Tuomarit päättivät Hollywood-legendaa vastaan

28.3.2018 21:20

Kunnioitettavaan 101 vuoden ikään ehtinyt näyttelijälegenda Olivia de Havilland (Tuulen viemää, kuvassa) suivaantui viime vuonna tavasta, jolla häntä käsiteltiin draamasarjassa Feud. Suomessa HBO Nordicilla levitetty sarja kertoi Hollywoodin kultakauden kahden loisteliaan naistähden, Joan Crawfordin ja Bette Davisin väitetysti vuosia kestäneestä vihanpidosta. Osittain dokumentaariseen tyyliin kuvatun fiktiosarjan yhtenä sivuhenkilönä nähtiin myös de Havilland, jota näytteli Catherine Zeta-Jones.

Toisin kuin de Havilland olisi toivonut, sarjassa käytettiin välillä karskiakin kieltä, eikä hän kokenut Zeta-Jonesin näyttelemän ”Olivian” olevan totuudenmukainen. Feudin tekijät oikeuteen halunnut legenda sai kuitenkin eilen maanantaina yllättäviä uutisia. Tuomarit nimittäin päätti hylätä hänen juttunsa.

He perustelivat päätöstään sillä, ettei de Havilland siinä kuin kukaan muukaan ”omista historiaa”, eikä kenelläkään ole siten oikeutta määrätä, miten todellisuuden henkilöitä esitetään tällaisessa yhteydessä. Kolmen tuomarin paneelin mielestä kaikki tosielämän henkilöihin perustuvia hahmoja sisältävät kirjat, elokuvat, näytelmät ja tv-ohjelmat olisivat joutuneet oikeustoimien alle, jos he olisivat tehneet toisenlaisen päätöksen.

Lähde: Telegraph

Kuva: MGM/ Tuulen viemää, 1939

Lisää luettavaa