Disney jatkaa yhä Pirates of the Caribbean -sarjan parissa

11.8.2018 18:34

Huvipuistonähtävyydestä elokuvaksi kehitelty Pirates of the Caribbean saattaa saada vielä ainakin yhden jatko-osan. Vaikka leffasarjan viimeisin osa jäikin huomattavasti lipputuloissaan kolmesta edeltäjästään, kuudennen Pirates of The Caribbeanin suunnittelu on edelleen käynnissä. Esteeksi elokuvalle ei ilmeisesti ole edes katsottu Johnny Deppin mainetta, jonka takia näyttelijän uutuusleffa City of Lies vedettiin hiljattain ohjelmistosta ennen ensi-iltaansa.

Raporttien mukaan ohjaaja Joachim Rønning, joka toimi apulaisohjaajana sarjan viidennessä osassa, olisi kiinnitetty kuudennen ohjaajaksi. Seikkailun varsinainen tuotanto ei kuitenkaan välttämättä käynnisty ennen vuotta 2020, sillä Rønning on kiinni toisessa suurtuotannossa. Leffan käsikirjoitusta laativat niin ikään viidennestä osasta tutut kirjoittajat Jeff Nathanson ja Terry Rossio.

Johnny Deppin paluu Jack Sparrowiksi on kuitenkin kysymyksiä herättävä seikka. Tähden yksityiselämään liittyvät ongelmat, kuten ex-puoliso Amber Heardin pahoinpitelysyytökset, holtiton rahankäyttö sekä City of Lies -kuvauksissa tapahtunut väkivaltainen käyttäytyminen kuvausryhmän jäsentä kohtaan saattavat vaikuttaa siihen, ettei Pirates of the Caribbean 6 keskity millään tavalla Jack Sparrowiin, vaan esim. Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revengessä esiteltyihin uudempiin hahmoihin. Mitään virallista päätöstä asiasta kuitenkaan ei ole julkisuuteen kerrottu.

Lähteet: ScreenRant, Box Office Mojo, Variety, Deadline, The Guardian, CNBC

Kuva: Disney Enterprises, 2017

Lisää luettavaa