Taru sormusten herrasta -leffojen maailman luonut studio uuden fantasiaseikkailun kimppuun

11.3.2019 14:05

Sarjakuvataiteilija David Petersenin palkittu Mouse Guard -kertomussarja on kääntymässä elokuvaksi. Vuodesta 2006 asti ympäri maailmaa yleisöjä valloittanut Mouse Guard kertoo älykkäistä hiiristä, jotka elävät ihmisten keskiajan tyyliin. Sarjakuvan keskiössä ovat yhteisöään aiemmin suojelleet hiirisotilaat, jotka ovat rauhan aikana ajautuneet moninaisiin muihin tehtäviin.

Mouse Guardin valkokangasversiota työstää mm. Taru sormusten herrasta– ja Hobitti-trilogioiden maailman luomisessa suuresti vaikuttanut WETA. Elokuvassa on ennakkotietojen perusteella tarkoitus käyttää samanlaista liikkeentaltiointimenetelmää kuin näissä Peter Jacksonin elokuvissa. Näin ollen näyttelijät lainaavat leffan hiirihahmoille äänensä lisäksi kehonkielensä ja ilmeensä.

Peter Jacksonin Tolkien-trilogioissa Klonkkua näytellyt Andy Serkis on kiinnitetty Mouse Guardin pahishahmoksi nimeltä Midnight. Game of Thrones -sarjasta tuttu Thomas Brodie-Sangster on puolestaan napannut nuoren ja hyväntahtoisen Lieam-hiiren osan. Elokuvan, jonka tuotanto käynnistyy nyt keväällä, ohjaa Wes Ball (Labyrintti).

Lähteet: THR, Collider

Kuva: David Petersen

Lisää luettavaa