Metalliratsu on muutakin kuin pahuuden airut

Moni merkittävimmistä moottoripyöriä käsittelevistä populaarikulttuurin edustajista sivuaa joko todellisia tai fiktiivisiä rikollisjärjestöiksi määriteltäviä kerhoja. Klassisia esimerkkejä ensimmäisestä vaihtoehdosta ovat Peter Fondan tähdittämä Helvetin jengi (The Wild Angels, 1966) sekä Jack Nicholsonin seuraavana vuonna julkaistu Tulikuumat pakoputket (Hells Angels on Wheels). Fiktiivisen kerhon kohtalosta kertoi puolestaan tyylikkäästi viimeaikojen suurin moottoripyöräspektaakkeli Sons of Anarchy (2008), jonka koukuttava matka sai jo jokin aika sitten päätöksensä.

Aivan kuten kaikki pyöräkerhot eivät automaattisesti ole lainsuojattomia, ei jokainen moottoripyöriin keskittyvä elokuvakaan sijoitu järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan. Tällä kertaa tarkastellaankin peltihevosten roolia elokuvissa aivan muista näkökulmista, ja mikä olisikaan siihen parempi tapa, kuin vapaan ratsastuksen ihannointi?

Tulella tulta vastaan


Kaksipyöräisten elokuvataipaleella ainut helposti nimettävä virstanpylväs on myös eräs koko elokuvateollisuuden merkkipaaluista. Easy Rider rullasi valkokankaille vuonna 1969 ja muodostui välittömästi yhdeksi kulttuurimurroksen symboleista. Elokuva on eräänlainen jatko The Wild Angels -elokuvalle. Tarina seuraa Wyattin (Peter Fonda) ja Billyn (Dennis Hopper) matkaa Kaliforniasta Floridaan, jonne parivaljakon on tarkoitus eläköityä huumebisneksestä, mutta matkasta tuleekin hivenen monivaiheisempi kuin kaksikko olisi osannut odottaa. Fondan tavoin Jack Nicholson palasi Easy Riderissa nopeasti moottoripyöräaiheiseen tarinaan ja elokuva toimikin molempien näyttelijöiden läpimurtona.

Easy Rider oli puolen miljoonan taalan tuotantobudjettiinsa nähden jättimenestys, voitti Cannesissa ja iskostui pitkällä tähtäimellä erääksi merkittävimmistä amerikkalaisen vastakulttuurin miekankärjistä. Sillä oli myös aihealuettaan koskevat kauaskantoiset vaikutukset sillä se oli olennaisessa osassa niin kutsuttujen choppereiden kansainvälisessä rakentelubuumissa.

Peter Fondan ja Dennis Hopperin elokuvassa käyttämät muokatut harrikat eivät todellisuudessa sovellu kovin hyvin matkapyöriksi, mutta ovat yhä tänäkin päivänä sapluuna sille, miltä kopterin tulisi näyttää. Fondan ohjeiden mukaan rakennetuista pyöristä kuuluisampi lienee hänen itse ajamansa pitkähaarukkainen, matala ja jenkkilipun värein koristeltu Captain America.

Itse pyöriä tärkeämpää elokuvassa on kuitenkin niillä taitettava matka. Tarinan keskiössä on ennen kaikkea vapaus ja amerikkalaisen unelman tavoittelu. Tässä mielessä Easy Riderille löytyy samanhenkinen seuralainen uudemmasta elokuvatuotannosta, joskin lajityyppi on jokseenkin odottamaton. Humoristinen Wild Hogs (2007) ei ehkä ole peräisin aivan elokuvahyllyn vakavasti otettavimmasta laidasta, mutta se rakentuu saman vapauden kaipuun ympärille kuin henkinen esi-isänsä.

Tarina kertoo neljästä keski-ikääntyneestä ystävyksestä, jotka saavat päähänsä karistaa pitkästä aikaa hilseet ynnä muut arjen tomut harteilta ja suunnata rauhallisten miesten pärräpyörillä tien päälle. Yllättävää kyllä, reissusta ei tule aivan silkka huviajelu. Rooleissa nähdään mielenkiintoinen ja hersyvän hyvin yhteen pelaava nelikko, jonka muodostavat Tim Allen, John Travolta, Martin Lawrence sekä William H. Macy.

Totisuusasteeltaan Wild Hogs ei ole aivan toimintakomedia, mutta ei missään nimessä myöskään silkka farssi. Jonkun katsojan mielestä tällainen määrittelemättömyys voi olla ärsyttävää ja tehdä elokuvasta tyhjänpäiväisen. Toisaalta vaikeasti luokiteltava voi myös osoittautua kiinnostavammaksi ja viihdyttävämmäksi. Tällä ei kuitenkaan pääse karkuun sitä tosiasiaa, että moottoripyörät ovat Wild Hogsissa lähinnä ennennäkemätön kulissi vanhalle tutulle kasvutarinalle. Juonensa osalta leffa on toivottoman ennalta-arvattava ja kirkasotsaisuudessaan pahimmillaan jopa lähes lastenelokuva. Siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi, Wild Hogs jättää kuitenkin hyvälle tuulelle ja realistiset odotukset se täyttää varmasti. Se on klassinen paha saa palkkansa -tarina, jossa hyvät kundit pääsevät syöttämään pahiksille näiden omaa lääkettä.

Suolaista vauhtia


Täysin omaa luokkaansa moottoripyöräelokuvien joukossa on elämäkerrallinen mestariteos nimeltä Maailman nopein intiaani (The World's Fastest Indian, 2005). Hivenen ontuva suomennos viittaa elokuvassa esiintyvään Indian Scout -merkkiseen moottoripyörään. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo ikääntyvästä uusiseelantilaisesta nopeusennätyskuljettajasta nimeltä Burt Munro, joka toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja lähtee uskaliaalle matkalle legendaariselle Bonnevillen suolatasangolle Utahiin, Yhdysvaltoihin. Matkalla Munro (Anthony Hopkins) kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä, mutta ei koskaan anna periksi.

Vaatimattoman ja yksinäisen, joskin vankkumattoman itsevarman Munron tarina on koskettava ja yllättävän mukaansatempaava. Hopkinsin ilmiömäinen metodinäytteleminen tekee vanhalle sankarille kunniaa. Elokuvan maisemat ja yksityiskohdat ovat silmiä hivelevän kauniita ja kokonaisuus tuntuu nykyaikaiseen tehostehuttuun verrattuna piristävän puhtaalta ja raikkaalta. Asetelma ja aika ajoin myös tunnelma tuovat vahvasti mieleen mestarillisen About Schmidtin, jossa Jack Nicholson vie roolinsa samanlaisella järkähtämättömällä voimalla aina liikuttavaan lopetukseen saakka.

Munron ja hänen Indian-pyöränsä tarina oli menestys sekä taloudellisesti että saamansa palautteen osalta. Uudessa-Seelannissa se nousi peräti katsotuimmaksi paikalliseksi elokuvaksi. Se ei ole historiallisesti täysin tarkka, mutta mutkia on oikaistu suoriksi lähinnä Munron perhesuhteisiin ja muihin yksityiskohtiin liittyen. Hopkins sai ylistystä etenkin roolihahmonsa aikakauden ja kansallisuuden taidokkaasta omaksumisesta.

Voiko näitä edes moottoripyöriksi kutsua?


Viime aikoina elokuvissa on nähty keskeisessä roolissa hyvin vähän tosielämän tieliikenteestä tuttuja kaksipyöräisiä, mutta erilaisia hivenen futuristisempia versioita senkin edestä. Äkkiseltään mieleen juolahtavat esimerkiksi Tron: Perintö (Tron: Legacy, 2010) sekä RoboCop (2014), joita yhdistää myös se, että molemmat herättelivät teattereihin jysähtäessään brändiään erittäin pitkästä horroksesta.

Näiden teknopyörien joukkoon lukeutuu myös mainiosti Christopher Nolanin Yön ritari -trilogiassa nähty viritys. Batmanin kulkupelien totuttu ilme koki jo sarjan ensimmäisessä osassa melko radikaalin uudistuksen innovatiivisen Tumbler-ajoneuvon myötä. Toisessa osassa siitä kuoriutui vähintäänkin riisuttu moottoripyörä, joka ensisilmäyksellä muistutti lähinnä vanhanaikaista sirkuksen voimamiehen käsipainoa. Helposti Lego-pakkauksen sisällöksi kuviteltava hökötys osoittautui kuitenkin esimerkiksi sivusuunnassa pyörivine renkaineen jopa häkellyttävän käyttökelpoiseksi. Kelpuuttipa sen alleen kolmososassa kissanainenkin.

Monelle kaikkein hämmentävin esimerkki lienee Aaveajajan (Ghost Rider, 2007) tulenkatkuinen kulkupeli. Aaveajaja on stunttikuljettaja Johnny Blaze, joka myy sielunsa paholaiselle ja saa riesakseen kyvyn muuttua eräänlaiseksi tulisella moottoripyörällä ratsastavaksi koston enkeliksi. Hahmo on esiintynyt pyörineen suomenkielisissä Marvel-sarjakuvissa ensikertaa jo vuosikymmeniä sitten. Luultavasti ne, jotka sen ennestään tiesivät, toivovat myös että tulikallon roolissa oltaisiin nähty lähestulkoon kuka tahansa muu kuin älyvapaa Nicholas Cage. Elokuva sai vielä vuonna 2011 jatko-osan suoraan levylle, mikä ei varmaankaan ole ainakaan nopeuttanut hahmon kipeästi kaipaamaa päivitystä. Toisin sanottuna liekehtivä prätkäkin antaa toistaiseksi odottaa jälleennäkemistä.

Isot pyörät pyörimään

Etenkin Hollywood-elokuvassa on jo pitkään ollut vallalla uudelleenlämmittelyn trendi ja samanaikaisesti kaikkea mahdollista aina autoteollisuudesta aurinkolaseihin tuntuu värittävän jatkuva retrobuumi. Moottoripyörien osalta kortensa on kantanut mallikkaasti kekoon Teutulien perhe, jonka Orange County Choppers -yrityksen ryysyistä rikkauksiin -tarina on inspiroinut niin amerikkalaista kuin kansainvälistä yleisöä jo vuosia dokumentaarisen American Chopper -sarjan välityksellä.

Sons of Anarchy on puolestaan viitoittanut dramaturgisen tien ja osoittanut varmasti monen katsojan hämmennykseksi, kuinka helppoa murhamiesten ja elämäntaparikollisten elämään onkaan samaistua. Molemmat sarjat ovat onnistuneet hankkimaan valtaisan maailmanlaajuisen suosion ja jopa menestyvän oheiskrääsäbisneksen, mikä viimeistään osoittaa, että yleisöä moottoripyöräaiheiselle viihteelle on olemassa.

Valkokankailla olisi tilaa uudelle tai edes uudelleentoteutetulle moottoripyörätarinalle, mutta lieneekö katsojakunta liiaksi tottunut kotisohvan mukavuuksiin? Olisikohan Kurt Sutterilla vielä takaraivossaan tarinanpoikasta täyspitkää silmälläpitäen tai voisiko Quentin Tarantino siirtää Hatefull Eightin väistämättömän menestyksen jälkeen hahmokavalkadinsa pyörien päälle? Sellaista mannaa odotellessa ei muuta kuin hanat auki ja usvaa putkeen!

Jatkot: Katso teemasivu moottoripyörät

Jarno Väistö 28.05.2015 klo 07:58

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...