Mitä ihmettä? Viranomainen spoilasi elokuvan

7.11.2018 14:29

Suomessakin yhä tätä kirjoittaessa valkokankailla nähtävä A Star Is Born -musiikkidraama on saanut paljon hyvää mainetta. Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämä muusikkokaksikon tarina on noussut esille jopa Oscar-keskusteluissa. Mutta Uuden-Seelannin suunnalta kuuluu elokuvaan liittyen kummia.

Kyseisessä maassa elokuvien ikärajoista vastaava elin on päättänyt liittää elokuvaan varoituksen. A Star Is Bornissa on sen näkemyksen mukaan kohtaus, joka voi ilman ennakkovaroitusta järkyttää katsojia liikaa. Varoituksellaan viranomainen kuitenkin tulee paljastaneeksi leffasta merkittävän juonenkäänteen. Spoilausvaaran takia emme kerro tässä kohtauksen sisällöstä enempää tai varoitukseen tarkkaa sanamuotoa.

Tällaiseen ratkaisuun Uudessa-Seelannissa päädyttiin sen jälkeen, kun poliisille oli raportoitu nuorten ja herkkien katsojien reagoineen erittäin voimakkaasti A Star Is Bornin kohtaukseen. Valituksia samasta aiheesta oli tullut myös mielenterveysjärjestön kautta. A Star Is Born on luokiteltu Uudessa-Seelannissa elokuvaksi, joka sopii mieluiten yli 16-vuotiaille. Suomessa sen ikäraja on 12 vuotta.

Lähteet: The Guardian, Finnkino

Kuva: Warner Bros./ A Star Is Born, 2018

Lisää luettavaa