Shawshank Redemption -elokuvan alkuperäisen suomennoksen ohella alan mahdollisesti pahin aivopieru kalskahtaa aivan teekkareiden metkuilta. Jostain käsittämättömästä syystä autohurjasteluelokuva The Fast and the Furious on aikanaan päästetty Suomessa muotoon Hurjapäät. Toki suora suomennos Nopeat ja raivokkaat saa sekin mielikuvituksekkaimmat imemään hymyä. Nimestä viis, elokuvia seitsemän. Niin mones on nimittäin piakkoin teattereihin kurvaava sarjan uutuus. Nämä ovat niitä asioita, jotka pysäyttävät huomaamaan ajan kulun. Missä ihmeen välissä näitäkin on tehty jo seitsemän?

Pari vuotta sitten toinen leffasarjan tunnetuimmista kasvoista, Paul Walker, menehtyi ironisesti tuhoisassa auto-onnettomuudessa. Walker nähdään ensi kuussa tuoreessa Fast & Furious 7 -elokuvassa postuumissa roolissa, jonka puuttuviin kohtauksiin ojensivat auttavat kätensä kuolleen näyttelijän veljet.

Sarjan ensimmäisestä osasta on kulunut jo lähes 15 vuotta ja uskomatonta kyllä, se on kestänyt ajan hampaan jokseenkin lommoitta. Näin ei voida kuitenkaan sanoa kaikista sarjan osista, joista osa on unohtunut lähestulkoon kesken elokuvan. Seuraavassa käydään läpi matkan vaiheita ensipolkaisusta aina viimeisimpiin pakokaasun katkuihin. Nyt kannattaa napata nitro, sillä tässä menee hetki.

Viisaat (ja hurjat) päät yhteen

Hurjapäiden tarina sai alkunsa tositapahtumista, mikä voi tällaisen elokuvan kohdalla tuntua hieman oudolta. Vuonna 1998 toimittaja Ken Li pureutui artikkelissaan Racer X New Yorkin laittomaan katukilpailuun. Vibe-lehdessä julkaistun jutun maine kiiri ohjaaja Rob Cohenin korviin ja pian Universal oli jo puhuttu elokuvan tekoon. Koko leffan juoni ei silti artikkeliin perustu, vaikka fiilis molemmissa onkin kieltämättä hyvin samanlainen. Los Angelesin poliisia edustavan konstaapeli Brian O'Connerin (Paul Walker) soluttautuminen lainsuojattoman kilpakuljettaja Dominic Toretton (Vin Diesel) tiimiin on auttamatta fiktiivinen.

Artikkeli ja sen synnyttämä elokuva käsittelivät laittoman kilpa-autoilun ohella etenkin erästä sen erityispiirrettä. Japanilaisten tuontiautojen tuunaus oli muodostunut jonkinasteiseksi ilmiöksi varsinkin Yhdysvaltojen länsirannikolla, mutta Hurjapäät teki siitä todellisen maailmanlaajuisen buumin. Kutiteltujen ja koristeltujen saippualaatikoiden vispaus ei ollut enää vain hämyisillä kujilla ja öisillä moottoriteillä viilettävien huppupäiden hommaa vaan nyt oikealta puolelta ohjattavan Toyota Supran tai Nissan Skylinen saattoi bongata jopa kotimaisen bensalenkkarin hyppysistä.

Sarjan toisessa nokkelasti nimetyssä osassa 2 Fast 2 Furious tapahtumat siirtyivät mantereen toiselle puolelle Miamiin, jossa O'Conner sai aisaparikseen lapsuudenystävänsä Roman Pearcen (Tyrese Gibson). Puun ja kuoren välissä keimaili hemaiseva Eva Mendes ja sikarileikkurin käyttöä opasti kuin niljaisen roiston rooliin syntynyt Cole Hauser.

Leffassa heitettiin osuvasti huulta siitä, josko tiettyjen henkilöiden ajoneuvot olivat mahdollisesti peräisin aamiaismurolaatikosta. Etenkin kypsemmällä iällä uudestaan katseltuna koko elokuva muistuttaa harmillisen tiuhaan jotain vastaavaa. Se on päällisin puolin houkutteleva, lataa odotukset korkealle ja jättää jäljelle etovan olon sekä tarpeetonta muovihilua. Nuorempana tämä toimi hämmentävän paljon paremmin, mikä voi osittain johtua siitä, että elokuva näyttää paikoitellen siltä, mitä pikkupoika voisi keksiä liikennematolla leikkiessään. Aivan ruokottoman huonoksi ei sarjan kakkosta voi kuitenkaan haukkua. Se sisältää toimivaa huumoria, paikoin oikeasti nokkelia juonenkäänteitä sekä monessa mielessä näyttävää kuvakerrontaa.

Kahva edellä kohti viimeistä mutkaa?

Kolmannessa osassa oli jo havaittavissa tiettyjä ennusmerkkejä sarjan mahdollisesta kuihtumisesta. Klassiseksi muodostuneessa huonossa elokuvasarjan päättävässä ratkaisussa muutetaan aiemmista osista tutuksi tulleita ratkaisevan tärkeitä piirteitä tavoitteena joko puristaa leffasarjasta irti viimeisetkin taalat tai herättää se epätoivon vimmalla uuteen eloon. Tällaiselta B-luokan pökäleeltä vaikutti uhkaavasti myös Hurjapäiden kolmas osa. Se laittoi totaalisesti uusiksi sekä tapahtumaympäristön että pääosanäyttelijät, mutta myös "urheilun", jonka parissa elokuvassa puuhastellaan.

The Fast and the Furious: Tokyo Drift ei sentään vienyt roolihahmojaan moottorikelkkailemaan tai kuten joku kakkososan nähnyt neropatti on aikanaan saattanut veikata, hurjastelemaan vesiskoottereilla. Sen sijaan leffassa nimensä mukaisesti driftattiin eli kiidätettiin autoja sivuluisussa sellaista tahtia, että rengasvalmistajien edustajat ovat myyntilukuja odotellessaan eittämättä hipelöineet kämmeniään ja lipaisseet muutaman kerran huuliaan.

Elokuvan rooli sarjan osana sekä sen kertoma tarina muistuttivat lopulta paljon toisiaan. Aivan kuten Sean Boswellin (Lucas Black) toilailu parkkihallin rampilla kehittyi taidokkaaksi sladittamiseksi vuoristoteillä, myös kömpelöltä vaikuttava siirtymä elokuvien välillä osoittautui loppuaan kohti jopa selkäpiitä kutkuttelevan komeaksi katsottavaksi. Tyylillisesti Tokio Driftiin onkin epäilemättä antanut vaikutteita hieno japanilainen anime-/manganimike Initial D.

Hurjapäistä mahdollisesti hurjimman eli Dominic Toretton pikavisiitti elokuvan lopussa aiheutti sekin sekalaisia tuntemuksia. Oliko tässä tekijöiden tapa hyvästellä trilogian fanit vai antaa toivon pilkahdus jatko-osasta, joka olisi jälleen alkuperäiselle elokuvalle hivenen uskollisempi?

Väliköhäisyt

Vaikka Hurjapäät-elokuvien ohjaajan pallilla aina sarjan kuudenteen osaan saakka keikkunut Justin Lin aloitti urakkansa jo Tokio Driftistä, merkitsi vasta sarjan neljäs osa sen todellista uudelleenkäynnistystä. Toretto teki kuin tekikin paluun ja samoin hänen vastavoimansa O'Conner. Mukana tuoksinassa nähtiin jälleen myös Toretton mielitietty Letty (Michelle Rodriguez). Ehkäpä myös elokuvan hivenen erikoisella nimeämisratkaisulla haluttiin alleviivata paluuta sarjan juurille. Alkuperäisestä nimestä pudotettiin pois englannin kielen määräiset artikkelit ja uusi sulavalinjainen Fast & Furious rullasi ulos tuotantolinjalta.

Jos sarjan aiempien osien ratinpyörittely ei aina ollutkaan ihan uskottavimmasta päästä, oli se sentään teoriassa mahdollista. Neljännessä osassa katsojat saivat sen sijaan ihastella esimerkiksi selvänäköä ratin takana ja tekipä tuttu kööri tieliikennesääntöjen rikkomisen lomassa sileää jälkeä myös joukosta fysiikan lakeja. Stephen Hawking pyörisi haudassaan jos olisi kuollut, nimittäin osa leffan kynäilystä nostattaisi silmäkulmia jopa elokuvassa, joka sijoittuu toiselle planeetalle. Nelonen kuitenkin iskosti eräänlaisen "tiimi jolla on missio" -asetelman, jota tultaisiin sittemmin noudattamaan sarjan myöhemmissä osissa.

Fast Five -tittelillä simppelisti nimetyn viidennen osansa myötä sarja otti tyylillisesti jälleen hivenen uutta suuntaa. Kerronta muuttui totisemmaksi ja sotaelokuvaa muistuttavammaksi, joskin uskottavuutta uhrattiin edelleen sumeilematta näyttävyyden alttarille. Mukaan kuvioihin asteli Dwayne "The Rock" Johnson, joka osaltaan toi brändiin uutta toimintaelokuvan uskottavuutta. Fast & Furious 6 jatkoi samaa hyväksi todettua linjaa, joka on saanut sarjan muistuttamaan erittäin toimivalla tavalla jonkinlaista Ocean's Elevenia renkailla, jossa on lisämausteina ripaus Bournea sekä Bad Boysia. The Rock teki kuutososassa niin ikään paluun.

Yksi Hurjapäät-sarjan yllättävimmistä piirteistä onkin se, että vahvimmat roolisuoritukset tulevat vahvimman näköisiltä karpaaseilta. The Rock sekä kestotähti Diesel, ovat sarjan ehdottomasti ilmeikkäimmät näyttelijät ja etenkin Diesel on onnistunut luomaan Toretton hahmoon sellaista syvyyttä, jonka rinnalla muut ovat vaikuttaneet auttamatta muovisilta - lukuun ottamatta ykkösosan sympaattista Jesseä (Chad Lindberg).

Loukkaamatta menehtyneen Walkerin kunniaa, Diesel pääsi roolinsa eri tasojen esittelyssä pidemmälle jo sarjan ensimmäisessä osassa kuin mihin Walker kykeni viimeiseen elokuvaansa tultaessa. Toki O'Connerin on kaksoisagenttina kyettävä monipuolisuuteen, mutta kyse onkin enemmän uskottavuudesta ja eläytymisestä. Walkerin roolityössä näytteleminen paistaa läpi, kun taas Dieseliin kadulla törmätessä olisi vaikea muistaa oliko se etunimi nyt Vin vai Dom. Walkerin roolillaan tienaama glooria on etenkin näistä syistä pakko kyseenalaistaa. Olisiko Brian O'Conner yhtä ikimuistoinen ja rakastettu hahmo ilman näyttelijän elämän päättänyttä onnettomuutta?

Ristiseiska

Tästä päästäänkin aasinsiltaa pitkin hypistelemään sarjan seitsemännen osan ohjaimia vaikka tekele ei ihan vielä olekaan käynnissä. Sarjan faneille uutena tuttavuutena Yhdysvalloissa pelkästään Furious 7 -nimellä kulkevassa leffassa näyttäytyy toimintaelokuvien A-listalle viimeistään The Expendables -leffojen myötä noussut Jason Statham. Paluun tekee myös Tokio Driftin päätähti Lucas Black.

Monen mielestä sarjan tunnistettavimman hahmon poismeno saattaisi merkitä jo näinkin pitkälle yltäneelle elokuvasarjalle luonnollista päätöstä. Näin ei kuitenkaan tiettävästi ole asian laita. Universalin hallituksen jäsen Donna Langley on lörpötellyt kumin palavan vielä ainakin kolmesti. Studio kuitenkin odottelee ensin, miten Fast & Furious 7 (Yhdysvalloissa pelkkä Furious 7) menestyy.

Tällainen jännittäminen tuntuu hivenen erikoiselta, sillä ovathan postuumisti julkaistut elokuvat - etenkin kuuluisat Hollywood-nimikkeet - tienanneet kautta aikojen hillittömiä summia. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa James Deanin Nuori kapinallinen, Bruce Leen Enter The Dragon sekä hänen poikansa Brandon Leen The Crow. Tällaisessa yhteydessä ei myöskään voi olla ajattelematta erästä viimeisen vuosikymmenen suurimmista populaarikulttuurin ilmiöistä eli Heath Ledgerin Jokeria.

Nyt tulee kuitenkin muistaa, että Yön ritari -trilogian keskimmäinen osa on sarjan vahvin suurelta osin Ledgerin ansiosta, eikä Walkerin siirtyminen ajasta ikuisuuteen suinkaan automaattisesti toista ilmiötä Fast & Furious 7:n kohdalla. Onhan se nyt lähes varmaa, että alkuperäisestä julkaisupäivämäärästä vuodella myöhästynyt, kuoleman keskeyttämä ja veljesten täydentämä roolisuoritus tulee vetämään katsojia kuin tahmainen mehutahra muurahaisia. Voisi luulla, että Universalille olennaisempi mittari jatkon kannalta olisi ensimmäinen Hurjapäät-pläjäys kokonaan ilman Walkeria.

Jäikö käteen pelkkä kahva vai jotain muutakin?

Hurjapäät ovat kokonaisuutena ensiluokkaista toimintaviihdettä. Ne ovat tavallaan oma genrensä, johon ehkä voidaan mahduttaa joitain sellaisia brändin ulkopuolisia leffoja kuten vaikkapa Puhallettu 60 sekunnissa. Ne edustavat kaikkine kliseineen, puutteineen, ylilyönteineen sekä ennalta arvattavine juonenkäänteineen juuri sellaista tietynlaista tykitystä, jota jokainen joskus kaipaa.

Ottamatta sen kummemmin kantaa Hurjapäiden tilastovaikutuksiin koskien ylinopeuksia tai peräti liikenneonnettomuuksia, on leffasarjalle pakko antaa ainakin jonkinasteista kunniaa sen epäsuorasta autoharrastuksen tukemisesta. Kuten esimerkiksi varhaiset brittiläiset rockbändit tekivät bluesista peräti kuuluisampaa kuin sen alkuperäiset artistit, on Hurjapäätkin ollut merkittävässä osassa maailmanlaajuisen tuningkulttuurin luomisessa.

Eikä leffasarja suinkaan ole profiloitunut liputtamaan vain "japsiromuja" vaan se on antanut jokaisessa elokuvassaan jopa tunnusomaisesti jenkkimuskeleille tilaa parrasvalojen alla. Hurjapäiden loppukähinöissä O'Connerin Supran rinnalle liittyi petomaiseksi ahdettu Dodge Charger R/T, 2 Fast 2 Furious puolestaan rullasi estradille sähäkän Chevrolet Camaro Super Sportin ja Tokio Drift veti pressun alta vuoden -67 Mustangin hieman modernimmalla Nissanin tekniikalla. Myöhemmissä osissa ollaan nähty sellaisia uskomattomia nimiä kuin Plymouth Hemi 'Cuda, Jensen Interseptor sekä Ford GT40.

Vaikka sarjassa on nähty parempia ja vähän heikompia osia sekä ajoittain jopa silkkaa typeryyttä, on se kuitenkin kiistatta lunastanut paikkansa. Mikä tahansa elokuvasarja on tehnyt jotain oikein yltäessään seitsemään osaan uhoten samalla jatkosta. Siinä missä F1 on autourheilun, elokuvat ovat mielipidekysymysten kuninkuuslaji. Tästä syystä sellaistakin länkytystä on pakko kuunnella, jossa leffasarjoille jaellaan tappotuomioita pelkästään pitkäikäisyyteen vedoten. Onko elokuvien maailma rikkaampi, kun jokin elokuvasarja loppuu vai kun se jatkuu? Ovathan esimerkiksi Saw-elokuvien viimeiset osat jo suoraan sanottuna silkkaa törstettä, mutta miksi niitä ei olisi saanut tehdä jos niistä pitäviä katsojia saadaan järkevissä määrin valkokankaan ääreen? Sama koskee myös Hurjapäitä. Niin kauan kuin autoista, ryöstöistä ja autoista, autoryöstöistä, autoilla tehtävistä ryöstöistä sekä mukiinmenevistä hahmoista on mahdollista saada jotain uutta irti, niin ei muuta kuin kytkin ylös, luu ulos ja kohti aavikon rajaa!

Jarno Väistö 19.03.2015 klo 08:27