Sokeiden oikeuksia ajava säätiö moittii Alec Baldwinin valintaa rooliin

6.7.2017 14:40

Presidentti Trumpin parodiaversiota Saturday Night Live -sketsisarjassa esittävä näyttelijä Alec Baldwin on joutunut vastatuuleen sokeiden oikeuksia ajavan säätiön puolelta. The Ruderman Family Foundation -niminen säätiö moittii näyttelijän roolittamista elokuvaan Blind (suom. ”Sokea”).

– Alec Baldwin Blindissa on vain tuorein esimerkki siitä, miten vammaisuutta käsitellään kuin pukinetta, säätiön puheenjohtaja Jay Ruderman suomii. Baldwin näyttelee leffan pääroolissa kirjailijaa, joka menettää auto-onnettomuuden seurauksena sekä puolisonsa että näkönsä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun jonkin kansalaisryhmän äänenkannattaja moittii elokuvien tai TV-sarjojen roolivalintoja. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat tuohtuneet aiemmin mm. Matt Bomerin (American Horror Story) valinnasta Anything-draaman pääosaan transsukupuoliseksi hahmoksi aidon transsukupuolisen näyttelijän sijasta. Tätäkin suurempaa näkyvyyttä on saanut kuitenkin yleensä hahmojen valkopesuksi kutsuttu ilmiö, kuten mm. valkoihoisen Emma Stonen palkkaaminen osin aasialaiseksi hahmoksi elokuvaan Aloha.

Baldwinin tähdittämä Blind on saamassa Yhdysvaltain ensi-iltansa ensi viikolla. Hänen lisäkseen elokuvassa on mukana Demi Moore ja sen on ohjannut paremmin tuottajana tunnettu Michael Mailer.

Lähteet: Variety, L.A. Times, EW

Kuva: Vertical Entertainment/Blind

Lisää luettavaa