Suicide Squad 2:n aloittaminen takkuaa

1.8.2017 14:26

Sarjakuvistaan tunnetun DC:n ja Warner Brosin yhteistyö Suicide Squad ei ollut ammattikriitikoiden mielestä viime vuoden huippuleffoja, mutta se myi silti varsin hyvin; 175 milj. dollarin budjetilla tuotettu antisankariseikkailu kahmi maailmanlaajuisesti huimat 745,6 milj. dollaria, mikä nosti sen sijalle 15 katsotuimpien sarjakuvaleffojen listalla. Näin ollen elokuvan jatko-osaa pedataan jo.

Suicide Squad 2:n Harley Quinn (Margot Robbie), Deadshot (Will Smith) ja kumppanit joutuvat kuitenkin odottamaan vuoroaan valkokankaalle vielä epämääräisen ajan. Deadlinen saamien tietojen mukaan rainan ohjaajaksi nimetty espanjalaislähtöinen Jaume Collet-Serra (Ottolapsi) on nimittäin vaihtanut toiseen projektiin. Collet-Serraa haluaa ohjata Dwayne Johnsonin tähdittämän Jungle Cruisen, joka Pirates of the Caribbeanin tavoin pohjautuu Disneyland-huvipuiston teema-ajeluun.

Jungle Cruisen kuvausten huhutaan alkavan vasta ensi keväänä, mutta elokuvan valmistelut ovat jo käynnistymässä. Ennen Collet-Serran nimeämistä Suicide Squad 2:n puikkoihin olivat huhujen mukaan ehdolla mm. Mel Gibson, Daniel Espinosa ja Jonathan Levine, joten mahdollinen korvaaja voi löytyä heidän joukostaan. Esim. Gibsonilla tosin pitää kiirettä mm. oikeusjutun kanssa, jonka hän nosti yhdessä Icon Productionsin kanssa Voltage Pictures -tuotantoyhtiötä vastaan sopimusrikkomuksesta. Kiistakapulana on leffa The Professor and the Madman ja sen tekemiseen liittyneet maksut, joita Voltage Pictures ei Gibsonin ja Icon Productionsin mukaan ole suorittanut.

Lähteet: Deadline, CinemaBlend, The Wrap, Box Office Mojo

Kuva: Suicide Squad, 2016/Warner Bros.

Lisää luettavaa