Oscar-gaalaa varjostaa kummallinen biisifarssi

Tyypillisesti parhaan elokuvasävellyksen Oscar-kategoriaan valitaan kappaleita, jotka ovat joko vuoden aikana ilmestyneistä merkittävistä suurelokuvista tai vähintään tunnettujen megatähtien säveltämiä, parhaassa tapauksessa molempia. Tänä vuonna ehdokkuudet menivät U2:n Ordinary Love -kappaleelle elokuvasta Mandela: Pitkä tie vapauteen, Let It Go -kappaleelle suursuosion saaneesta Disney-animaatiosta Frozen - Huurteinen seikkailu, Pharrell Williamsin Happy-kappaleelle elokuvasta Itse ilkimys 2, Karen O:n ja Spike Jonzen The Moon Song -kappaleelle elokuvasta Her sekä Alone Yet Not Alone -kappaleelle elokuvasta Alone Yet Not Alone. Niin siis mille?

Viidentenä parhaan kappaleen ehdokkaana oli tänä vuonna kummallinen kipale, mitä juuri kukaan ei ole kuullut, elokuvasta mitä juuri kukaan ei ole nähnyt. Kappalevalinta herätti hiljaista kummeksuntaa, jolloin kappaleen taustoja ruvettiin selvittämään, ja tultiin paljastaneeksi jotain melko likaista.

Alone Yet Not Alone on viime vuonna vähin ääni julkaistu historiallinen draama, joka kertoo kahdesta nuoresta naisesta, jotka kaapataan kotoaan Pennsylvaniassa 1750-luvulla Yhdysvaltain vapaussodassa. Vankeudessa elävät naiset turvautuvat sodan keskellä uskoonsa, ja jaksavat uskoa parempaan hyräilemällä itsekseen Alone Yet Not Alone -hymniä. Elokuvan takaa ei löydy ainuttakaan tunnettua Hollywood-nimeä tai tekijää, eikä elokuvan tuotantoyhtiö Enthuse Entertainment ole entuudestaan tunnettu yhdestäkään menestyselokuvasta. Syy elokuvan yleiselle tuntemattomuudelle löytyy sen temaattiselta taustalta: kyseessä on hengellisiin elokuviin keskittyvän tuotantoyhtiön kristillinen elokuva, jota on toistaiseksi näytetty ainoastaan muutamissa erikoisnäytöksissä ainoastaan kristilliselle yleisölle. Ehdokkuuden saanut elokuvan tunnuskappale on kiusallisen paatoksellinen hurmosballadi, jonka esittää amerikkalainen evankelista ja kristillisten piirien superjulkkis Joni Eareckson Tada. Kappaleen voi kuunnella Youtubesta.

Poikkeuksellinen päätös akatemialta

Miten tällainen elokuva sitten päätyy saamaan Oscar-akatemian huomion? Siinä kohtaa Alone Yet Not Alone -kappaleen säveltäjä Bruce Broughton astuu kuvaan. Broughton on pitkän linjan elokuvasäveltäjä, joka on tehnyt sävellyksiä useisiin keskitason elokuviin ja tv-sarjoihin vuosien mittaan sekä saanut vuonna 1985 parhaan musiikin Oscar-ehdokuudenkin sävellyksestään Silverado-elokuvalle. Sen lisäksi Broughton sattuu olemaan Oscar-akatemian entinen niin sanottu käskynhaltija (eng. governor) ja nykyinen musiikkikomitean jäsen.

Kun kappaleen kummallista nousua Oscar-suosikiksi selviteltiin, salaisista lähteistä vuodettiin tieto, että Broughton oli palkannut elokuvamusiikkiin erikoistuneen veteraanitiedottajan Ray Costan mainostamaan kappaletta ja hankkimaan sille mediahuomiota. Mainoskampanja kuitenkin lässähti, eikä kappale herättänyt mediassa juurikaan kiinnostusta. Tästä harmistuneena Broughton päätti ottaa hommat omiin käsiinsä ja otti henkilökohtaisesti yhteyttä useisiin kymmeniin akatemian musiikkiosaston jäseniin ja pyysi heitä tutustumaan hänen sävellykseensä. Entisenä akatemian johtohahmona, Broughtonilla oli ymmärrettävästi vahvat ja henkilökohtaiset suhteet akatemian jäseniin, jotka pyynnöstä äänestivätkin miehen sävellyksen mukaan Oscar-kilpaan.

Erikoinen show jatkui helmikuun alussa, kun asian valjettua Oscar-akatemia päätti ensimmäistä kertaa gaalan historiassa vetää kappaleen pois kisasta, koska se oli päässyt mukaan puhtaan korruption seurauksena. Toisin kuin olisi voinut kuvitella, akatemia ei kuitenkaan rankaissut Broughtonia mitenkään, eikä edes juuri tuominnut tekoa. Akatemian johtaja Cheryl Boone Isaacs ainoastaan kommentoi, että "vaikka Broughtonin toiminnalla oli hyvä tarkoitus, se loi epätasa-arvoisen aseman muihin kappaleisiin nähden." Vaikea nähdä mikä hyvä tarkoitus piilee äänestäjien manipuloinnissa ja korruptiossa, mutta akatemia ei nähnyt tarpeelliseksi nöyryyttää akatemian sisäpiiriin kuuluvaa Broughtonia sen enempää.

Kristityt hermostuvat syrjinnästä

Kummallinen kappalefarssi ei kuitenkaan päättynyt siihenkään, sille seuraavaksi hermostuivat kristilliset piirit. Muun muassa Schindlerin listan ja poliittisesti kyseenalaisen, konservatiivisen 2016: Obama's America -dokumentin tuottanut tuottaja Gerald Molen lähetti akatemian johtajalle Boone Isaacsille kirjeen, jossa syytti akatemiaa uskonnollisten elokuvien syrjinnästä. Molen kirjoitti kirjeeseen muun muassa nolon Tuhkimo-vertauksen Alone Yet Not Alone -kappaleen syrjinnästä; "Vaikuttaa siltä, että Amerikan rakastama tuhkimotarina on muuttunut tarinaksi julmasta äitipuolesta, joka estää tytärtään pääsemästä tanssiaisiin. Akatemia on tarinan pahis."

Tämän jälkeen melko vaisuna pysyneen akatemiankin oli pakko reagoida, ja se julkisti uuden tiedotteen, missä selvensi että kappale poistettiin kisasta koska Broughton rikkoi kisan sääntöjä ja käytti röyhkeästi hyväksi asemaansa akatemiassa vaikutusvaltaisena henkilönä. Akatemia myös muistutti, että heidän tehtävänsä on taata turvattu ja tasa-arvoinen asema myös sellaisille ehdokkaille, jotka eivät kuulu akatemian sisäpiiriin ja nauti jäsenistön henkilökohtaisesta luottamuksesta niin kuin Broughton.

Summa summarum, laadullisestikin Oscar-ehdokkaiden joukkoon täysin kuulumaton Alone Yet Not Alone poistettiin kisasta, eikä uutta kappaletta otettu tilalle, joten parhaan kappaleen Oscarista kisaa enää neljä teosta. Skandaalin keskellä Alone Yet Not Alone -elokuva on kuitenkin saanut taatusti isomman ja näyttävämmän mainoskampanjan kuin yksikään kristillinen elokuva aiemmin, ja se tulee todennäköisesti saamaan myös huomattavasti lajitovereitaan enemmän katsojia, kun elokuva suurelle yleisölle vihdoinkin keväällä 2014 julkaistaan.

Niina Virtanen 13.02.2014 klo 19:33

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...