Marvelin ja James Gunnin yhteistyö ei ehkä olekaan ohi

8.8.2018 23:25

Vanhojen Twitter-viestiensä vuoksi Guardians of the Galaxy Vol. 3:n ohjaajanpallilta pois potkaistu James Gunn (kuvassa) ja Marvel Studios saattavat jatkaa yhteistyötä. Asia on vielä epävirallista tietoa, mutta Marvelilla ei THR:n mukaan olla innokkaita päästämään Gunnia lipumaan kilpailijan leipiin. Warner Bros., joka on tuottanut elokuvia DC-sarjakuvista, on osoittanut kiinnostusta hankkia Gunn talliinsa, kun tämän eroprosessi Marvelin leivistä on saatu päätökseen.

Menestyksekkäät Guardians of the Galaxy -elokuvat käsikirjoittaneen ja ohjanneen Gunnin paluu juuri kolmannen Guardians of the Galaxy -leffan ohjaajaksi ei kuitenkaan näytä varmalta. Hänen elokuvaa varten valmiiksi saattamastaan käsikirjoituksesta liikkuu niin ikään kahta huhua: yhden mukaan käsikirjoitus olisi potkujen myötä nyt hylätty. Toisen huhun perusteella Gunnin käsikirjoitusta haluttaisiin studiolla käyttää, johtuen fanien Gunnille antamasta tuesta sekä leffasarjan näyttelijöiden vetoomuksista, mukaan lukien Draxia esittävän Dave Bautistan lausunto, että hän jättäisi roolinsa, jos Gunnin käsikirjoitusta ei käytetä.

Gunnin käsikirjoituksen käyttäminen kokonaan tai osittain leffasarjan kolmannessa osassa voi olla mahdollista myös rahaan liittyvistä syistä. THR:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan käsikirjoittaja-ohjaajan sopimus voi taata Gunnille jopa yli 10 miljoonan dollarin palkkion, vaikkei hän ohjaisikaan elokuvaa. Studio saattaakin siis säästösyistä olla teettämättä leffalle täysin uutta käsikirjoitusta.

Jos edelliseen ratkaisuun päädytään, Gunnin nimen luonnollisesti pitäisi olla elokuvan tekijälistalla. Sen taas arvellaan tuottavan studiolle uuden PR-ongelman. Mutta Guardians of the Galaxy -fanikunta on jo keksinyt ratkaisun tähän ongelmaan: Twitterissä on levitetty uutisotsikkoa, jossa kerrotaan Marvelin palkanneen erään Jimmy Gunnbergon elokuvan ohjaajaksi. Hupiuutisen liitteenä on kuva James Gunnista, jolle on taiteiltu muhkeat tekoviikset. Ajatus on kuin Dalton Trumbon vuosilta: huonoon maineeseen joutunut Trumbo tehtaili pitkään käsikirjoituksia väärän henkilöllisyyden turvin, mukaan lukien Oscar-palkitun komedian Loma Roomassa.

Lähteet: THR, ScreenRant, Twitter

Kuva: Gage Skidmore

Lisää luettavaa