Elokuva-arvostelijat: näkijöitä vai kokijoita?

Elokuvakritiikit ovat aina ajankohtaisia keskustelunherättäjiä. Millainen on hyvä kritiikki? Tulisiko elokuvia arvioida enemmän muoto- vai sisältölähtöisesti? Vai sulkevatko ne ylipäätään toisiaan pois? Ymmärtääkö ammattikriitikko koskaan katsojaa? Mihin kriitikoita loppupeleissä tarvitaan?

Keskustelu on ollut lähiaikoina erityisen mielenkiintoista mielipiteitä jakavan Interstellar-scifi-eepoksen ympärillä. Christopher Nolanin näyttävä suurteos on saanut osakseen ylistystä ja kehuja älyllisestä käsikirjoituksesta ja saavutuksistaan avaruuden CGI-mallintamisessa, mutta myös mollausta tieteellisistä virheistä tai epäselvyyksistä. Elokuvaa katsoessa pitääkin oikeastaan tehdä tietoinen päätös miten elokuvan haluaa ottaa vastaan: katsonko elokuvaa fiktiivisenä ja käsikirjoitettuna tulevaisuudenkuvauksena ja päätän uskoa mitä minulle kerrotaan, vai vaadinko mullistavalta scifi-elokuvalta sellaista tieteellistä tarkkuutta, mitä Interstellarin tasoiselta elokuvalta pitäisi pystyä odottamaan?

Siitä huolimatta että Nolan palkkasi elokuvan avaruuskuvaston uskottavuuden saavuttamiseksi konsultikseen maailmankuulun fyysikon, Kip Thornen, jotkut tiedevetoiset kriitikot ovat arvostelleet elokuvan epäjohdonmukaisuuksia. Tieteellisiin artikkeleihin keskittyvän Discovery Newsin kriitikko Ian O'Neill ei pystynyt hyväksymään elokuvan tarinavetoisuuden aiheuttamia tieteellisiä epätarkkuuksia, ja kirjoitti elokuvalle terävän kritiikin, missä selitti, että vaikka pisti isoja osioita elokuvasta puhtaasti fantasian piikkiin, hän ei kestänyt elokuvan hukkaamaa tieteellistä potentiaalia. Esimerkiksi Nolanin tiimin vuoden ajan hioma musta aukko ei ulkonäöstään huolimatta toiminut elokuvassa niin kuin mustan aukon pitäisi toimia - muuten elokuvan päähenkilö ei olisi pysynyt aukossa hengissä.

"On täysin ristiriitaista julistaa, että Interstellarin musta aukko on aidoimmin tehty mallinnus elokuvahistoriassa koskaan, kun samalla aukon toiminnallisuus on munattu täysin.", O'Neill kirjoittaa.

"Interstellarilla oli mahdollisuus olla erinomainen tiede-elokuva. Ja se minua ärsyttää. Potentiaalia oli, mutta se hukattiin."

Kritiikki vai arvostelu?

O'Neillin arvio saa myös pohtimaan ikuisuusaihetta: mikä yleensä on kriitikon tehtävä? Arvioida elokuvaa sen kohdeyleisöä kiinnostavalla tavalla, täysin faktapohjaisesti vai omiin henkilökohtaisiin makukysymyksiin vedoten? Vai näitä kaikkia sekoittaen?

Suomessakin useasti kuohuttaneesta aiheesta on käyty viimeksi julkista keskustelua tammikuussa 2014, kun Suomen elokuvaohjaajien liitto SELO järjesti ohjaaja-kriitikko-seminaarin Helsingissä. Seminaarissa ohjaaja Saara Cantell sanoi, että hänestä yksi elokuva-arvostelun tehtävä on toimia kuin opasteena katsojalle elokuvan sisällöstä, ja siitä onko elokuva kyseiselle katsojalle sopiva. Cantellin mielestä täydellinen elokuva-arvio käsittelee elokuvaa sekä tekijän että katsojan näkökulmasta, mutta mielipidekirjoitus elokuva-arvostelu ei ole. Tästä valtaosa kriitikoista oli täysin eri mieltä. Kriitikot kokivat, että kritiikki nimenomaan on mielipidekirjoitus, ja siinä olennaisinta on kirjoittajan näkemykset ja perustelut - ei luettelo siitä mitä elokuva pitää sisällään.

Kun käydään keskustelua arvostelun ja kritiikin parhaasta mahdollisesta sisällöstä ja arvion rakenteesta, tulee muistaa että periaatteessa puhutaan kahdesta eri lajityypistä, sillä arvostelu ja kritiikki eivät ole täysin sama asia. Toimittaja Kalle Kinnunen kirjoitti Kuvien takaa -blogissaan vuonna 2010, että arvostelu on tekstinä lyhyt ilmaisu siitä kannattaako elokuva katsoa, ja jos, niin kenen. Kritiikki sen sijaan analysoi tarkemmin ja älyllisemmin, usein myös voimakkaammin kriitikon omalla äänellä sitä, mistä elokuvassa on todella kysymys, miten sen eri osa-alueet on toteutettu ja miten ne täydentävät toisiaan.

Tähdityksen problematiikka

Elokuvien arvioinnissa yksi ikuisuusongelma on myös tähtien käyttö. Kokonaisen elokuvan arviointi joskus pelkillä tähtisymboleilla on äärimmäisen vaikeaa, eikä yleensä tee elokuvalle oikeutta - ei hyvässä eikä pahassa. Tästä on kirjoittanut esimerkiksi Valoa kankaalle -blogin kirjoittaja, Laajakuva-lehden päätoimittaja Mikko Lamberg. Lamberg pohtii olisiko katsojan ja lukijan kannalta järkevämpää arvioida elokuvia ilman tähtiä, niin että lukija voi tehdä tekstin pohjalta omat johtopäätöksensä elokuvasta. Tämä myös vaatisi sen, että lukija oikeasti lukee arvostelun eikä tyydy pelkkään tähdityksen vilkaisuun. Usein tähtiä käytetään myös elokuvan markkinointitarkoituksiin ja pyritään myymään elokuvaa lisäämällä tähtiä elokuvajulisteisiin ja DVD-kansiin. Katsojalle sillä on kuitenkin valitettavan harvoin merkitystä, kuka tähtiä on antanut.

"Tähdissä ironista onkin se, että on lopulta aivan sama kuka niitä läiskii ja mille elokuville. Tarpeeksi innokas markkinoija löytää kyllä kehuvat arviot, kun tarpeeksi etsii." Lamberg kirjoittaa.

Lamberg kritisoi suomalaisia kriitikoita siitä, että tähdityssysteemi tekee sekä kriitikoista että lukijoista laiskoja. Lamberg peräänkuuluttaa kriitikoilta juurikin mielipiteitä, ja kokee että vaikka kriitikon työ hänen mukaansa on nimenomaan ilmaista mielipiteensä, harva sitä tekee.

"Okei, paskaa on huono käsikirjoitus, mutta miten se on huono? Millä tapaa elokuvan huumori on väärällä tavalla ilkeää? --- Kriitikot puolustavat työtään sanomalla, että kriitikolla on oikeus mielipiteeseensä siinä missä muillakin. Minä kysyn: missä kriitikoiden mielipiteet ovat?"

Tähdittämisen ongelmasta on kirjoittanut myös Kalle Kinnunen, mutta hieman eri näkökulmasta kuin Lamberg: vaikka se onkin melko harvinaista, on elokuvia joiden tähdittäminen on lähes mahdotonta. Esimerkkinään Kinnunen käytti Terence Malickin omalaatuista epookkia Tree of Lifea, joka herätti samanaikaisesti sekä ihastusta että hämmennystä useissa katsojissa ja kriitikoissa.

"En voi antaa viittä tähteä, vaikka Malickin kunnianhimoinen kokeilu on omilla ehdoillaan upea - en, koska henkilökohtaisesti koen elokuvan ajatusmaailman valheelliseksi.", Kinnunen kirjoitti Tree of Lifen tähdityksestä.

Tähdityksestä huolimatta arvostettu kriitikko Kinnunen vaatii kollegoiltaan Lambergin tavoin omaa henkilökohtaista näkemystä:

"Kriitikolla tulee olla vahvoja mielipiteitä. Kaikki parhaat kriitikot ovat olleet jopa jollain tavalla asenteellisia, ainakin ärhäköitä. Sillä jos todella rakastaa hyviä elokuvia, ei myöskään siedä väärin tehtyjä elokuvia - ankeasti huonoja, rasittavan tyhmiä tai sellaisia, joiden ajatusmaailma on vaan jollain tavalla aivan sietämätön."

Keskustelun pohjalta näyttäisi siis siltä, että hyvän kriitikon pitää olla vähän kaikkea: vahvasti oman mielipiteen omaava alansa ammattilainen, ollen samalla katsojan puolella ja huomioiden jonkin verran myös elokuvan tekijän näkökulmaa. Niin kauan kuin elokuvia tehdään, niin kauan käydään myös keskustelua elokuva-arvosteluista ja laadukkaasta kritiikistä. Katsojan ja lukijan tehtäväksi jää kuitenkin ehkä se kaikkein tärkein: elokuvan ja kritiikin analysoiminen omista lähtökohdista sekä oman mielipiteen muodostaminen. Laadukkaat elokuva-arvostelut ovat erinomaisia apuvälineitä, mutta pohjimmiltaan oma näkemys pitää muodostaa itse.

Lähteet:

http://news.discovery.com/space/interstellar-a-missed-opportunity-review-141108.htm
http://valoakankaalla.wordpress.com/2014/04/15/kun-ma-rupesin-tahdittamaan/
http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/viela-kerran-elokuvien-tahdittamisesta-ja-vertailun-perimmaisesta-mahdottomuudesta/
http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/elokuvakriitikon-tehtavasta-osa-2/
http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/elokuvaohjaaja-saara-cantell-vastaan-suomalaiset-kriitikot/
http://suomileffa.fi/blogit/kulissien-takana/kun-ohjaajat-ja-kriitikot-lukittiin-samaan-huoneeseen/

Niina Virtanen 20.11.2014 klo 19:05

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...