Christopher Nolanin tuleva leffa nappasi myös Twilight-tähden

20.3.2019 22:50

Vaikka Christopher Nolanin ensi vuodelle suunnitellusta elokuvasta ei tiedetä vielä edes nimeä, sen näyttelijälista alkaa muotoutua. Isomman luokan tapaukseksi luonnehdittu leffa on saanut pienen ajan sisällä useamman virallistetun näyttelijäkiinnityksen.

Nolanin kesäkaudella 2020 maailmanensi-iltansa saavassa rainassa näyttelevät Ballers-sarjasta ja Spike Leen BlacKkKlansman-leffan pääosasta tunnettu John David Washington sekä The Great Gatsby – Kultahattu -elokuvassakin nähty Elizabeth Debicki. Heidän lisäkseen Nolanin uutuuteen on kiinnitetty Robert Pattinson (kuvassa), joka edelleen muistettaneen parhaiten Twilight-leffasarjan hurmurivampyyrinä.

Nolanin uutuusleffan synopsis on yhä mysteeri, eikä studio ole halunnut vahvistaa puheita, joiden mukaan tämä elokuva olisi jonkinlainen yhdistelmä Nolanin omaa Inceptionia ja Hitchcockin Vaarallista romanssia. Sen sijaan elokuvan on painotettu olevan suuri ja kekseliäs Nolanin aiempien toimintarainojen tapaan ja tulevan julki Imax-muodossa.

Lähteet: Variety, IndieWire, THR

Kuva: Alcatraz Films/Arte France Cinéma/ALP/Canal+/High Life, 2018

Lisää luettavaa