hankalasti kehuttava varsinaisista elokuvallisista ansioistaan, mutta erikoisuudessaan hätkähdyttävää vaihtelua. Koulumaailmaan sijoittuva rikosdraama kasvaa raakudessaan jopa hämmentäviin mittasuhteisiin ja sitä jouduttiin aikoinaan vain kaikkein sopimattomimmille elokuville varatun X-tunnuksen välttämiseksi leikkaamaan säyseämmäksi. Käsikirjoittaja Barry Schneiderille lopputuloksessa riitti kuitenkin perusteita vetää nimensä pois krediiteistä. Järkyttävintä ei ole itse elokuva, vaan se, että useat sen käänteistä perustuvat todellisiin kouluissa tapahtuneisiin selkkauksiin.

Ohjaaja Mark L. Lester pitää Luokka 1984 -elokuvaa omista töistään parhaana ja mainitsee sen tärkeimmäksi vaikutteenantajaksi Kellopeliappelsiinin. Molemmat ovat toki samankaltaisia yhteiskunnallisia kauhukuvia, mutta vertaus tekee Lesterin teokselle enemmän hallaa kuin hyötyä.

Kiinnostava yksityiskohta on Paluu tulevaisuuteen -trilogiasta parhaiten muistettavan Michael J. Foxin sivuosa.

Hirsipuu (The Gallows, 2015)

Kammottavalla tavalla 20 vuotta sitten päättynyt lukionäytelmä päätetään lanseerata uudestaan, mikä ei, yllätys yllätys, ole kovin hyvä idea. Miespääosaan lupautunut Reese alkaa potea ramppikuumetta ja ratkaisuksi keksitään lavasteiden tuhoaminen ensi-iltaa edeltävänä yönä.

Lukiomiljöönsä lisäksi Hirsipuu päätyi listalle siksi, että se on tuore ja kohdannut kriitikoiden taholta epäreilua kohtelua. Kyseessä ei ole missään nimessä genrensä helmi, mutta ei myöskään mikään yhden tähden pökäle. Huonoista arvioista huokuu pettymys, sillä elokuva oli yksi viime vuoden odotetuimmista kauhuteoksista. Se ei lunastanut ennakkohypeä uutena Paranormal Activitynä eikä tuonut kentälle mitään uutta ja innovatiivista It Follows -yllättäjän tavoin, mutta oli silti aivan kelvollinen keskinkertainen säikyttelypätkä.


Toinen olennaisimmista perusteista teilata Hirsipuu tuntuu olevan sen toteutustapa. Found footage on toki kuvakerronnan menetelmänä jo erittäin kulunut ja käytetty, mutta se ei ole peruste koko elokuvan tyrmäämiselle. Ensisijaisesti tulisi tarkastella sitä, kuinka tuon menetelmän käytössä on onnistuttu ja siinä ei ole tämän elokuvan kritiikin paikka. Heikompaa jälkeä tekee sen sijaan nuori näyttelijäkunta, jonka kauhu on aidon oloista, mutta draaman tulkinta jättää toivomisen varaa.

Elokuva rahoitettiin pääosin itsenäisesti ja paikallisesti tekijöiden ystävien toimesta. Blumhousen ja Entertainment 360:n astuttua kuvioihin, elokuva sai loppusilauksensa. Siitä huolimatta budjetti pidettiin pienenä ja elokuvan kirjoittaneet ja ohjanneet Travis Cluff ja Chris Lofing huolehtivat itse monista muistakin tehtävistä kameran takana ja piipahtivat myös sen edessä. Nyrkkipajameininki ei tietenkään tee elokuvasta automaattisesti parempaa, mutta kunnioitusta se herättää. Paljon puhuvia lukemia ovat noin 100 000 dollarin budjetti ja sen yli satakertainen tuloutuminen pelkästään Yhdysvaltojen avausviikonloppuna.

Lähde: IMDb

Jarno Väistö 11.08.2016 klo 16:55

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...