Leffateatterien Hugh Grant -ysärihitistä puuhataan TV-sarjaa

3.11.2017 21:24

Näyttelijät Hugh Grant ja Andie MacDowell kerta heitolla suursuosioon heittänyt romanttinen komedia Neljät häät ja yhdet hautajaiset pyöri Suomenkin leffateattereissa jo yli 20 vuotta sitten. Julkaisuvuonnaan koko maailman katsotuimpien elokuvien kärkikymmenikössä sijalle kahdeksan sijoittunut leffa kuvasi Grantin ja MacDowellin esittämien hahmojen kohtaamisia sukujuhlissa ja näiden vähittäistä rakastumista toisiinsa. Brittikomedialle ei tehty jatko-osaa.

Nyt takavuosien suosikkikomedian pohjalta puuhataan kuitenkin TV-sarjaa. Tekijäporukka on tällä kertaa toinen, eikä vielä ole vahvistettu, sijoittuuko sarja nykypäivään vain 1990-luvulle, kuten elokuvakin. Toistaiseksi myöskään siitä ei ole täyttä varmuutta, nähdäänkö sarjassa englantilaismaisemia, vai kuvataanko sitä esim. Yhdysvalloissa. Se kuitenkin tiedetään, että sarjassa on aikomus seurata jokaisella kaudellaan uusia hahmoja uudessa paikassa – vain päähenkilön tai -henkilöiden pysyessä samana.

Alkuperäisen elokuvan kynäillyt Richard Curtis toimii yhtenä uuden sarjan tuottajista. Sen tuottajiin lukeutuu hänen lisäkseen tykättyä komediasarja The Mindy Projectia käsikirjoittava ja tähdittävä Mindy Kaling, jonka on kerrottu myös kirjoittavan tätä uutta sarjaa. Näljät häät ja yhdet hautajaiset -sarjan ensimmäisen kauden työstämisen odotetaan käynnistyvän toden teolla ensi vuoden alusta.

Lähteet: Deadline, BBC, Box Office Mojo

Kuva: MGM

Lisää luettavaa