Blade Runner -tähti siirtyi kameran taakse

13.3.2018 18:30

Daryl Hannah on tullut monille tutuksi Blade Runnerin hemaisevana Pris-androidina sekä mm. Quentin Tarantinon Kill Bill -leffojen tappavana Elle Driverinä. Hannah on myös piipahtanut ohjaajan tehtävissä pariin otteeseen vuosien varrella, mutta nyt häneltä julkaistaan ensimmäinen pitkä elokuva. Kyseessä on varsin kiinnostava tekele, sillä sen keskiössä on legendaarinen musiikintekijä Neil Young.

Kanadalaisartisti esittää Hannahin leffassa mustahattuista miestä. Hänen lisäkseen Paradoksi– eli Paradox-nimellä kulkevan rainan esiintyjiin lukeutuu kantripappa Willie Nelson poikiensa Lukasin ja Micahin kanssa. Mm. musiikkielokuvaksi ja fantasiaksi luokiteltu Paradox kertoo vuorilla oleilevista lainsuojattomista, jotka etsivät aarretta.

Paradox on lähtöisin Hannahin omasta kynästä, ja sen musiikki on puolestaan leffan päähenkilöiden esittäjien ehtaa omaa tuotantoa. Uutta materiaalia innokkaasti hankkiva Netflix on hankkinut elokuvan levitysoikeudet. Leffa on katsottavissa suoratoistopalvelussa 23.3. alkaen.

Katso leffan traileri:

Lähteet: Deadline, Indiewire

Kuva: Netflix/Paradoksi, 2018

Lisää luettavaa