Get Out -ohjaajan uuden kauhuleffan traileri julki

25.12.2018 19:17

Kauhuelokuvasta Get Out Oscar-palkitun Jordan Peelen uuden Us-elokuvan traileri on julkaistu. Aiemmin leffasta on paljastettu synopsis, jonka mukaan Us on tarina perheestä viettämässä aikaa rantahuvilallaan – kunnes yö tuo tullessaan kutsumattomia vieraita heidän luokseen.

Tuore traileri osoittaa, että Peele on kehitellyt jälleen mielenkiintoisen kauhuelokuvan. Kuten käsikirjoittaja-ohjaaja Peele taannoisessa haastattelussaan kertoi, hän on pyrkinyt luomaan genreen uutta.

– Omistauduin luomaan uutta kauhumytologiaa ja uuden hirviön. Ajattelen niin, että hirviöt ja tarinat niistä ovat eräs parhaimpia tapoja päästä käsiksi syviin totuuksiin ja kohdata pelkojamme, Peele totesi.

Hänen mukaansa Us ei ole rotusidonnainen elokuva sillä tavoin kuin Get Out oli, sillä sen sanoma, olemme itse itsemme pahimpia vihollisia, sopii kaikkiin. Us on tulossa ensi-iltaan keväällä.

Katso traileri tästä.

Lähteet: Variety, Indiewire, We Got This Covered

Kuva: Universal/Us, 2019

Lisää luettavaa