Ralph Fiennes kiusoitteli Voldemortin paluusta

19.3.2019 13:18

Kolmas Harry Potter -fantasiamaailmaan sijoittuva Ihmeotukset-elokuva antaa odottaa itseään. Sen ensi-iltaa siirrettiin, jotta sen valmisteluille riittäisi enemmän aikaa – mahdollisesti edellisen Ihmeotukset-rainan vähemmän mairittelevan vastaanoton takia. Vaikka tämä leffasarja kertoo eri ajasta kuin Harry Potter -leffat, Potterin vastustaja Voldemortia esittänyt näyttelijä Ralph Fiennes on heittäytynyt härnäämään pahishahmon paluusta.

Näyttelijältä paljasti taannoin BBC:n haastattelussa, että hän olisi valmis muuntautumaan jälleen Voldemortiksi, vaikka Harry Potter -elokuvasarja ei nyt jatkukaan.

– No, on olemassa vaihtoehtoja, eikö olekin? Ihmeotukset ja muuta, Fiennes totesi. Hän kertoi olevansa hyvin tykästynyt Voldemortiin, jopa siinä määrin, että tekisi paljon töitä saadakseen näytellä tätä jälleen.

Vaikka Fiennes mainitsee Ihmeotukset-elokuvasarjan, hänen hyppäämisensä sen jatkumoon ei olisi aivan yksinkertaista: Voldemortin alias Tom Riddlen syntymävuosi on 1926. Ihmeotukset elokuvasarja puolestaan alkaa kyseisestä vuodesta, mikä tarkoitta, että nuori Tom Riddle astelisi Hogwartsiin saamaan oppia vuonna 1938. Kaikkiaan J. K. Rowlingin luomia Ihmeotukset-elokuvia on lopulta tarkoitus julkaista viisi, ja niiden aikajanalla nähdään oletetusti myös vuoteen 1945 sijoittuva suuri velhojen yhteenotto, jolloin Riddle/Voldemort olisi vasta 19-vuotias.

Näyttelijöitä toki nuorennetaan nykyään digitaalisesti, mutta nyt 56-vuotiaan Fiennesin nuorentaminen tähän rooliin olisi yllätys. Rowling esim. kirjoitti myös Potter-tarinoista tutun Minerva McGonagallin mukaan Ihmeotukset-leffoihin, mutta hahmon nuorempaa painosta näytteli tällöin Fiona Glascott, eikä vuosikymmeniä nuorennettu Maggie Smith.

Lähteet: BBC, We Got This Covered, Independent, Harry Potter Wiki

Kuva: Warner Bros./ Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2, 2011

Lisää luettavaa