Terminator: Dark Faten kuvamateriaali loi hyvää pöhinää

Las Vegasissa nyt 4.4. päättyvä CinemaCon-tapahtuma on esitellyt useita tulossa olevia elokuvia festivaalikävijöille. Yksi odotetuimmista on ollut loppuvuodesta eri puolilla maailmaa ensi-iltansa saava Terminator: Dark Fate. Tim Millerin ohjaama elokuva tuo valkokankaille jälleen Arnold Schwarzeneggerin ikoniseksi tekemän tulevaisuuden tuhokoneen, mutta myös Linda Hamiltonin, joka näytteli sarjan toista ikonia, Sarah Connoria, viimeksi 1990-luvun alkupuolella.

Terminator-sarjan käynnistäjä James Cameronin tuottama Dark Fate oli CinemaConissa esillä mm. trailerin kautta. Median edustajille esitetty kuvamateriaali sai runsaasti hyvää pöhinää aikaan sosiaalisessa mediassa. Vaikka leffan jälkityöt ovat vielä kesken, mm. leike, jossa Hamiltonin Sarah Connor ampuu singolla ja laukaisee tutun "onelinerin", otettiin paikalla olleiden mukaan hyvin vastaan. Myös Schwarzenneggerin, jonka hahmo nähtiin ottamassa videolla mittaa toisesta tuhokoneesta, läsnäolo sai suurta suosiota.

Tämän jatko-osan sisältöä on pidetty hyvin salassa. Sen on kuitenkin kerrottu jatkavan leffasarjan tarinaa Terminator 2 - Tuomion päivän tapahtumista. Näin ollen kakkososan jälkeen sarjaan pettyneille on lupailtu viimein jotakin odottamisen arvoista. Tätä ajatusta tukevat Hamiltonin CinemaConissa lausumat sanat:

- Vain käsikirjoitus, tarina [ja] tämän kaltainen roolittaja saattoivat saada minut takaisin. Kerran tai pari elämässä tulee eteen jotain tällaista, mistä et voi kieltäytyä.


Lähteet: IndieWire, THR, Twitter

Kuva: Paramount/Terminator: Dark Fate, 2019

R. Isoviita 04.04.2019 klo 21:43

Uusimmat uutiset

Harmillinen käänne DC-leffa Birds of Preyn tuotannossa

Koekatsojat ovat antaneet positiivista palautetta, mutta...

R. Isoviita

Uusi ”Näkymätön mies” on löydetty

Universalin monsteriraina etenee.

R. Isoviita

Jokerin ja erään toisen DC-pahiksen uusiin leffatulkintoihin eivät kaikki ihastu

Fanikunnan miellyttäminen ei ole ykkösasia.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...