Ohjaaja rauhoittelee fanikuntaa: nuori Dumbledore nähdään romanttisemmissa merkeissä

Marraskuussa maailmanensi-iltansa saava Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -jatko-osa Grindelwaldin rikokset on jo ennakkoon saanut nuivaa palautetta Harry Potter -fanikunnalta kahdestakin syystä. Jotkut ovat ilmoittaneet jättävänsä elokuvan katsomatta ihan vain siksi, että tarinan pahista, Grindelwaldia, näyttelee Johnny Depp. Jotkut taas ovat sydämistyneet siitä, että tarinan keskeisiin hahmoihin lukeutuva nuori velho Albus Dumbledore ei näyttäytyisikään elokuvassa sellaisena kuin kirjailija J. K. Rowling on hänet kuvaillut.

Rowling paljasti jo muutama vuosi sitten, että Dumbledore on homoseksuaali. Harry Potter -seikkailuissa tämä seikka jäi piiloon, joten fanikunnassa on odotettu Ihmeotukset-leffasarjan tuovan muutoksen asiaan. Alkuvuodesta kävi kuitenkin ilmi, ettei valkokankaalla nähtäisi Dumbledorea kovin intiimeissä tunnelmissa, mikä oli odottajille pettymys.

Nyt ohjaaja David Yates on vahvistanut, ettei Dumbledorea esitetä leffassa selvästi ns. kaapista ulos tulleena. Yatesilla on asialle hyvä perustelu:

- Tämä suuri kertomus, jota J. K. Rowling luo, ei keskity [Dumbledoren] seksuaalisuuteen, mutta emme ole silottelemassa tai piilottelemassa sitä. Tarina [romanttisesta suhteesta] ei ole juuri tässä elokuvassa, mutta näette silti, että hän on homoseksuaali.

Yatesin mukaan Grindelwaldilla ja Dumbledorella on uudessa elokuvassa pari kohtausta, joissa heidän välillään pitäisi näkyä muutakin kuin kahden vain velhon välistä ystävyyttä.


Lähteet: IndieWire, Empire Online, The Independent

Kuva: Warner Bros./Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset, 2018

R. Isoviita 04.10.2018 klo 00:13

Uusimmat uutiset

Netflix paljasti The Irishmanin maailmanlaajuiset katseluluvut

Martin Scorsesen elokuva kiinnostaa, mutta...

R. Isoviita

Clint Eastwoodin uusin elokuva johti haasteeseen

Tuotantoyhtiötä syytetään.

R. Isoviita

Aladdin-näyttelijöiden erikoinen työtilanne puhuttaa

Nimiosaa elokuvassa näytellyt Mena Massoud valittelee työpulaa, sivuosassa nähty valkoihoinen näyttelijä saa oman sarjan.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...