Jäätävää satoa

Suomea ovat viime aikoina kurittaneet kovat pakkaset. Hyytävässä säässä kamppaillaan myös parhaillaan teattereita kiertävässä Tarantino-uutuudessa, The Hateful Eight, sekä paljon tapetilla olleessa vuorikiipeilyspektaakkelissa, Everest.

Elokuvahistoriassa on koettu vilunväristyksiä ennenkin, joten Leffatykki takertuukin nyt naskalein muutamiin jäätävimmistä teoksista. Osa näistä ansaitsisi tulla jäädytetyksi kattoon, kun taas toiset saisi palauttaa avantoon. Ilmeisestä aiheeseen kuuluvuudestaan huolimatta menestysanimaatiot Ice Age ja Frozen eivät tällä erää päätyneet listalle.

Nyt on joka tapauksessa aika kaivaa esiin villasukat, kiehauttaa kuppi kuumaa ja kääriytyä huopaan, sillä luvassa on kylmää kyytiä.

The Thing (1951, 1982 ja 2011)

Eräs scifi-kauhun ikimuistoisimmista tarinoista on nähty aikojen saatossa elokuvana peräti kolmeen kertaan. John W. Campbell Jr:n tarinaan Who Goes There? löyhästi perustuva 'Se' toisesta maailmasta (The Thing From Another World) ohjattiin jo vuonna 1951.


Tarinan kuuluisin valkokangassovitus on samalla John Carpenterin mahdollisesti paras elokuva. Se esitteli scifi-kauhun ystäville amerikkalaisen tutkimusryhmän, joka kohtaa Antarktiksella koiran ja sitä jahtaavan norjalaiskopterin. Absurdi lähtöasetelma saa nopeasti karmivia käänteitä, joista kuoriutuu varsin toimiva jännitysnäytelmä.

Carpenterin versio onnistui luomaan aivan omanlaisensa uhkaavuuden tunteen, jota ehdottomasti edesauttoi elokuvan armoton tapahtumaympäristö. Näyttelijäkaarti, Kurt Russell etunenässään, onnistui mainiosti ja tuloksena syntyi Alienin (1979) ja Predatorin (1987) välimaastoon ajoittuva mestariteos, joka kuuluu niiden tavoin genrensä ehdottomiin virstanpylväisiin.

The Thing sai vuonna 2011 alankomaalaisen Matthijs van Heijningen Jr:n ohjauksessa kohtalaisen tuntemattomilla näyttelijöillä tähditetyn uuden version, joka toimi erikoisella tavalla sekä uudelleenfilmatisointina että esiosana. Lähes koko kestonsa elokuva vaikuttaa vain jälleen yhdeltä turhalta klassikkokauhun uusinnalta, mutta nivoutuukin alkuperäistarinan kanssa yhteen todella nokkelasti. Erinomaisesti näytelty modernisointi tekee tunnelmaltaan kunniaa Carpenterille ja syventää tuttua tarinaa erittäin maistuvasti. Jopa siinä määrin, että se saa toivomaan kyseessä olevan originaali-idean.

The Day After Tomorrow (2004)

Katastrofielokuvien keisarin, Roland Emmerichin, näkemys ilmastonmuutoksen äärimmäisyyksistä ei ole uudelleenfilmatisointi, vaikka siinä sellaisen tuntua onkin. Elokuva toisaalta perustuu kirjaan nimeltä The Coming Global Superstorm.


The Day After Tomorrow kertoo uuden jääkauden saapumisesta pikavauhtia turboahdettujen hirmumyrskyjen saattelemana. Elokuva on hollywoodilaisittain tieteellinen eli toisin sanottuna yksi jos toinenkin meteorologi on luultavasti sen nähtyään pyöritellyt muutaman päivän silmiään.

Dennis Quaidin ja Jake Gyllenhaalin johtama nälyttelijäkaarti tekee riittävän laadukasta työtä, jotta elokuvan uskottavuusongelmista sitä ei ainakaan tarvitse syyttää. Tarinasta pitäminen vaatii asennoitumista, mutta jos siinä onnistuu, lienee kyseessä peräti Emmerichin viihdyttävin elokuva sitten Independence Dayn. Jo sen henkeäsalpaavien maisemien vuoksi huikentelevaisen tarinan antaa helpommin anteeksi.

The Colony (2013)

Asetelmansa osalta tämä scifi-trilleri soveltuisi erinomaisesti edellä käsitellyn The Day After Tomorrown jatko-osaksi, mutta siihen erinomaisuus sitten jääkin. The Colony kertoo uuden jääkauden armoilla elävistä yhteisöistä, joista eräs vastaanottaa hätäviestin toiselta. Naapureiden kohtalon selvittämiseksi matkaan lähtee kolmihenkinen tutkimusryhmä.


Jääkauden syitä ja seurauksia pohjustetaan ärsyttävän niukalti. Niukkuus vallitsi myös elokuvan 16 miljoonan dollarin budjetissa, joka valitettavasti näkyy. Keskinkertaisilla näyttelijäsuorituksilla ja kömpelöillä efekteillä ei pitkälle pötkitä, ja elokuva tuntuukin ratsastavan lähinnä Laurence Fishburnen ja Bill Paxtonin nimillä. Tarina on moneen kertaan kulutettu eristyksissä elävän selviytyjäjoukon kamppailu samanaikaisesti sekä sisäisiä että ulkoisia haasteita vastaan.

The Colony ottaa paljon aikaa pitkäveteiseen johdatteluun, ja kun varsinaiset tapahtumat viimein alkavat ei mielikuvituksettoman vihollisen paljastumisen aiheuttamaa pettymystä pelasta edes elokuvan lajityypin vaihtuminen.

Frozen (2010)


Tämän teinikauhuilun suurimmaksi meriitiksi voi ehdottomasti lukea sen, että kerrankin tarinassa ei harvenneta joukkoa eräkämpässä, motellissa tai kotihipoissa vanhempien viettäessä lasketteluviikonloppua Aspenissa. Hiihtohissiin juuttuvatkin päähenkilöt itse.

Idea on innovatiivinen ja Frozen saa siitä yllättävän paljon irti. Jokseenkin nimettömät näyttelijät huomioon ottaen henkilöhahmojen vähitellen silkaksi kauhuksi yltävä kasvava hätäännys on useimpiin muihin genren edustajiin verrattuna poikkeuksellisen uskottavaa. Tarina sisältää joitakin hivenen tragikoomisia piirteitä, mutta ei sitä voi missään nimessä huonoksi haukkua.

Elokuvan tekijät alkoivat kuitenkin luultavasti katua nimivalintaansa suurin piirtein vuonna 2013.

Elossa (Alive, 1993)


Listauksemme todenmukaisempaa suuntaa edustaa järkyttävään tositarinaan ja siitä kirjoitettuun kirjaan perustuva Elossa. Elokuva kertoo uruguaylaista rugbyjoukkuetta kuljettaneen lentokoneen pakkolaskusta Andien vuoristoon vuonna 1972 ja eloonjääneiden selviytymiskamppailusta ankarissa olosuhteissa.

Selviytymistaistelut ja pakkolaskut eivät ole elokuvien maailmassa mitenkään epätavanomaisia, mutta Elossa-tarinasta tekee poikkeuksellisen vavahduttavan se, mitä onnettomuuden kokeneet joutuivat selviytyäkseen tekemään.

Erinomaisen elokuvan ohjasi Frank Marshall ja näyttelijöistä tämän päivän katsojalle tutuin lienee Ethan Hawke. Kertojana kunnostautuu kreditoimaton John Malkovich.

Stalingrad (1993)

Elossa-elokuvan kanssa samana vuonna valmistui niin ikään todellisiin tapahtumiin perustuva sodankuvaus. Nimensä mukaisesti se sijoittuu Stalingradin kaupunkiin, josta käytiin toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välillä brutaalia kädenvääntöä. Kaikki sai alkunsa saksalaisten kesällä 1941 käynnistämästä operaatio Barbarossasta, hyökkäyksestä Neuvostoliiton maaperälle. Stalingradin oli tarkoitus olla nopea välietappi ennen Kaukasuksen öljykenttien ja Moskovan valtausta, mutta tulevana talvena saksalaiset saivat huomata taistelevansa edelleen samaisesta kaupungista.


Stalingrad-elokuvan suomalainen kansilehti uhoaa sen olevan "90-luvun paras sotaelokuva". Röyhkeä väite saattoi toki pitää paikkansa vielä siinä vaiheessa, kun kilpakumppaneita oli kertynyt vaivaisen kolmen vuoden ajalta sotaelokuvien suhteen muutenkin hiljaisena aikana, mutta tukkapöllyä oli luvassa vielä myöhemmin samalla vuosikymmenellä.

Elokuvalla on ansionsa etenkin kotimaisesta näkökulmasta, sillä sitä on kuvattu myös Suomessa. Se on riipaiseva, koskettava ja valaisee elokuvan keinoin taistelua, joka toimi Euroopan sotatantereen itäisellä rintamalla samankaltaisessa ratkaisevassa roolissa kuin Normandia lännessä. Elokuva on kuitenkin jokseenkin sekava ja ehdottomasti ylipitkä. Paremman määritelmän puuttuessa Stalingradista huokuu läpi liiallinen yrittäminen.

Vuonna 2013 julkaistiin taisteluun sijoittuva samanniminen venäläiselokuva.

Telemarkin sankarit (The Heroes of Telemark, 1965)

Tämä niin ikään toisen maailmansodan melskeisiin sijoittuva seikkailu tulisi hyvin helposti haukuttua hupsuksi mielikuvituksen tuotteeksi ellei sen tietäisi olevan täyttä totta. Telemarkin sankarit kertoo brittiläisten kommandojen iskusta Norjassa sijaitsevaan natsien raskasta vettä valmistavaan tehtaaseen - ja iskun jälkiseuraamuksista.


Operaatiosta on olemassa jo vuonna 1948 valmistunut norjalainen tuotanto Taistelu atomipommista. Kirk Douglasin ja Richard Harrisin tähdittämän vuoden 1965 version ohjasi pikkutarkasti Anthony Mann. Toki joitakin historiallisia mutkia on oikaistu suoriksi, mutta Telemarkin sankarit on saanut kiitosta erityisesti yksityiskohdistaan, joista mehukkain lienee aina raskaan veden tehdasta myöten aito miljöö. Elokuva on kestostaan huolimatta vetävästi kerrottu, helppo seurata ja pitää toimivasti otteessaan, toisin kuin ikäisensä sotaelokuvat yleensä.

Tapausta käsiteltiin erinomaisesti myös BBC:n dokumenttisarjassa The Great Raids of World War II (2006).

Piina (Misery, 1990)

Ankara sää ja lumentulo luovat tälle tarinalle lähinnä kehyskertomuksen, mutta niillä on silti olennainen rooli päähenkilön kohtalossa. Eräs Stephen Kingin kiehtovimmista tarinoista kertoo kirjailijasta kuten niin monet muutkin hänen kertomuksistaan. Paul Sheldon ajaa lumimyrskyssä ulos tieltä, mutta ennen kuin kukaan ehtii huomata, hänen suurin faninsa, yksinäinen Annie Wilkes, on jo pelastanut Paulin omalaatuisiin hoiviinsa.


James Caanin työskentely vastahakoisena hoidokkina on mallikasta, joskin se jää auttamatta vastanäyttelijän varjoon. Ilmiömäisen Kathy Batesin hyytävän roolisuorituksen jälkeen Annien rooliin ei enää voisi kuvitella ketään muuta. Itse tarinan osalta kirja ja elokuva eivät vastaa toisiaan yksi yhteen, mutta pois on jätetty lähinnä yksittäisiä hetkiä, joilla ei ole merkitystä juonenkuljetuksen suuremmille linjoille.

Elokuva herättää erinomaisen romaanin mainiolla tavalla henkiin ja onkin harmillista, että yksi parhaista King-filmatisoinneista on näinkin tuntematon.

Jarno Väistö 21.01.2016 klo 12:35

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...