Jennifer Reederin käsikirjoitusmetodit

Suomen elokuvaväki parveilee taas tällä viikolla Tampereella, missä vietetään pohjoismaiden vanhimpia ja suurimpia lyhytelokuvafestivaaleja, Tampereen elokuvajuhlia. Tuttavallisemmin filkkareiden oheisohjelmistona järjestettiin tänäkin vuonna Script Tampere -niminen käsikirjoitusseminaari, missä käsikirjoittamisen ammattilaiset luennoivat alasta ja työn metodeista. Tapahtuma alkoi keskiviikkona amerikkalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Jennifer Reederin masterclass-luennolla. Leffatykki piipahti kuuntelemassa Reederin oppeja. (Kuva Reederin elokuvasta Blood Below the Skin)

Coming-of-age lähellä sydäntä

Jennifer Reeder on Chicagosta käsin työskentelevä käsikirjoittaja-ohjaaja, joka käsittelee elokuvissaan usein feministisiä teemoja erityisesti nuorten tyttöjen lähtökohdista ja kertoo olevansa tykästynyt coming-of-age-genreen. Naisen palkituista lyhytelokuvista esimerkiksi kansainvälisesti menestyneet Blood Below the Skin ja Crystal Lake ovatkin nimenomaan nuorten tyttöjen kasvutarinoita. Reeder kertoo ihailevansa genren suurnimiä, kuten amerikkalaisen nuorisoelokuvan jonkinlaisena grand old manina pidettyä John Hughesia.

- Rakastan teinigenren elokuvia, erityisesti sellaisia jotka tulivat ulos silloin kun minä olin nuori, esimerkiksi Hughesin elokuvia Pretty in Pink ja Sixteen Candles. Niissä elokuvissa on hyvin tietoinen oma tyylinsä, Reeder sanoo.

Esikuvansa tavoin myös Reeder käyttää elokuvissaan paljon pop-kulttuuriviittauksia, modernia pop-musiikkia ja jopa suoria silmäniskuja aikansa suurille coming-of-age-elokuville.

- Elokuvissani on usein vihjauksia tiettyihin ihailemiini elokuviin, vaikka välillä hyvin piilossa. Esimerkiksi Million Miles Away -elokuvani nimi tulee kappaleesta, joka soi Valley Girl -nimisessä elokuvassa, Reeder kertoo.

Nuorten tyttöjen näkökulmat ja aikuiseksi kasvaminen on Reederille luontainen tapa lähestyä tarinankerrontaa.

- Minulle on sanottu, että annan elokuvissani 14-vuotiaille tytöille hyvin autenttisen äänen. Osa kirjoittamisesta on puhdasta intuitiota, osittain kanavoin tytöissä 14-vuotiasta itseäni, osa minusta on aina 14-vuotias. Minusta "coming-of-age" - aikuiseksi kasvaminen - on jatkuva prosessi, Reeder kertoi Tampereella.

Metodina spiraalimainen kirjoittaminen

Millaista uuden tarinan käsikirjoittaminen sitten yleensä on? Kaikilla kirjoittajilla on omat työskentelymetodinsa, Reeder kertoo että hänelle luontainen kirjoittamistapa on niin sanotusti spiraalimainen.

- Minulle kirjoittaminen on enemmän spiraali kuin aikajana, en koskaan kirjoita lineaarisesti. En aloita ensimmäisestä kohtauksesta että tästä lähtee, vaan yleensä on jokin yksittäinen asia mikä kirjoittamiseen innostaa, nainen kertoo.

- Se voi olla vaikka mielessä syntyvä pätkä dialogia tai jotain visuaalista, jonka ympärille tarina alkaa spiraalinomaisesti kasvaa. Ei ole sääntöjä jotka käskevät kirjoittamaan aina lineaarisesti, Reeder jatkaa.

Spiraalimaiseen työskentelyyn liittyy myös yksityiskohtien merkitys. Ohjaaja-käsikirjoittaja kertoo, että kirjoittaessa pienet yksityiskohdat ovat hyvin tärkeitä ja mietittyjä elementtejä, mitään sattumanvaraista kankaalla ei nähdä. Naisen elokuvista onkin usein löydettävissä tietynlaista rekvisiittaa, joilla on tarinan ja hahmojen kuvailun kannalta merkitystä. Roolihenkilöiden vaatteet ja niissä esiintyvät printit, henkilöiden lukemat kirjat tai kuuntelema musiikki on jo käsikirjoitusvaiheessa mietitty osa tarinankerrontaa. (Kuva Reederin elokuvasta Crystal Lake)

- Jos puhelin soi, mikä on puhelimen soittoääni? Sen ei pitäisi olla satunnainen asia, vaan soittoääni on mahdollisuus hahmon esittelyyn. Jos jollain hahmolla on rintamerkki takin pielessä, mikä kuva merkissä on, mitä se kertoo hahmosta? Näiden yksityiskohtien miettiminen on osa kirjoitusmetodeitani.

Reeder myös opettaa käsikirjoittamista yliopistossa, ja kertoo että painottaa opetuksessaan paljon käsikirjoittamisen peruselementtejä; mikä on kohtauksen perimmäinen ydin ja motiivi? Ovatko kirjoitetut hahmot uskottavia ihmisiä, joilla on tarinankaaret ja tavoitteet?

- Kun ei kirjoita lineaarisesti, minun on hyvä muistuttaa näistä perussäännöistä myös itseäni, Reeder nauraa.

Hahmoja oikeasta elämästä

Hieman samanlaisin metodein kuin elokuviaan, Reeder kehittää myös elokuviensa hahmoja. Työskentelyn aluksi hän kirjoittelee yksittäisiä ajatuksia ja huomioita hahmoista muistilapuille, joista alkaa myöhemmin kokoamaan hahmoa. Lappuihin hän kirjoittaa näkemyksiä hahmon ajatuksista, persoonasta, taustatarinasta ja ulkomuodosta.

- Mietin usein siinä vaiheessa myös art direction -asioita; miten tämä hahmo pukeutuu, miltä hän näyttää, miten hän puhuu, millaisia sanontoja käyttää.

Nainen muistuttaa, että aina paperille luotu hahmo ei kuitenkaan pysy alkuperäisen ideoinnin kaltaisena kun se muuttuu lihaksi näyttelijän myötä.

- Minulla on usein kirjoittaessa mielessä näyttelijä, jonka tyyliseksi hahmoa ajattelen. Mutta castaus-vaiheessa rooliin saattaakin hakea joku, joka lukee ja esittää sen täysin toisin kuin ajattelin. Siinä tapauksessa saatan kirjoittaa hahmon luonteenpiirteitä uusiksi näyttelijän mukaan.

Reeder muistuttaa myös yhdestä klassisesta käsikirjoitusmetodista, mikä kannattaa aina muistaa uusia hahmoja kirjoittaessa: hahmolle pitää luoda taustatarina. Vaikkei hahmon tausta sinänsä näkyisi elokuvassa, kirjoittajan hahmon luojana pitää tuntea hahmo ja tietää mitä hänen elämässään on tapahtunut.

- Vaikket tietäisi yksityiskohtaisesti mitä kaikkea hahmosi elämässä on tapahtunut, sinun pitää tietää millaisia asioita hän on kokenut, jotka ovat vaikuttaneet hänen luonteeseensa, Reeder tiivistää.


Kuten moni kirjoittaja, myös Reeder kertoo kirjoittavansa toisinaan elokuviensa hahmoja oikeaan elämään pohjaaviksi ja käyttää elokuvissaan suoraan omia tai lähipiirin kokemuksia.

- Jos joku kertoo minulle hyvän tarinan, sanon suoraan että tulen varastamaan tuon leffaani. Oikea elämä yksinkertaisesti on vaan niin paljon kummallisempaa kuin voisi kuvitellakaan, elokuvat ovat yhdistelmiä kaikista noista tarinoista.

Nainen myös kertoo, että on usein ärsyyntynyt siitä miten stereotyyppisesti ja epäuskottavasti erityisesti miesten kirjoittamia tai ohjaamia naishahmoja kuvataan elokuvissa. Reeder myöntääkin, että välillä kirjoittaa hahmoja täysin stereotyypin vastaisesti puhtaasta ärsytyksestä. Blood Below the Skin -elokuvaan hän halusi luoda äidin, joka on antiteesi sille miten äitiyttä yleensä kuvataan; elokuvan äiti on sisältä herkkä ja haavoittuvainen, ulkoa etäinen, kylmä ja vastahankainen - kuin teinityttö äidin roolissa.

- Se on loukkaavaa äideille, ja vanhemmille ylipäätään, antaa ymmärtää että lapsen saaminen tekee sinusta empaattisemman ihmisen. Ei se välttämättä niin mene, Reeder sanoo.

Tampereen elokuvajuhlat ovat käynnissä sunnuntaihin asti. Jennifer Reederin elokuvia näkee festivaaleilla perjantaina ja lauantaina.

Niina Virtanen 09.03.2016 klo 20:29

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...