John Wickin kolmannen osan kuvaukset törmäsivät rajamuodollisuuksiin

Toimintaleffasarja John Wick jatkuu myös Suomen valkokankailla toukokuun puolivälissä. Keanu Reevesin kolmas kerta tappavan tehokkaana Wickinä antaa jo otsikossaan aavistusta tulevasta: John Wick: Chapter 3 - Parabellum.

Parabellum (lat. valmistaudu sotaan) viittaa itselataavaan käsiaseeseen, mutta Wickiä tuntien yksi pistooli ei selviytymiseen riitä. Tässä jatko-osassa hän pakoilee kansainvälistä salamurhaajajoukkoa, jonka jäsenen hän on päästänyt päiviltä. Wickistä ovat kiinnostuneet myös muut, sillä hänen nappaamisestaan on luvattu miljoonapalkkio.

Mm. Marokon rannikolla tehtyä toimintarainaa ei ollut aivan helppo kuvata. Kun paikan päälle pitäisi saada valtava määrä aseita, siirtyminen maiden välillä voi käydä varsin ongelmalliseksi.

- Meillä oli rekkalastillinen [elokuvaa varten muokattuja] aseita, jotka piti kuljettaa ulkomaille. Sellainen ei oikein takaa kutsua rajan yli. Asiat pitää perustella todella hyvin, ohjaaja Chad Stahelski muotoilee. Pohjois-Amerikan ulkopuolella tehdyt kuvaukset ovat mukana elokuvassa, joskaan tässä vaiheessa ei ole vielä tiedossa, joutuivatko elokuvantekijät muuttamaan käsikirjoitusta niiden osalta jollakin tapaa.


Lähde: CinemaBlend

Kuva: Nordisk Film/John Wick: Chapter 3 - Parabellum, 2019

R. Isoviita 12.04.2019 klo 14:14

Uusimmat uutiset

Leonardo DiCaprio kiinnostui Painajaiskujasta

Guillermo del Toron uutuuden roolitus käynnissä.

R. Isoviita

Mihin katosi Charlie Sheenin veli, Emilio Estevez?

Näyttelijä muistetaan mm. 1990-luvun Mestarit-lätkäkomedioista.

R. Isoviita

Hetkinen: Onko Palpatine sittenkään mukana The Rise of Skywalkerissa?

Näyttelijä kommentoi Star Wars -teaseria.

R. Isoviita

Roman Polanski haastaa Oscar-akatemian oikeuteen

Akatemian jäsenyyden menettänyt ohjaaja ei ole tyytyväinen lopputulokseen.

R. Isoviita

Dave Bautista ei lähdekään Suicide Squadin matkaan

Muutoksia näyttelijälistalla.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...