Burt Reynolds x 3

6.9.2018 23:50

Näyttelijälegenda Burt Reynolds kuoli torstaina 6.9. sydänkohtaukseen floridalaisessa sairaalassa. 82 vuoden kunnioitettavan iän saavuttanut Reynolds tuli tutuksi monille mm. elokuvista Syvä joki, Kanuunankuularalli ja Boogie Nights. Näistä viimeisestä, jossa hän esitti aikuisviihde-elokuvien ohjaajaa, hän voitti Golden Globen ja sai Oscar-ehdokkuuden, vaikka ei itse pitänytkään roolisuorituksestaan. Kokosimme Reynoldsin muistoksi kolme faktaa, joita et ehkä hänestä tiennyt.

1. Reynolds kasvoi niin ikään Floridassa. Nuorempana hän harrasti amerikkalaista jalkapalloa, mutta tie varsinaiselle urheilu-uralle katkesi polvivammaan. Sen jälkeen hän kokeili näyttelemistä ja eteni teatterin kautta niin TV- kuin elokuvarooleihinkin. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa hän oli jo aikansa menestynein Hollywood-näyttelijä.

2. Vaikka Reynolds teki urallaan myös useita vähemmän muistamisen arvoisia elokuvia, hänelle kuitenkin tarjottiin lukuisia rooleja, jotka myöhemmin muotoutuivat ikonisiksi. Hän kieltäytyi tiettävästi mm. ottamasta vastaan James Bondin osaa, mutta sivuutti lisäksi Tähtien sodan Han Solon osan ja roolitarjouksen Pretty Womanissa, josta tuli Richard Geren ja Julia Robertsin hittielokuva. Reynolds olisi voinut näytellä myös Batmania hahmon nimikkotelevisiosarjassa.

3. Näyttelijän uralle mahtui skandaaleja, jotka vaikuttivat myös hänen menestyksensä hiipumiseen. Räväköistäkin edesottamuksistaan tunnettu Reynolds kohahdutti jo 1970-luvun alussa poseeraamalla Cosmopolitan-lehden keskiaukeamalla ensimmäisenä miestähtenä ilman rihman kiertämää. Vuonna 2016 antamassaan haastattelussa hän totesi sen olleen typerää ja ajattelematonta, mutta halunneensa nuorempana todistaa, ettei ollut pelkuri.

Reynoldsin viimeisiksi rooleiksi jäivät mm. vanhenevan elokuvatähden elämästä kertova Dog Years ja keväällä Yhdysvaltain ensi-illan saanut draama Shadow Fighter. Hänet oli kiinnitetty myös Quentin Tarantinon rikoselokuvaan Once Upon a Time in Hollywood, jonka ensi-illan pitäisi olla ensi kesäkaudella. Elokuvaa kuvattiin mm. viime kesänä, mutta vielä ei ole tiedossa, saiko Reynolds oman osuutensa valmiiksi.

 

Lähteet: ET, THR, Variety, Huffington Post, E!

Kuva: A24/Dog Years, 2017

Lisää luettavaa