Leffateatteri asetti kävijöilleen erikoisen pukukoodin

7.5.2018 14:36

Elokuvateatterit kilpailevat kansalaisten olohuoneiden kanssa monin tavoin. Uuden-Seelannin puolella osa niiden kävijöistä on omaksunut myös varsin kotoisen asustuksen. Se ei ikävä kyllä sopinut teattereille.

Jo viime vuonna huhuttiin mm. Samsungin kehittävän 34 jalan eli 408″:n kokoisia 4K-tason LCD-ruutuja, joilla elokuvateattereissa voitaisiin korvata valkokankaita. Jättimäiset TV-ruudut ovat joidenkin arvostelijoiden mielestä, jotakin sellaista, mikä kuuluisi vain koteihin, eikä perinteisiin elokuvateattereihin. Uuden-Seelannin Hawera Cinema -nimisen teatteriketjun väki on havainnut, että osa sen kävijöistä on jo ilman näitä jättiruutujakin kuin kotonaan: yleisöä on nimittäin saapunut katsomoon välillä pelkissä pyjamoissa.

Hawera Cinema julkaisi tästä syystä taannoin tiedotteen, jossa se toteaa ykskantaan, etteivät pyjamapukuiset tai body-tyyppisiin kokovartaloasuihin pukeutuneet asiakkaat ole tervetulleita sen saleihin. Kielto on herättänyt jo väittelyä sosiaalisessa mediassa, sillä osa asiakkaista pitää sitä loukkauksena muotitrendejä kohtaan.

Lähteet: BBC, The Guardian, The Verge

Kuva: Fernando de Sousa

Lisää luettavaa